Sote-alan ostopalvelut lisäsivät monen kunnan kustannuksia

Kolmannes kunnista on palauttanut sosiaali- ja terveysalan ostopalveluja takaisin omaksi tuotannoksi, käy ilmi tänään julkaistusta Sosiaalibarometristä.

Kyselyyn vastanneet sosiaali- ja terveysjohtajat kertovat yleisimmiksi syiksi laatuongelmat ja kustannussäästöt.

Puolet vastaajista toteaa, että palveluiden ostaminen on lisännyt kustannuksia neljän viime vuoden aikana. Vain runsaan kymmeneksen mukaan ostopalveluiden avulla on säästetty.

– Ei olekaan saatu niin suuria säästöjä kuin on kuviteltu, toteaa Suomen sosiaali ja terveys ry:n (Soste) pääsihteeri Vertti Kiukas.

Yli puolet vastaajista kertoo, että ostopalveluiden laadussa on ollut ongelmia. Tosin valtaosa piti ostopalveluiden kokonaislaatua melko hyvänä.

Eniten kunnat ovat alkaneet tuottaa itse uudelleen muun muassa vammaisten, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien sekä vanhusten asumispalveluita. Terveyspalveluista etenkin lääkäri- ja terveysasemapalveluita on palautettu omaan tuotantoon.

Sosten toteuttama barometri kattaa 95 prosenttia Manner-Suomen kunnista. Siihen vastasi 112 sosiaalijohtajaa ja 65 terveysjohtajaa.

TS–STT

Lue myös

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

J
Noin maalaisjärjellä ajateltuna ostopalveluilla ei pystytä tuottamaan terveysalan palveluita edullisemmin kuin itse kunnan tuottamana. Yksityisellä puolella tuppaa palkat olemaan kovemmat ja kait se yrittäjäkin voittoa haluaa - eikö?
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ahneus ei ole hyve
Kenet tämä tulos yllätti? Ei ainakaan minua. Toivon vain, ettei yksityistämisen ajajat, sekä hallitus tuki nyt vastaajien suita.
Selkärankaa olisi löydyttävä faktojen toteamiseen rehellisesti jo ennen väkisin väännettyjä muutoksia kunnissa.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
vaihtakaa tekijät
voi hyvä j**sus.

Yksityisten liikeyritysten on tarkoitus tehdä VOITTOA.

Meinasitteko ihan oikeasti, että on olisi toimiva lähtökohta kustannussästöille?

Mitäs jos aloittaisitte kunnissa ja julkishallinnossa ylipäätään ne ainoat oikeat jonkinlaiseen järjelliseen toimintaan ja tarvittaessa jopa säästöihinkin johtavat toimenpiteet, eli heittäisitte ne vanhat kouluttamattomat byrokraatit samoin kuin nuoret edeltäjiensä virheitä toistavat yliopistoidealistit kuutamolle suojatyöpaikoistaan ja palkkaisitte tilalle vaikka kortistosta teollisuudesta ulospotikittuja koulutettuja ja kokeneita keski-ikäisiä ex-johtajia, joita siellä riittää.

MIKÄÄN ei korvaa koulutusta, kokemusta ja markkinaehtoisen ympäristön tuntemusta, kun pitää pärjätä pelissä, jossa toimii koulutettuja, kokeneita ja markkinaehtoisessa ympäristössä pelaamaan tottuneita yksityisten firmojen edustajia.


Jaa, eihän se tietenkään käy, kun tää nyt on mun työpaikka ja naapurin Pirkon, mussun mussun?
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ostopalvelut tiensä päässä
On aivan selvää, ettei yksityinen palvelu toisi säästöja kunnille.

Palvelujen kilpailutus, ostettujen palvelujen valvonta tuo kunnille lisäkustannuksia. Lisäksi yksityisten yritysten palkkataso ja voittojen tavoittelu lisäävät ostopalvelujen kustannuksia.

Järkevästi tuotettu kunnan oma palvelutuotanto on kilpailukyvyltään ja laadultaan ylivoimainen ostopalveluinin verrattuna!!!
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jatkakaa yksityistämistä?
Ennustan että poliitikot jatkavat yksityistämistä säästämisen varjolla -kustannuksista ja seurauksista piittaamatta. Seuraavaksi yksityistäminen suoritetaan maan rajojen ulkopuolelle, jolloin tappio on mukava tasalukema 100%.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
riisto lopetettava
Hyvä kun järki alkaa voittaa kokoomuksen yksityistämisen mantran.
Tottakai yksityisen pitää saa ISO VOITTO, BONUKSIA PALJON KULUJA, jotka kaikki nostavat hintaa.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: riisto lopetettava
Taas sitä hoetaan sitä omaa mantraa ...

Yksityinen tekee monia asioita tehokkaammin ja joustavammin kuin kunnallinen. Siksi voiton jälkeenkin moni asia (ei kaikki) tulee halvemmaksi kuin kunnallinen. Kilpailu pitää huolen siitä ettei voitto nouse liian suureksi. Kulujakin tulee tehokkaassa toiminnassa vähemmän ja mitä bonuksiin tulee niin kirjoittaja ei taida edes tietää mitä sana tarkoittaa.

Kannattaa muuten huomata että artikkelin tiedot ovat peräisin vain ja ainoastaan kunnallisen alan virkamiehiltä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vanha sananlasku.
Jo vanha kansa tiesi: "P***a on ahneen palkka." Toinen hyvä tarina on mustalaisesta, joka opetti hevosensa olemaan syömättä. Muuten meni hyvin, mutta juuri kun se hevonen lopulta olemaan syömättä, se pahus kuoli.

Maalaisjärki on kyllä todella monella (lue: päättäjät) hukassa tänä päivänä. Säästäminen ei aina tuo säästöä suoraan. Esimerkki: Päätän säästää hammastahnakuluistani enkä enää pese hampaitani ollenkaan. Tulos: Todella kalliit hammaslääkärikulut muutaman vuoden päästä. Tätä se säästäminen nykyään on.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vanha sananlasku.
"Säästäminen ei aina tuo säästöä suoraan"

Aivain oikein, ei aina tuokaan. Joten johtopäätöksesi on että säästäminen ei ole koskaan kannattavaa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vanha sananlasku.
Luepas uudestaan kirjoitukseni ja nyt oikein ajatuksella. Johtopäätökseni ei ole, että säästäminen ei ole koskaan kannattavaa, siinä vastaukseni. Eikö hammastahnaesimerkkini ollut tarpeeksi yksinkertainen sinulle, jotta et esitä noita omia johtopäätöksiäsi?

Kerran vielä: Säästää pitää, mutta on myös ymmärrettävä ensimäisen portaan säästöjen vaikutukset loppuportaaseen. Tästä ajatuksesta tulee se päätelmä, että säästäminen ei aina tuo säästöä suoraan.

Toinen esimerkki (toivottavsti on nyt tarpeeksi yksinkertainen): Ajattelet säästää vaikkapa auton moottorin voiteluöljykuluista ja kaadat sinne jäteöljyä, koska se on halvempaa kuin korkealuokkainen öljy. Jos sinulla on auto, niin ymmärrät miten käy jonkun ajan kuluttua. Voit ihan itse kokeilla tätä "säästämistä" ja laskea sitten, mikä tulos oli. Olisiko sittenkin kannattanut käyttää laadukasta öljyä vai tuliko koneremontti halvemmaksi.

Nyt varmaan perusajatus tuli selväksi?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: riisto lopetettava
Vastaus tekstiin:
Kannattaa muuten huomata että artikkelin tiedot ovat peräisin vain ja ainoastaan kunnallisen alan virkamiehiltä.

Korostettakoon OIKEIN ISOILLA kirjaimilla, että ainoa taho joka voi puhua yksityisten ja kunnallisten palvelujen hinta- laatuerosta on nimenomaan kunnalliset johtavat virkamiehet. Heillä tieto ja kokemusperäinen taito mikä tulee kunnalle taloudellisesti edullisemmaksi, ja se oma kunnallinen palvelu. Ainoastaan niin taataan hinta- laatusuhde edullisimmaksi.

On meinaan 25-viiden vuoden kokemus!!!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
miksi ylipäänsä
Irvokasta. Haluaisin tietoa ja keskustelua
siitä, miksi ylipäänsä on lähdetty yksityistä-
miseen ja ostopalveluihin. Ns. työvoimapula
Vai onko orjallisesti noudatettu Margaret T:n
ideologiaa miettimättä seurauksia.
Briteissähän yksityistettiin mm. rautatiet.
Satunnaisena matkustajana jouduin
turvautumaan bussikuljetuksiin, vaikkeivat
syynä olleetkaan routavauriot.
Hyvä että päättäjätkin heräävät.


Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: miksi ylipäänsä
Yksityistämiseen ja ostopalveluihin on lähdetty siksi että usein (ei aina mutta usein) ne ivat halvempia JA laadullisesti parempia.

Toki työvoimapula kunnallisella alalla on syy sekin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.