"Energiamurroksen vaikutuksista pitää puhua" – Hiilidioksidin talteenotto nousi vahvasti esille Helsingin huippukonferenssissa

Komission energiaosaston pääjohtaja Ditte Juul-Jørgensen huomauttaa, että muutos tulee näkymään kuluttajille niin elintavoissa kuin maisemassakin.

Nina Susi
Uuden teknologian vastustus kokonaiskuvaa näkemättä tulee esille esimerkiksi tuulivoiman paikallisessa vastustuksessa. Näin sanoo Euroopan komission tutkimuksen ja innovoinnin osaston pääjohtaja Jean-Eric Paquet.

Jami Jokinen

Ilmastonmuutoksen hillintään liittyvä energiamurros tulee väistämättä näkymään tavallisten kansalaisten elämässä ja elinympäristössä.

Energiansäästö ja kulutuksen muutokset ovat merkittäviä tekijöitä. Muutoksia on luvassa myös energian hinnoitteluun ja kuluttajan asemaan energian käyttäjänä.

Lisäksi tarvitaan paljon uutta, paikallista energiantuotantoa ja esimerkiksi sen edellyttämiä siirtolinjoja, sanoo Euroopan komission energiaosaston pääjohtaja Ditte Juul-Jørgensen.

Kaikki vaikutukset – haittoineen ja mahdollisuuksineen – on pääjohtajan mielestä tehtävä kansalaisille selviksi.

– Energiamurroksella on paljon näkyviä vaikutuksia. Siitä on puhuttava enemmän, hän totesi Helsingissä pidettävässä SET-Plan –konferenssissa.

Komission tutkimuksen ja innovoinnin osaston pääjohtaja Jean-Eric Paquet on samoilla linjoilla.

– Kansalaiset eivät välttämättä näe isoa kuvaa, hän väittää.

Juul-Jørgensen huomautti, että esimerkiksi tuuli- ja ydinvoimaan liittyy paljon paikallista vastustusta. Nurkan takana odottavat myös pienydinvoima, vetyteknologia ja monet vielä ajatuksen asteella olevat tekniikat.

– En usko, että muutoksen elintavoissa riittävät. Tarvitaan väistämättä myös uutta teknologiaa.

Paquetin mukaan monissa EU-maissa ilmennyt, tutkimukseen kohdistuva luottamuspuola estää kuitenkin uusien teknologioiden edistymistä.

Tällä hän ei tarkoita vain tekoälyä tai vaikkapa geenitekniikkaa, vaan myös ilmastokriisiä helpottavia ratkaisuja esimerkiksi uusiutuvassa energiassa aina omalle asuinalueelle suunnitellusta tuulivoimalasta lähtien.

– Oikeudenmukainen muutos ekologisesti kestävään yhteiskuntaan vaatii luottamusta. Kansalaiset on otettava mukaan esimerkiksi energiantuotantotapojen valintaan aiempaa järjestelmällisemmin ja läpinäkyvämmin.

Useat foorumin kärkipuhujat nostivat esille myös hetken aikaa sivuraiteilla olleen keskustelun hiilidioksidin talteenotosta ja varastoinnista (CCS). Tekniikan avulla erilaisista laitoksista voitaisiin ottaa hiilidioksidipäästöt talteen ja joko hyödyntää ne tai varastoida maan alle.

Juul-Jørgensenin mukaan CCS on pakko ottaa osaksi ratkaisua, jos EU haluaa olla hiilineutraali vuonna 2050. Tämä johtuu erityisesti maakaasuverkosta, jolla pääjohtaja näkee tärkeän roolin Euroopassa vielä vuosikymmeniä.

– CCS:n julkinen hyväksyntä on ollut tähän asti esteenä EU:ssa. Tekniikan mahdollisuuksista ja riskeistä on lisättävä keskustelua.

Paquet ennakoi, että aihe tulee olemaan EU-tasolla hyvin vaikea, sillä se nähdään usein varsinaisen ongelman väistämisenä.

– Kyse on vähän samasta asiasta kuin keskustelussa ilmastonmuutoksen hillinnästä tai muutokseen sopeutumisesta.

Maakaasulla tulee olemaan tärkeä rooli Euroopassa vielä vuosikymmeniä, arvioi komission energiaosaston pääjohtaja Ditte Juul-Jørgensen. Hänen mielestään tämä vaatii hiilidioksidin talteenottotekniikan käyttöönottoa. Rakenteilla oleva Baltic connector -maakaasuyhteys otetaan Suomen ja Viron välillä käyttöön ensi vuonna.

Kiinnostus CCS-tekniikkaan on kuitenkin herännyt uudelleen Euroopassa myös konkreettisesti.

Yksi syy kiinnostukseen on se, että monia korkeita lämpötiloja vaativia teollisuuden aloja ei ole mahdollista sähköistää kokonaan, sanoo kansainvälisen energiajärjestö IEA:n kestävyys- ja teknologiajohtaja Mechthild Wörsdörfer.

Euroopassa on hänen mukaansa ainakin kuusi pilottiprojektia, mutta kustannusten leikkaamiseksi tekniikkaa on saatava skaalattua isommaksi.

– Tahto on olemassa. Vaikeutena on yhä hiilidioksidin varastointi, mutta mahdollisesti sekin kehittyy ja halpenee.

EU-tasolla on menossa energia- ja ilmastopoliittisesti hyvin ratkaiseva puolivuotiskausi.

– Elämme Euroopassa jännittäviä aikoja. On opittava ajattelemaan uudella tavalla, totesi myös pääministeri Antti Rinne (sd.) avajaispuheessaan.

Puolentoista viikon kuluttua puheenjohtajamaa Suomelta tulee seitsemän vuoden budjettiesitys. Paquet sanoi olevansa tyytyväinen, että asia on tässä vaiheessa juuri Suomen käsissä.

– Budjetti ei ole ratkaisu kaikkeen, mutta se on polkaisee muutoksia käyntiin. Kymmenen päivän kuluttua näemme, kuinka kunnianhimoinen EU voi olla – ei vain tavoitteiden, vaan myös niiden toteuttamisen kanssa.

Joulukuussa yritetään Suomen johdolla päästä sopuun hiilineutraalista EU:sta vuonna 2050. Maaliskuussa puolestaan komission uusi puheenjohtaja Ursula von der Leyen esittelee mittavan Green Deal -paketin.

Samalla pitäisi päästä poliittisellakin tasolla konkreettiseen keskusteluun.

– Green Deal tuo yhteen eri elementit, joita tarvitaan vuoden 2050 tavoitteeseen pääsemiseksi oikeudenmukaisella tavalla, Juul-Jørgensen summaa.

Massiivinen muutos vaatii asiantuntijoiden mukaan politiikan, tutkimuksen ja teollisuuden tiukkaa yhteistyötä, jota on tehtävä entistä enemmän myös yritysten ja valtioiden sekä eri teollisuudenalojen välillä.

Juuri tähän Helsingissä vielä perjantaina jatkuva konferenssi ja koko SET Plan keskittyy.

Tekemistä riittää, sillä esimerkiksi viime vuonna EU:n päästöt pienenivät alle kaksi prosenttia, mikä on kaukana Pariisin ilmastosopimuksen vauhdista.

– Kahden viikon kuluttua julkaistaan uusi raporttimme. Siinä kerrotaan, että olemme taas rikkoneet ilmakehän hiilidioksidi- ja metaanipitoisuuksien ennätykset, huomautti Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) pääjohtaja Petteri Taalas.

Tästä on kyse

SET-Plan

Euroopan strategisen energiateknologiasuunnitelman (The European Strategic Energy Technology Plan eli SET-Plan) tarkoituksena on vauhdittaa Euroopan energiajärjestelmän muutosta ja tuoda markkinoille uusia, vähähiilisiä teknologioita.

Suunnitelma on Euroopan komission alullepanema.

SET-Plan –konferenssit tuovat yhteen poliitikkoja, virkamiehiä, tutkijoita ja yrityksiä.

Konferensseja on järjestetty vuodesta 2008 alkaen vuosittain. Suomessa Set-Plan kokoontuu nyt ensimmäistä kertaa.

Helsingissä keskustellaan muun muassa teollisuuden hiilidioksidipäästöistä, energiankäyttösektorien välisistä kytkennöistä ja uusiutuvan energian kehityksestä.

Tärkeässä osassa on myös keskustelu energiamurroksen rahoituksesta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Mankala
Pelkkää parran pärinää
Ilmastopääjohtaja Taalas kertoi karun totuuden: mikään ei ole muuttunut, päästöt kasvavat ennätystahtia. Meidän pitää aloittaa sopeutuminen + 4 asteen skenaarion pohjalta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »