Veikkaus ilmoitti uudistuksista: peliautomaatteja vähennetään tuhansilla ja niihin tulee pakollinen tunnistautuminen jo vuonna 2021

Veikkaus myönsi, ettei se ole onnistunut vähentämään riittävästi pelien haittoja.

Veikkaus aikoo vähentää hajasijoitettujen rahapeliautomaattien määrää.
Veikkaus aikoo vähentää hajasijoitettujen rahapeliautomaattien määrää.

Hannu Toivonen

Veikkaus ilmoitti torstaiaamuna toimista, joilla se pyrkii vähentämään pelaamisen haittoja.

Yhtiö vähentää ensi vuoden aikana hajasijoitettujen peliautomaattien määrää 3 500 automaatilla, jolloin automaatteja jää Suomeen 15 000. Syyskuussa Veikkaus oli ilmoittanut vähentävänsä automaattien määrää 3 000:lla.

Tulevina vuosina kioskeissa, kaupoissa ja ravintoloissa olevien rahapeliautomaattien määrää on tarkoitus vähentää 10 000:n ja 13 500:n välille.

Veikkaus ilmoitti myös, että se aikaistaa vuodella peliautomaatteihin tulevaa pakollista tunnistautumista. Näin ollen se tulee hajasijoitettuihin peliautomaatteihin vuoden 2021 alusta lähtien.

Keväällä eduskunta sääti lain, jonka mukaan vuoden 2023 alusta lähtien Veikkauksen peliautomaateissa pitäisi olla pakollinen tunnistautuminen. Sen saaminen hajasijoitettuihin peliautomaatteihin ei ole teknisesti yksinkertaista. Siksi aikataulu ei voi olla nopeampi.

Yrityksen laki- ja vastuullisuusjohtaja Pekka Ilmivalta kertoi tiedotustilaisuudessa, että samalla kun rahapeliautomaatteja vähennetään, Veikkaus selvittää, voitaisiinko automaattien sijoittelussa ottaa huomioon sosioekonomiset näkökohdat. Tällä hetkellä niitä ei oteta huomioon.

Ilmivallan mukaan Veikkaus aikoo luoda pelaajille paremmat mahdollisuudet rajoittaa omaa pelaamista tai lopettaa se kokonaan. Jatkossa myös viranomainen voi joissain tapauksissa rajoittaa ongelmapelaamista.

Ilmivalta kertoi, että Veikkauksen peleistä jotkut ovat helpommin addiktoivia kuin toiset.

– Tätä haluamme tuoda paremmin esille, hän sanoi.

Tiedotustilaisuuden aluksi Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski kertoi, että yrityksellä on ollut kova paine pitää yllä Veikkauksen tuloutustavoitteita.

– Tämän hinta on ollut se, ettemme ole pystyneet riittävästi vähentämään peliongelmia, vaan olemme olleet tyytyväisiä, ettei ongelmien kokonaismäärä ole kasvanut.

Veikkausta on kritisoitu tänä vuonna ankarasti, koska sen on katsottu markkinoineen pelaamista liian voimakkaasti ja arveluttavilla keinoilla.

Sarekosken mielestä ei ole oikein, että yhteiskunnassa heikoimmassa asemassa olevat joutuvat kärsimään eniten rahapelien haitoista, vaikka Veikkauksen tuotot menevät hyviin käyttötarkoituksiin.

– Meidän pitää pystyä parempaan.

Veikkaus ilmoitti, että sen markkinointiin tulee muutoksia. Muutokset tulevat koskemaan markkinoinnin volyymia, sisältöjä, valvontaa ja tarkastusta sekä yrityksen markkinointiprosessia.

Veikkauksen liiketoimintajohtaja Nora Vähävirta kertoi, että yritykseen perustetaan eettinen neuvosto, jossa käsitellään muun muassa yhtiön markkinointia.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vastaa
AKurkinen
tuskin auttaa
Kyllähän se on niin, että peliriippuvaiset pelaavat entistä enemmin netissä ! Eli turhalta touhulta tuntuu tuo peliautomaattien vähennys ! Pelirahat vain juoksevat entistä enemmin ulkomaille !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: tuskin auttaa
Tutkimusten mukaan pelaajat eivät siirry läheskään kaikki nettiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
AKurkinen
Vast: tuskin auttaa
No mitenhän se on tutkittu ? Noita nollatutkimusta on maailma täys !
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »