Kommentti: Millainen Hoosianna kajahtaa tänään Rinteelle?

Keskusta voi nyt pyörittää pääministeriä ja tarvittaessa kostaa Jäätteenmäen iskut. Jos peukku nousee pystyyn, keskustalaisten vaatimuslista kasvaa. Mitään ei saa ilmaiseksi. Kävi miten tahansa, niin lommoja hallituksen kylkeen jää.

Joel Maisalmi
Pääministeri Antti Rinteen kohtalo selviää sunnuntain ja alkuviikon aikana.

Anita Simola

Samaan aikaan kun kirkkokansa veisaa Hoosiannaa ensimmäisen adventin kunniaksi, hallituspuolueiden puheenjohtajilla ja etenkin keskustan Katri Kulmunilla on edessään tehtävä, jolla voi olla kauaskantoiset seuraukset.

Hallitusviisikon johdon on määrä kokoontua tänään pääministeri virka-asuntoon Kesärantaan. Siellä puidaan pääministeri Antti Rinteen (sd) asemaa viime päivien monimutkaisen postivyyhdin seurauksena.

Löytyykö sitä luottamusta, vai eikö sitä löydy?

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni on tiukan paikan edessä.

Pääministeri vieraili lauantaina Oulussa. Omiensa piirittämänä hän vaikutti luottavaiselta. Hän kertoi, ettei aio erota. Opposition, eli kokoomuksen ja perussuomalaisten vaatimuksia hän piti osana politiikkaa.

Totta, opposition lauteilta voi vaatia vähän mitä tahansa, mutta tänään asiaa setvitään hallituskumppaneiden kanssa, ja se voi olla totinen rasti. Kumahtaako pääministerille lähtöpassit?

Jos kävisi niin, että luottamusta ei Rinteelle enää löytyisi, jäisi hän Suomen historiaan vain puolen vuoden pääministerinä. Se on lyhyt aika, kun ottaa huomioon, että Rinteen puheenjohtajuutta ja sittemmin pääministeriyttä pohjustettiin ay-liikkeessä vuosikaudet.

Huolellinen työ sai palkintonsa, kun Rinne rökitti niukasti Jutta Urpilaisen aikoinaan Seinäjoen puoluekokouksessa.

Surkuhupaisaa ay-liikkeen kannalta olisi se, jos Rinteen kausi päättyisi postipakettien lajittelijoiden työsopimuksesta seuranneeseen kriisiin.

Keskustan syyskuussa valitsema tuore puheenjohtaja Katri Kulmuni ei ole toistaiseksi saanut reivattua puolueen kannatusta nousuun. Muutoinkin hän on ollut melko näkymätön.

Mahdollisesta ministerikierrätyksestä ja hänen siirtymisestä hallituksen kakkossalkun haltijaksi eli rahaministeriksi ei ole kuulunut mitään.

Nyt Kulmuni saa maistaa, miltä tuntuu olla vallan kahvassa. On pitkälti keskustasta kiinni, miten Rinteen käy.

Kun hallitus oli muodostettu, moni keskustalainen riemuitsi vahvan punamullan nimeen. Nyt alkaa tapahtua, nyt toteutamme perinteistä, pientä ihmistä huomioivaa punamultapolitiikkaa. Toistaiseksi tästäkin näytöt ovat vielä vähissä.

Keskusta sai hallitusneuvotteluissa läpi sananlaskun mukaan kymmenen kaunista, yksitoista hyvää. Jos puolue antaa täyden tukensa Rinteelle, keskustan vaatimuslista voi kasvaa edelleen hallituksessa. Tulossa on nippu nimityksiä, joihin omaa ehdokasta on helpompi ujuttaa.

Siinä missä keskusta on mukana toteuttamassa Rinteen näköistä ay-politiikkaa, saa sdp toteuttaa keskustan näköistä aluepolitiikkaa. Mitään ei anneta ilmaiseksi, ei varsinkaan politiikassa.

On myös hyvä muistaa, ettei Kulmuni vedellyt naruja yksinään. Kokematonta puheenjohtajaa sparrataan taustalta voimakkaasti. Nimiä mainitsematta neuvojien nimilista on vakuuttava.

Poliitikot ovat siitä harvinainen ryhmä, että he voivat unohdella itselleen hankalat asiat hyvinkin nopeasti, mutta tietyt asiat pysyvät pitkään muistissa kuin norsuilla ikään.

Sosiaalisessa mediassa kiertää valokuva kuuluisasta lapusta, joka kiikutettiin demariryhmästä keskustaan kesällä 2003.

Kyse oli silloisen pääministerin Anneli Jäätteenmäen (kesk) luottamuksesta.

Ryhmänjohtaja Jouni Backman (sd) kirjoittaa keskustalle seuraavasti: Sdp ei voi jäädä enää odottamaan ratkaisuja ensi viikkoon. Tänään tultava selvä ilmoitus pääministerin vaihtumisesta. Eduskunta voitava kutsua koolle jo nyt ensi tiistaiksi.

Muuten kuten keskusteltu eli lyhyen kaavan mukaan vain pääministerivaihdos, ei muita muutoksia. Piste.

Loppu on historiaa. Jäätteenmäki lähti ja tilalle nousi Matti Vanhanen (kesk) puolustusministerin pallilla.

Tämä tapaus on hiertänyt osaa keskustaväestä näihin päivin asti. Jos ei muualla niin ainakin Pohjanmaalla.

Vaakakupissa on siis paljon. Jos keskusta ja sen vanavedessä vihreät nostavat peukkunsa pystyyn, hallitus jatkaa, mutta ei läheskään vastasyntyneen puhtoisena, eikä luotisuorana.

Kun epäilyksen siemen on kylvetty, ei sitä enää saa kitkettyä pois.

Politiikan erikoistoimittaja Anita Simola.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (7)

Vastaa
S.F.
Viimeinen adventti?
Taitaa koko hallitus huutaa hoosiannaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mahanmuutosvastaava
Veikkaus
Kulmuni luottaa ja hallitus jatkaa. Niin tyhmä hän ei ole, että ampuisi omaan nilkkaansa ja lähtisi vaaleihin nyt, historian heikoimmalla kannatuksella. Jäisi maakuntamallikin toteutumatta:) Ei sillä, saisi jäädäkin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Taito
Vast: Veikkaus
Olen täysin varma että kuluvan viikonlopun aikana perussuomalaiset, kokoomus, keskusta ja kristilliset ovat käyneet medialta piilossa omia keskinäisiä neuvottelujaan uuden hallituksen muodostamiseksi.
Melkoisella varmuudella keskusta tulee äänestämään Rinteen hallituksen luottamusta vastaan ja uusi hallitus tullaan muodostamaan Jussi Halla-ahon johdolla edellä mainittujen puolueiden kesken.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mankala
Hoosianna tarkoittaa 'oi auta' tai 'pelasta'
Pääministeri Rinteen pitää nyt pelastaa itsensä ja Suomi katastrofilta eli PS:n johtamalta hallitukselta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Hoosianna tarkoittaa 'oi auta' tai 'pelasta'
Mankala: "Pääministeri Rinteen pitää nyt pelastaa itsensä ja Suomi katastrofilta eli PS:n johtamalta hallitukselta."

Mankala on varmaan jo kymmeniä kertoja kirjoittanut PS:n johtamasta hallituksesta.
Olisi jo korkea aika Mankalan kertoa minkälaisen tapahtumaketjun päätteeksi meillä olisi PS-vetoinen hallitus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Seppo Saari
Väärä termi
Simolan kirjoittamassa jutussa on asiavirhe. "Reivaaminen" ei suinkaan tarkoita kurssin muuttamista, vaan purjepinta-alan pienentämistä. Ei pitäisi käyttää termejä, joiden merkitystä ei tunne. Harmillista, että virhe on nyt levinnyt kymmeniin lehtiin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eenokki
Vast: Väärä termi
Pisti myös silmään väite ,että pohjanmaalaiset ovat pitkävihaisia, Jäätteenmäen jutusta on jo 16 vuotta, joten itse en usko kostohaluihin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »