Keskusta ratkaisee historiallisessa kokouksessaan pääministerin kohtalon – löytyykö Rinteelle tukea vai ei?

Postikiista on horjuttanut Antti Rinteen asemaa pääministerinä.

Anita Simola

Katseet kääntyvät maanantaina kello 14 kohti eduskuntaa ja siellä viidenteen kerrokseen keskustan eduskuntaryhmän huoneeseen.

Ryhmä on kutsuttu koolle pikavauhtia ylimääräiseen kokoukseen. Siitä voi tulla historiallinen, sillä kokouksen aiheena on, löytyykö istuvalle pääministeri Antti Rinteelle (sd) tukea vai ei.

Hallitusryhmien johto kokoontui sunnuntai-iltana valtioneuvoston linnaan kriisikokoukseen. Puheenjohtajat kävivät noin kolmen tunnin keskustelun Rinteen asemasta liittyen viime päivinä politiikkaa pyörittäneeseen postikiistaan.

Vaa`ankielen asemassa on keskusta. Miten se suhtautuu tilanteeseen? Monilla on muistissa kesä 2003, jolloin Anneli Jäätteenmäki (kesk.) joutui jättämään pääministerin tehtävät.

Sosiaalisessa mediassa kiertää valokuva kuuluisasta lapusta, joka kiikutettiin demariryhmästä keskustan ryhmään. Kyse oli Jäätteenmäen luottamuksesta.

Ryhmänjohtaja Jouni Backman (sd) kirjoitti keskustalle seuraavasti: Sdp ei voi jäädä enää odottamaan ratkaisuja ensi viikkoon. Tänään tultava selvä ilmoitus pääministerin vaihtumisesta. Eduskunta voitava kutsua koolle jo nyt ensi tiistaiksi. Muuten kuten keskusteltu eli lyhyen kaavan mukaan vain pääministerivaihdos, ei muita muutoksia.

Jäätteenmäki lähti ja tilalle nousi Matti Vanhanen (kesk) puolustusministerin tehtävistä.

Tämä tapaus on hiertänyt osaa keskustaväestä näihin päivin asti. Tänään nähdään, kuinka paljon 16 vuoden takainen episodi vaikuttaa.

emil bobyrev
Katri Kulmuni joutuu keskustan puheenjohtajan kovan koitoksen eteen. Tukeako pääministeri Antti Rinnettä vai ei.

Keskusta on kansanliike, jossa on totuttu siihen, että kenttäväkeä kuunnellaan. Eikä vain toisella korvalla, vaan tosissaan.

Viikonlopun aikana moni kansanedustaja kiersi omassa maakunnassaan. Ja postikiistahan se nousi esille joka teltalla.

Pitkän linjan puolueaktivisti kertoo, että kentällä on tasan kahta mielipidettä. Osa on sitä mieltä, että Rinne heti vaihtoon. Osa ajattelee, että Rinne jatkakoon. Jäitä hattuun.

Ilmassa on myös toisenlainen ajattelumalli. Jos Rinne saa jatkaa, voi hänen törmäilyjä tulla eteen vastakin, jolloin keskusta saisi rauhassa viedä eteenpäin sille tärkeitä hankkeita ja ehkä jopa nostaa kannatustaan. Mene ja tiedä.

Lännen Median julkaisema tuore gallup kertoi, että kaksi kolmasosaa keskustalaisista on tyytymättömiä hallitukseen. Luku on yllättävä, kun ottaa huomioon, että hallitus on istunut vasta puoli vuotta.

Kun kuuntelee puolueväen ja kansanedustajien kommentteja, ei tulos ehkä ole sittenkään niin mullistava.

– Olemme odotelleet, milloin Rinne alkaisi ottaa nuo pääministerin tehtävät itselleen. Tähän asti hän on toiminut kuin ay-pomo, kuuluu yksi arvio.

Moni karsastaa tapaa, jolla Rinne puhuu. Hän puhuu hänen hallituksestaan ja tuo esille näkemyksiään ay-politiikasta ilman, että muut olisivat olleet niistä tietoisia.

Keskustan kokouksesta odotetaan railakasta. Latteisiin selityksiin ei nyt tyydytä.

Puheenjohtaja Katri Kulmuni sekä ryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen olivat sunnuntain kriisikokouksessa. Heiltä odotetaan seikkaperäistä selvitystä keskusteluiden sisällöstä.

On myös odotettavissa, että kokouksessa äänestetään.

Sunnuntain keskustelujen sisältö on pidetty visusti salassa. Siinä ryhtiliike on pitänyt. Maanantaina iltapäivällä saamme tietää, millaisen ryhtiliikkeen keskusta ottaa. Se viitoittaa tulevaa politiikkaa pitkälle.

Hallituspuolueiden johdon kokouspaikaksi luultiin aluksi pääministerin virka-asuntoa Kesärantaa, jonka edustalle media kokoontui sunnuntai-iltana. Kokous pidettiinkin Valtioneuvoston linnassa, ja se kesti melkein maanantain puolelle.

Tausta

Näin Posti-kohu eteni

Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) vakuutti eduskunnassa viime viikolla, että hän sai tietää Postin aikeista tehdä liikkeenluovutus ja siten siirtää 700 pakettilajittelijaa edullisemman työehtosopimuksen piiriin vasta, kun päätös oli jo tehty.

Pääministeri Antti Rinne (sd.) sanoi torstaina eduskunnan kyselytunnilla, ettei Postin hallitus noudattanut Paateron kieltoa liikkeenluovutukseen.

Perjantaina Posti Group Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola kertoi Postin tiedotteessa, että Postin suunnitelmilla ja pakettilajittelun liikkeenluovutuksella Posti Palvelut Oy:hyn on ollut omistajaohjauksen tuki.

Pohjolan mukaan Postille ei missään vaiheessa valmistelun aikana ole esitetty suullisesti eikä kirjallisesti, että omistaja vastustaisi sitä.

Tiedotteen julkaisun jälkeen pääministeri Rinne piti tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoi, että Paatero lähtee hallituksesta.

Rinne sanoi, että omistajaohjaus ei ole huomioinut pääministerin ohjeistusta riittävän hyvin Postin pakettilajittelijoiden tapauksessa.

Rinne arvosteli tiedotustilaisuudessa voimakkaasti myös Postin johtoa ja hallitusta vastoin valtio-omistajan tahtoa toimimisesta ja virheellisen tiedon antamisesta. Hänen mukaansa Postin hallituksen asemaa arvioidaan, mutta ainakaan heti ei ole tulossa toimenpiteitä.

Hallitus vastaa opposition välikysymykseen Posti-sotkusta tiistaina – hallituspuolueiden kokous venyi myöhään yöhön, kiistan käsittely jatkuu tänään

Perjantaina kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paateron eroon johtanutta Posti-jupakkaa ja sen seurauksia puitiin viikonloppuna sekä hallitus- että oppositiopuolueissa. Keskiviikkona äänestetään hallituksen luottamuksesta.

Pääministeri Antti Rinne tapasi yleisöä lauantaina Oulussa ja sunnuntaina Lapissa. Illaksi hän palasi Helsinkiin, jossa hallituspuolueet kuulivat hänen selvityksensä koskien Posti-jupakkaa. Kokous kesti myöhään yöhön.

Vanessa Valkama

Hallituspuolueet keskustelivat Posti-kiistan tapahtumista sunnuntaina myöhään yöhön. Pääministeri Antti Rinteen (sd) huoneessa Valtioneuvoston linnassa pidetystä kokouksesta ei juuri tihkunut tietoa medialle.

Noin puoli kahdeltatoista yöllä valtioneuvosto kertoi Twitterissä, että hallituspuolueiden puheenjohtajat ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat kävivät keskustelun poliittisesta tilanteesta. Tviitin mukaan hallitus valmistautuu vastaamaan välikysymykseen tiistaina. Keskiviikkona eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan Posti-kiistan käsittelyä jatketaan puolueissa vielä tänään maanantaina, ja esimerkiksi keskustan eduskuntaryhmän on tarkoitus kokoontua. Toiseksi suurimman hallituspuolueen keskustan on arvioitu olevan ratkaisevassa asemassa Rinteen jatkon kannalta.

Lauantaina vihreät kertoi, että puolue odottaa tiistaihin saakka ennen kuin ottaa kantaa Rinteen asemaan.

Sdp:n puoluehallitus piti sunnuntaina puhelinkokouksen ja päätti kutsua puoluevaltuuston koolle keskiviikkoillaksi. Silloin puoluevaltuusto päättää ainakin sdp:n ministerinimistä.

Perjantaina pitkään jatkunut Posti-jupakka sai uuden käänteen, kun kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd) erosi. Eron taustalla oli se, ettei Paatero ollut kertonut Postin hallitukselle tarpeeksi hyvin pääministerin kantaa siitä, ettei Postin työntekijöitä saa siirtää halvemman työehtosopimuksen piiriin.

Oppositiojohtajat Jussi Halla-aho (ps) ja Petteri Orpo (kok) ovat vaatineet myös pääministeri Rinteen eroa, koska Rinne on opposition mukaan antanut virheellistä tietoa eduskunnalle.

Oppositiopuolueista ainakin perussuomalaiset pitää maanantaina päivällä ylimääräisen eduskuntaryhmän kokouksen hallitustilanteesta. Asiasta kertoi puolueen puheenjohtaja Halla-aho Twitterissä.

Tiistaina eduskunnassa on tarkoitus keskustella kokoomuksen, kristillisdemokraattien ja Liike Nytin välikysymyksestä koskien sitä, antoiko hallitus ja erityisesti pääministeri Rinne Postin asioista oikeaa tietoa. Välikysymys koskee myös omistajaohjausta ja työmarkkinatilannetta.

Perussuomalaiset ei ole mukana välikysymyksessä, mutta eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio (ps) kertoi sunnuntaina Ilta-Sanomille, että perussuomalaiset aikoo äänestää tiistaina hallitusta vastaan.

Kokoomuksen puheenjohtaja Orpo sanoi kokoomusaktiiveille lauantaina Järvenpäässä, että Rinteen jatko tarkoittaisi sitä, että keskusta ja vihreät allekirjoittavat hänen toimintatapansa postikriisin yhteydessä.

Kokoomusjohtaja toisti, että kokoomus vaatii Rinteen eroa, ja tarjosi keskustalle ja vihreille uutta yhteistyötä.

– Rinteen johtamalle hallitukselle on vaihtoehto. Sellainen vaihtoehto, jossa isänmaan asioita hoidetaan vastuullisesti ja hyvän hallintotavan mukaan, Orpo sanoi.

Pääministeri Rinne piti ennen hallituspuolueiden kokousta sunnuntaina yleisötilaisuuden Rovaniemellä, jossa Yleisradion toimittaja kysyi häneltä, onko hän harkinnut eroa.

– Hallituksen toimintakyky on ihan täydellinen, Rinne vastasi.

Lännen Median tuoreen kyselyn mukaan Rinteen hallitukseen on erittäin tyytyväisiä enää kolme prosenttia suomalaisista ja melko tyytyväisiä 34 prosenttia suomalaisista.​

Nyt melko tyytymättömiä hallitukseen on 38 prosenttia ja erittäin tyytymättömiä 14 prosenttia.​ Keskustan kannattajista peräti kaksi kolmasosaa on tyytymättömiä. Heinäkuun lopulla vastaavassa kyselyssä tyytyväisiä hallitukseen oli vielä lähes puolet.​

Lue myös:

Hallituskumppanit puivat Rinteen kohtaloa yömyöhään – jatko on kiinni erityisesti keskustan kannasta

Pääministeri puhui hallituspolitiikkaa Rovaniemellä yleisön edessä – "Hallituksen toimintakyky on ihan täydellinen"

Posti-kohusta huolimatta pääministeri Rinne jatkoi maakuntamatkailua – "Postiasiaakin sivuttiin"

Kommentti: Millainen Hoosianna kajahtaa tänään Rinteelle?

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (9)

Vastaa
Rehellinen
Lampaita keskustassa
Jos keskusta antaa pääministerin esittää ay-demarin ajatuksia koko hallituksen nimissä eikä keskuta reagoi asiaan, on keskusta kuin lauma lampaita. Vastuullinen ja yhteiskunnassa sinänsä tarpeellinen edunvalvonta ja poliittinen päätöksenteko tulee pitää erillään. Muutoin valta liukuu kansalta etujärjestöille. Rinteellä roolit ovat menneet sekaisin ja tarvitaan selkeä korjausliike.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Lampaita keskustassa
Keskustan lampailla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pysyä tässä hallituksessa. Myrsky vesilasissa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
vexi
Demmareilla Kepulla yhteiset metkut
Mikä etteivät edelleen viihtyisi oikein hyvin samassa hallituksessa: Kummallakin puolueella on yhteinen pariaate: jakaa muilta otettua verorahaa omille kannattajilleen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
IrVi
Vast: Demmareilla Kepulla yhteiset metkut
Omantaskunedustajia parhaimmillaan. On siellä huonompiakin vaihtoehtoja, ne jotka heittävät velkarahaa tuuleen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eenokki
Vast: Demmareilla Kepulla yhteiset metkut
Jos Vexi tarkoittaa verorahoilla hoidettavaa julkista taloutta, niin kysyisin, että millähän rahalla Perussuomalaiset hoitaisivat julkista taloutta?? Tuskinpa SDP ja Keskusta jakavat kannattajilleen sen enempää kuin ehkä Persutkin jos pääsisivät jakamaan. Populismi on kantava voima Persuilla, muunneltu totuus kuuluu kuvioon.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
SirT
Paateron pitäisi kertoa miten asiat hoidettiin
Paateron pitäisi olla riittävän suoraselkäinen tulemaan julkisuuteen ja kertomaan miten asia oli, oliko syy yksin hänen vai ei. Jos hän ministerinä on viime kädessä vastuussa asioiden kulusta, olisi hänen kerrottava tavalla tai toisella asioiden oikea laita. Vain siten voidaan tehdä oikeat johtopäätökset ja se, onko Rinnettä syytä asettaa vastuuseen väärästä toiminnasta. Hitaudesta voi ainakin syyttää. Rinteen sekä hallituksen ylipäätään olisi pitänyt paljon aiemmin tehdä postille selväksi, ettei lajittelijiden siirtoa ja palkanalennusta tule toteuttaa. Toivottavasti järki voittaa. Opposition lynkkausmeininki ei myöskään ole kovin kaunista katsottavaa. Ensin tulisi saada lopullinen selvyys siitä miten asiat etenivät ja kuka on päävastuussa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Paateron pitäisi kertoa miten asiat hoidettiin
Mikä lopullinen totuus ja miksi? Lopputulos onnistui: Postin työntekijöitten palkkoja ei alennettu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
lukutoukka56
Monesko hallitus
Lampaita tahi susia, mutta monesko hallitus on vedättämässä kansalaisia? Nykyään kaikki tulee julki ja nostetaan tapetille. Ennen vanhaan osattiin piilottaa ja salata sentään tyrimiset, jotta ihmisille sai kuvan asioilleen omistautuvista ja osaavista poliitikoista. Tukivatko he toisiaan paremmin? Kun muistelee 1980-lukua, meno oli hillittyä, vaikka tehtiin silloinkin mokia. Nyt on oma tärkeys etusijalla, kun kuuntelee oppositiota, susien raateluhampaat vain näkyvät ja kuola valuu, että milloin pääsee itse asiaan, niille on nyt heitetty Rinne-parka. En kyllä häntäkään puolustele.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Nummispaka
Kepulit pettää aina
Kepulit pääsi vihdoinkin kostamaan A. Jäätteenmäen erottamisen.Postin koko ylin johto olisi erotettava pikimiten. Suurin lusmu kai jo ymmärsi erota. Entäpä tämä Orpo. Voisiko joku kertoa hänelle, että hävisitte vaalit ja hallitusta muodostavat muut tahot. Myötähäpeää tunnen. Kunhan ei koskaan itseään noin nolaisi. Että pitääkin olla Petterit sanottiin taannoin. Postin hukatuista venäjämiljoonista olisi syytä keskustella. 750:n lajittelijan palkat ei tunnu missään, niinkuin ei ylimmän johdon palkat ja palkkiotkaan.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »