Kommentti: Enemmän kuin suuri kateuspäivä – Verotietojen julkisuus mahdollistaa tuloerojen käsittelyn

Suuri tirkistely- ja kateuspäivä. Muun muassa näin on kuvailtu hetkeä, jolloin suomalaisten verotiedot tulevat julkisiksi. Veropäivällä on viihdearvonsa, mutta ennen kaikkea siinä on kyse yhteiskunnallisista kysymyksistä, kirjoittaa Lännen Median uutispäällikkö Jussi Orell.

Jussi Orell

Päivää, jolloin verottaja julkaisee tiedot suomalaisten viime vuoden tuloista, kuvaillaan suureksi kateuspäiväksi. Olisi naiivia väittää, ettei kyseiseen päivään, totta vieköön, liittyisi myös viihteellinen näkökulma semminkin, kun tiedotusvälineet rummuttavat tietoja julki aamusta alkaen.

Tulotietojen julkisuudessa on kuitenkin kyse pääosin muusta. Ensinnäkin se on osoitus suomalaisen yhteiskunnan avoimuudesta. Tulotietoja ei ole pidetty sellaisena yksityisyyden piiriin lukeutuvana tietona kuin esimerkiksi terveystietoja, joiden pitää kuulua vain henkilölle itselleen ja häntä hoitaville lääkäreille. Jos joku haluaa julkisesti avautua terveydestään, se on oma päätös.

Miksi meidän sitten pitäisi saada tietää muiden tuloista? Muun muassa siksi, että vain tietojen julkisuuden ansiosta voidaan saada kattavasti tietoa siitä, millainen tulonjako yhteiskunnassa vallitsee.

On perusteltua tietää, miten esimerkiksi keskeiset päättäjät, valtionyhtiöiden johtajat tai muiden työehtoja määrittelevät työmarkkinapomot ansaitsevat. Tietojen perusteella voidaan tarkastella myös sitä, rikastutaanko Suomessa palkka- vai pääomatuloilla. Tieto toimii taustana muun muassa veropolitiikalle.

Myös tällä kerralla tulokärjestä löytyy sekä tuttuja nimiä että yllätysnousijoita. Pääomatulojen merkitys kärkeen nousemisessa on iso, ja peliala tuottaa yhä hyvin.

Tuoreimmat tiedot paljastavat myös sen, että pääosa hyvätuloisista on taas miehiä. Tälläkin tiedolla on painavaa yhteiskunnallista merkitystä.

Suomalaisista noin kolmella viidestä vuositulot jäävät alle 30 000 euroon, selviää Tilastokeskuksen verovuoden 2017 yhteenvedosta. Suomalaisen keskimääräinen tulo on 29 500 euroa vuodessa.

Miesten keskitulo on huomattavasti naisia suurempi, 34 200 euroa. Naisten keskimääräinen vuositulo jää 25 000 euroon. Paljon tätä tarkempaa tietoa emme saisi ilman tulotietojen laajaa julkisuutta.

Verotietojen laaja julkisuus mahdollistaa yhteiskunnan tulonjaon tarkastelemisen. Tulotiedoilla on toki myös viihdearvonsa.

Se, kuinka julkisia verotiedot ovat tulevina vuosina, on vielä epäselvää. Verottaja suostui tänä vuonna 231 verovelvollisen pyyntöön siitä, ettei näiden tietoja julkaistaisi medialle toimitettavissa koontilistoissa. Pyyntöön vaadittiin perustelu, mutta verottaja suostui käytännössä kaikkiin pyyntöihin.

Tiedot ovat kiellon hakeneiden osalta yhä julkisia, mutta tiedot on haettava erikseen täsmähakuina.

Verottaja perustelee koontilistojen rajausta tietosuoja-asetuksella. Linjaukseen ottaa kantaa seuraavaksi oikeuskansleri. Saattaa olla, että verottajan ratkaisua testataan aikanaan myös oikeudessa. Jos niin käy, asian ripeä käsittely on tärkeää, jotta epätietoisuus jatkosta hälvenee.

Yksilön kannalta omien tulotietojen käsittely julkisuudessa voi ymmärrettävästi tuntua kiusalliselta. Kenen tahansa tietoja ei kuitenkaan julkisuuteen tuoda vaan kyse on rajatusta, eri tavoin perustellusta ryhmästä.

Tulonjakoon liittyvät kysymykset ansaitsevat muutakin kuin ylätason keskustelua. Perusteellinen pureutuminen asiaan taas ei ole mahdollista ilman tietoa. Tietoa ei puolestaan ole tarjolla ilman avoimuutta.

jussi.orell@lannenmedia.fi

Lue myös

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Kaavailuja
Verotiedot salaisiksi
Toimittajien oma uteliaisuus ja tirkistelynhalu naamioidaan ovelasti yhteiskunnallisen merkittävyyden valekaapuun.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kuormajuhta
Avoimuudesta enemmän hyötyä kuin haittaa
Toisinaan ihemtyttää joidenkin vainoharhaisuus ja todellisuudentajun puute. Ovat toimittajat kyllä aikamoisen vaikutusvaltainen lobbarijoukko, kun ovat onnistuneet oman tirkistelynhalun tyydyttämiseksi saamaan aikaan tällaisen järjestelmän verotietojen julkisuudesta. Just joo.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »