Uutiset

Kirkolliskokous: Kastettavalle riittää jatkossa yksi kirkkoon kuuluva kummi

Jane Iltanen
Jatkossa kastettavalla tulee olla vähintään yksi kummi aiemman kahden sijasta.
Jatkossa kastettavalla tulee olla vähintään yksi kummi aiemman kahden sijasta.

Kastettavalle riittää jatkossa yksi kirkkoon kuuluva kummi, tiedottaa Kirkolliskokous. Nykykäytännön mukaisesti kummin tulee edelleen olla konfirmoitu ja evankelis-luterilaista uskoa tunnustavan kirkon jäsen.

Kirkolliskokouksen mukaan kummien vähimmäismäärän muutoksen taustalla on ajatus helpottaa kastejärjestelyjä perheissä ja madaltaa kynnystä kastaa lapsi tai aikuinen kirkon jäseneksi. Päätös palvelee erityisesti niitä perheitä, joissa kummien löytäminen on vaikeaa.

– Tapaa on sovellettu jo seurakunnissa, sillä vuoden 2010 päätöksellä kirkkoherran erillisellä luvalla kastettavalle on riittänyt yksi kirkkoon kuuluva kummi. Kirkkoherran päätöksellä lapselle voidaan erityisistä syistä kasteen jälkeen lisätä enintään kaksi kummia, kertoo kirkolliskokous tiedotteessaan.

Kirkkojärjestyksen muutos kummien määrästä tulee voimaan samaan aikaan kuin uudistettu kirkkolaki ja kirkkojärjestys, arvioidusti vuoden 2020 alussa.

Kirkolliskokous päätti muuttaa kirkkojärjestystä myös siltä osin, että seurakunnat velvoitetaan perustamaan nuorten vaikuttajaryhmiä, joiden kautta nuoret pääsevät entistä paremmin vaikuttamaan seurakunnissa. Seurakunnat voivat itse päättää, miten vaikuttajaryhmät muodostetaan ja millaisia käytäntöjä vaikuttamistapoihin luodaan, mutta nuorten rooli tässä on olennainen. Vaikuttajaryhmiin valitaan konfirmoituja alle 29-vuotiaita seurakunnan jäseniä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.