Laskuista suurin osa toimitetaan jo nyt sähköisinä – paperisten laskujen eräpäiviä siirretty eteenpäin postilakon vuoksi

IS: Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala aikoo mahdollisesti tehdä sovintoesityksen myöhemmin maanantai-iltana

Ne asiakkaat, jotka haluavat saada laskunsa paperisina, eivät ole vielä postilakon vuoksi siirtyneet sankoin joukon sähköisten laskujen käyttäjiksi.
Ne asiakkaat, jotka haluavat saada laskunsa paperisina, eivät ole vielä postilakon vuoksi siirtyneet sankoin joukon sähköisten laskujen käyttäjiksi.

Virpi Niemistö

Jos postilakko jatkuu pitkään, se todennäköisesti näkyy myös asiakaspalveluissa sähköisen laskutuksen suosion lisääntymisenä.

Näin arvioi teleoperaattori DNA:n laskutuksen ja luotonhallinnan osastopäällikkö Kalle Eriksson.

– Vielä postilakon vaikutukset eivät ole realisoituneet, eikä sähköisten laskujen kysynnässä ole mitään yhtäkkistä nousua näkyvissä. Olemme kyllä viestineet lakon vaikutuksista ahkerasti, hän jatkaa.

Samoja kokemuksia on Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin johtavalla asiantuntijalla Maaria Toikalla.

– Tilanne voi muuttua nykyisestä, jos lakko venyisi kuukausitolkulla.

Muun muassa kirjepostin ja aikakauslehtien toimitukset lähes kokonaan pysäyttänyt Postin lakko jatkuu toista viikkoa. Tällä viikolla työtaisteluun aikoo liittyä useita tukilakoista ilmoittaneita ammattiliittoja.

Iltasanomat uutisoi maanantaina iltapäivällä, että valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala voi tehdä myöhään maanantaina ensimmäisen sovintoesityksen lakkoa koskevissa neuvotteluissa.

DNA:n Erikssonin mukaan paperisiin laskuihin on lisätty maksuaikaa lakon vuoksi.

Samoin Traficom on siirtänyt ajoneuvoverojen eräpäiviä on normaalia pidemmiksi, jotta kirjeet ehtisivät Postin lakosta huolimatta perille asiakkaille ennen eräpäivän ylittymistä.

Noin 80 DNA:n asiakkaista asioi jo sähköisesti yhtiöön päin.

– Suurin osa meidän asioinnistamme tehdään jo nyt sähköisesti tai tiskillä, sanoo myös Traficomin Toikka.

Traficomin oma asiointi -palvelussa voi käydä tarkistamassa autosi verotiedot ja maksaa ajoneuvoveron.

– Tällöin ei tarvitse huolehtia siitä, ehtiikö lasku ajoissa perille postitse.

Toikka tähdentää asiakkailla olevan oikeus myös paperiseen asiointiin.

Traficomin mukaan ajokorttien ja muun muassa liikenne- ja ajolupien sekä päätösten toimittaminen asiakkaille viivästyy lakon aikana. Samoin käy esimerkiksi rekisteröintitodistusten ja rekisterikilpien toimituksille. Myös postitse lähetettyjen hakemusten tulo on myöhässä.

– Sähköinen asiointi toimii normaalisti ja kaikki selvitykset ja hakemukset voi edelleen lähettää kirjaamoon, virasto ohjeistaa.

Yhdet tärkeät kirjeet eli kutsut Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhliin ovat menneet varmasti perille tänäkin vuonna. Tämän on Posti varmistanut.

Postin poikkeustilannejohtaja Jarmo Ainasoja muistuttaa, että kutsut ehdittiin postittaa ennen lakon alkamista.

Posti voi tehdä asiakkaan kanssa sopimuksen perillemenon varmistamisesta.

Ihmisten turvallisuuteen ja terveyteen liittyvät työt on rajattu postilakon ulkopuolelle.

Ainasojan mukaan esimerkiksi terveyteen liittyvien postilähetysten perillepääsy ei kuitenkaan ole varmaa, jos alueella ei ole jakajia lakon vuoksi töissä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Kommentattori
Lakko on kivaa
Mielestäni on oikein mukavaa kun ei tule päivittäin laskuja. Paljon helpompi elämä kun monta viikkoa jolloin ei tarvitse maksella laskuja ja sitten voi kerralla maksaa kaikki kun tulee postiin. Olisipa kaikissa laskuissa eräpäivä sama aina ja eräpäiviä vain kerran kuukaudessa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »