Kommentti: Ehdotus bensakiintiöstä on kuin EU:n päästökauppa – hyvässä ja pahassa

Aalto-yliopiston työryhmä ehdotti liikenteen polttoaineiden myyntikiintiöitä, jotta hallituksen tavoite päästöjen puolittamisesta 2030 mennessä voisi toteutua. Isot tulot eivät saisi oikeuttaa päästämään muita enemmän, miettii ympäristötoimittaja Jami Jokinen.

Jami Jokinen

Ei mitään uutta, vaan päästökauppa pienoiskoossa mahdollisuuksineen ja ongelmineen.

Näin voisi tiivistää Aalto-yliopiston tiistaisen ehdotuksen liikenteen päästöjen vähentämisestä.

Ehdotuksen ytimessä on tietty määrä päästöoikeuksia, jotka polttoaineen myyjien pitää ostaa itselleen ja jotka ne käytännössä voivat veloittaa tuotteidensa ostajilta.

Jos kauppa ei kannata, yritykset keksivät jotakin muuta. Jos kuluttajalla ei ole varaa tankata, hän ratkaisee pulman halujensa ja kykyjensä mukaan.

Vaikka mittakaava on eri, toimii EU:n päästökauppa käytännössä samoin, hyvässä ja pahassa.

Ehdotuksen hyvät puolet ovat suora kontrolli päästöihin ja investointien tarpeettomuus.

Kun valtio voi päättää päästöoikeuksien määrän, se voi samalla myös laittaa katon liikenteen aiheuttamille päästöille. Jos valvonta toimii, tämä katto ei vuoda, ja päästöt todella laskevat tavoitteeseen juuri niin nopeasti kuin halutaan.

Mitään uusia innovaatioita ei tarvitse odottaa eikä tehdä valtavia investointeja infraan tai muuhun mullistukseen. Polttoaineen hinta nousee, ja markkinat sekä kuluttaja vastaavat siihen haluamallaan tavalla.

Sähköautoista tulee houkuttelevampia, biokaasuverkosto paranee – ja hupsis vain, turhaakin turhempien kaupunkimaasturien kiinnostavuus laskee ja pikkuautot alkavat palata kaupunkeihin.

Valinnanvapaudessa on myös esityksen pahin pullonkaula.

Mitä enemmän kuluttajalla on rahaa, sitä enemmän hänellä olisi jatkossakin varaa polttaa fossiilipolttoaineita ja päästellä ilmastopäästöjä. Joidenkin elämässä muutos ei näkyisi mitenkään, kun toisille se olisi katastrofi.

Jo nyt tulotason ja päästöjen korrelaatio on selvä ja repii kansaa eri lokeroihin.

Tilastokeskuksen viime vuonna julkistamien lukujen mukaan huipputuloisen päästöt ovat pienituloisimpiin verrattuna lähes kolminkertaiset. Iso osa tästä tulee liikenteestä.

Miksi olisi oikein, että varakkaampi ihminen voi pilata ilmastoa enemmän kuin köyhempi? Jostakin syystä tästä asiasta ei yleensä puhuta kuin nimeksi.

Aalto-yliopiston ehdotuksessa asiaa on aprikoitu pintapuolisesti ja sitä ehdotetaan pohdittavaksi erillisessä selvityksessä. Media keskittyi uutisoinnissaan kuitenkin "bensan korttimyyntiin", koska konflikti myy.

Samalla syntyi heti väärä mielikuva, ja aika moni oli heti valmis kapinaan.

Polttoainetapauksessa ristiriita olisi hoidettavissa jonkinlaisella kompensaatiolla esimerkiksi verotukseen. Kuten ehdotuskin toteaa, päästöjen kannalta fiksuinta olisi tehdä se muulla tavoin kuin autoiluun korvamerkittynä – muuten hinta ei kannusta, kuten sen pitäisi.

Ammattiliikenne on luku sinänsä. Tavalla tai toisella liikenteen – kuten muidenkin sektorien kohdalla – kuluttajien päästöjen vähentämisessä pitäisi päästä pelkän hintaohjauksen sijaan henkilökohtaiseen kiintiöön.

Raha ei voi oikeuttaa pilaamaan ympäristöä muita enemmän, ellei lisäraha korjaa aiheutettuja haittoja.

Henkilökohtaisia päästörajoituksia lienee silti turha odottaa.

Vaikka ilmastokriisi on ovella, niin jo liikennepolttoaineen päästökaton (ja samalla myyntikaton) ehdottaminen leimataan hyvin todennäköisesti äärisosialismiksi.

Kirjoittaja on Lännen Median ympäristötoimittaja.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (10)

Vastaa
yxxy
Korkeaotsaista ajattelufoorumia 30-luvun malliin
Aika korjaisi päästöjen tilan kaluston vanhentuessa. Nyt mennään kyllä metsään kun maahan tuodaan urakalla vanhentuvaa kalustoa naapurimaista. Eli lisää tukia uusien nykyaikaisten pienipäästöisten autojen hankintaan. Yksi tekijä olisi esimerkiksi lisävarusteitten kevyempi verottaminen. Toinen olisi esimerkiksi hiukkassuodattimien vaihto- ja katalysaattorien perusvaihtovälit. Nyt voidaan peukaloida katsastettavien vanhojen autojen päästöjä määrätyillä kikkailuilla. Eli paljon merkitsee kaluston oma kunto, ... ja kuljettajan saapas!

Polttoainekiintiöt - kuulostaa jokseenkin kieltolailta eikä todellakaan ole tasa-arvoista ihmisten kohtelua - kaikki eivät kykene hankkimaan sähköautoja vielä vuosikymmeneen kahteen! Eli polttoaineen lisäverottaminen - pelastaisiko Suomi näin maailman?

Lisänä - jo nyt voidaan käyttää vaihtoehtoisia energiamuotoja ja lähitulevat vuodet tuovat kyllä uutta tekniikkaa ja energiamalleja. Kaiken ei tarvitse tapahtua tämän hallituksen eikä seuraavankaan aikana.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Korkeaotsaista ajattelufoorumia 30-luvun malliin
Tämä ei ole mikään kieltolaki. Tavoitteena on vähentää liikenteen päästöjä sovitulla tavalla. Ei ne päästöt itsestään alene.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
t.a.
!
Ilmiöpohjaista huuhaata!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: !
Liikenteen päästöjen rajoittaminen vai?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
t.a.
Vast: !
Päästöt vähenee kun syö kunnon ruokaa ja vähemmän kasviksia!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: !
T.a.lta patenttiratkaisu liikenteen kasvihuonepäästöjen vähentämiseen! Miksei tätä ole hallitusohjelmassa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
t.a.
Vast: !
Hallitusohjelmassa ole mitään muutakaan kuin tyhjiä lupauksia valheita ja veronkorotuksia! Mitta vapaasti voit ehdottaa esim. Antille että jättää rehut ja piereskelee vähemmän!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ari Hyvönen
Helppo ratkaisu
Eliitille rajaton kulutusoikeus ja kansalaisille bensakortti. Tällä haettaisiin ikään kuin mallia nykyhallituksen ihailemista yhteiskunnista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Helppo ratkaisu
Tämä on Hyvösen oma käsitys asiasta. Tällä käsityksellä on korkeintaan 17,5 prosentin kannatus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
t.a.
Vast: Helppo ratkaisu
Osus ja uppos! Siis "Puolueliitille" ja heidän hännystelijöilleen! Neuvostoliiton mallia/sosialismia jossa työnteko tehdään pakolliseksi toiminnaksi jossa työt,opiskelupaikat,asunnot kaiken jakaa vallassa olevat sosialistit ja yrittäminen kannattamattomaksi/laittomaksi,ainoa tapa pärjätä on hännystellä diktatuuria ja elää sen mukaan!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »