Wahlroos antaa kyytiä Rinteen hallitukselle: "Yhtään julkista menoa ei leikata, eikä yksikään ammattiyhdistykselle epämieluisa työmarkkinauudistus etene"

Sampo Oyj:n ja UPM-Kymmene Oy:n hallitusten puheenjohtaja Björn Wahlroos vaatii tuoreessa kirjassaan työehtosopimusten yleissitovuuden purkamista sekä omistamisen ja yrittämisen verotuksen keventämistä. Ilman uudistuksia hyvinvointia ei pystytä rahoittamaan, Wahlroos kirjoittaa.

Sampo Oyj:n ja UPM-Kymmene Oy:n hallitusten puheenjohtaja Björn Wahlroos kirjoittaa, että oikeilla päätöksillä Suomi voi murtautua ulos nollakasvun noidankehästä.

Helsinki

Kirsi Turkki

Suomen merkittäviin talousvaikuttajiin kuuluva Björn Wahlroos julkistaa tänään kirjansa Kuinkas tässä näin kävi? Miksi maallamme ei ollut malttia vaurastua. Wahlroosin kirja on kuvaus sodanjälkeisen Suomen kehityksestä. Hän on aloittanut kirjan kirjoittamisen jo vuonna 2015. Kirjan valmistuminen siirtyi, kun Wahlroos ei halunnut muistuttaa Suomen rakenteellisista ongelmista juuri silloin, kun Suomen talous alkoi piristyä.

– Nyt kun lyhyt nousukausi on päättymäisillään, ongelmat ovat samat kuin neljä vuotta sitten, päätin kirjoittaa kirjan loppuun, Wahlroos kertoo.

Hän pahoittelee, että juuri kun Suomen piti uudistua, se sai hallituksen, joka tekee kaikkensa sen eteen, jotta maan ei tarvitsisi muuttua.

Toivottomuutta hän ei sano lietsovansa. Wahlroosin mukaan kirja tähyää neljän vuoden päähän eli aikaan, jolloin hidas kasvu ja taloudelliset vastoinkäymiset ovat muokanneet poliittista maaperää uudistuksille otollisemmaksi.

– Suomella on nimittäin kaikki edellytykset vaurastua. Oikeilla päätöksillä voidaan murtautua ulos nollakasvun noidankehästä, Wahlroos päättelee.

Kirjan nimeen Wahlroos on muunneltuna lainannut kahta kuuluisaa kirjailijaa. Kuinkas sitten kävikään on Tove Janssonin ensimmäinen suomen kielelle käännetty muumikirja vuodelta 1952. Samana vuonna silloinen pääministeri Urho Kekkonen kirjoitti kirjan Onko maallamme malttia vaurastua.

Hyvinvointia ei pystytä rahoittamaan

Wahlroosin mukaan talouskäännöksiä on tehty erityisesti entisissä itäblokin maissa, kuten Virossa. Vauraampien maiden käänteistä ovat hyviä esimerkkejä Irlanti ja Ruotsi, joissa on alennettu omistamiseen ja yritystoimintaan kohdistuvaa verotusta, yritetty raivata säädösviidakkoa ja lisätty työmarkkinoiden joustavuutta.

– Suomi on tienhaarassa, sen olisi valittava itselleen uusi suunta. Oikeilla uudistuksilla ja panostuksilla kehityksen suunta on käännettävissä, vaikka se onkin haastavaa, Wahlroos painottaa.

Hän muistuttaa, että nykyisellä tiellä ei voida jatkaa, sillä investointien ja talouskasvun puuttuessa hyvinvointiamme ei pystytä rahoittamaan.

Kasvun aikaansaamiseksi pitäisi Wahlroosin mukaan tehdä kolme toimenpidettä. Työehtosopimusten yleissitovuus pitäisi poistaa tai rajata vain tiettyjä minimiehtoja koskevaksi. Omistamisen ja yritystalouden verotukseen tarvitaan huomattava kevennys. Lisäksi tarvitaan kannustinloukkuja purkava sosiaaliturvauudistus.

Verotuksen uudistamista Wahlroos pitää hyvin tärkeänä. Tarvitaan sellainen tuloverouudistus, että kukaan ei maksa yli puolta tuloistaan veroja. Myös yritystulon kaksinkertaisesta verotuksesta olisi päästävä eroon.

– Verouudistukset maksavat pidemmällä aikavälillä itsensä takaisin nopeampana talouskasvuna ja korkeampana työllisyytenä, Wahlroos vakuuttaa.

Hänen mukaansa elinkeinoelämän investointien selvään kasvuun johtava toimintaympäristö pienentäisi joka tapauksessa nopeasti etenevän digitalisaation kielteisiä vaikutuksia. Digitalous johtaa Wahlroosin mukaan polarisaatioon eli yhteiskunnan voimakkaampaan kahtiajakoon. Digitalous ei myöskään luo työpaikkoja perinteisen teollisuuden tapaan.

Suomalainen metsäteollisuus kasvaa ulkomailla

UPM- Kymmenen hallitusta johtavan Wahlroosin mukaan suomalaisen metsäteollisuuden tuotteiden kysyntä kasvaa vakaasti.

Ympäristöhuolet tarjoavat tuotekehittelylle haasteita, kun muovi halutaan yhä useammassa tuotteessa korvata muilla raaka-aineilla.

Metsäteollisuuden laajenemisen esteenä Wahlroos pitää sitä, että Suomen puuraaka-ainevarannot ovat jo lähes täydessä käytössä ja näillä näkymin viljely- tai metsänhoitoalueiden hankinta Venäjältä ei tule länsimaisille yhtiöille mahdolliseksi.

– Suomalainen metsäteollisuus kasvaa konepajateollisuuden tapaan lähivuosikymmeninä ennen kaikkea ulkomailla, asiakkaiden ja uusien raaka-ainelähteiden lähistöllä. Vaikka kestävä kiertotalouden megatrendi suosii metsäalaa, sitä ei kerta kaikkiaan pystytä Suomessa tai lähialueilla enää paljoakaan kasvattamaan, Wahlroos kirjoittaa.

Wahlroos ottaa kirjassaan kantaa myös ajankohtaiseen ilmastonmuutokseen.

– Maapallo voisi tulevaisuudessa paremmin, jos ilmakehään kerääntyisi vähemmän hiilidioksidia ja valtameriin ja kaatopaikoille muovia.

Fossiilisia polttoaineita voidaan Wahlroosin mukaan korvata hiilettömällä sähköllä ja biopolttoaineilla. Muovi voidaan korvata puulla ja öljykasveihin perustuvilla uusilla materiaaleilla.

– Kun vielä metsiä ja muita hiiltä sitovia ja bioraaka-aineeksi kelpaavia kasveja istuttamalla sidomme hiiltä takaisin maahan, voimme jo yhden sukupolven aikana laskea ilmakehässä olevan hiilidioksidin määrän kestävälle tasolle.

Hiilinieluja vähentäviä metsien hakkuita Wahlroos puolustaa. Wahlroos korostaa, että hakkuualueille istutetaan heti uutta puustoa ja metsäteollisuuden tuotteet ovat kierrätettäviä.

– Hyvin hoidettu suomalainen talousmetsä oikeine ikäjakautumineen on melkoisella varmuudella parhaimpia tapoja sitoa hiiltä maahan, Wahlroos arvioi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (21)

Vastaa
Rainer Kryssi
Itkumuurin juurella
Jos kaikkien kokoomuslaisten poliitikkojen ja liikemiesten katkerat kyyneleet hallituksen muodostamisen jälkeen voisi kerätä, niin Aurajoki tulvisi yli äyräidensä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Alf
Vast: Itkumuurin juurella
Raastaa todella sydäntä tuo miljonäärien jatkuva, korviavihlova valitus, oli sitten nousu- tai laskukausi. Kuinka me vähempiosaiset kehtaamme kohdella nälkäisiä ja ryysyissä kulkevia rikkaita noin epäoikeudenmukaisesti...vuosikymmenestä toiseen. Hävetkäämme...

Varoitus: Kommentti saattaa sisältää sarkasmia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
AKurkinen
SDP 👎🏻👎🏻👎🏻
Rinteen malli on kiristää veroja ja ottaa lisää velkaa !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Abderrahman"Husu"rauhan-Taee
Millä oikeudella?
Tämän julistuksia ei tulisi noteerata lainkaan.

t.a.
Vast: Millä oikeudella?
Maksajan OIKEUDELLA Puhuu kaikkien veronmaksajien puolesta!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Alf
Vast: Millä oikeudella?
Maksaja??? Nyt en ymmärrä. Björn Wahlroos nimittäin siirsi vuonna 2013 kirjansa Ruotsiin. Wahlroos myönsi, että kirjojen siirtämisestä maahan, joka ei peri perintöveroa, aiheutuva verosäästö on 100 miljoonan euron kokoluokkaa.

"Älkää tehkö niinkuin minä teen...vaan tehkää niinkuin minä sanon!"
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hannu Tomppo
Vast: Millä oikeudella?
Samaa mieltä kanssasi, tästä nalle pojasta. Ihmettelen että näitä köyhiä rantaruotsalaisia päästetään suomessa julkisuuteen . t.Rantasuomalainen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Millä oikeudella?
Kysyttiin 'Millä oikeudella?' ja t.a. vastasi: "Maksajan OIKEUDELLA "

Meillähän on nyt käytössä tämä demokratia, eli mies ja ääni. Aiemmin oli sellaisia järjestelmiä joissa raha toi vallan, niitä t.a. kaiketi halajaa.

Mutta olisipa kiva tietää mikä on Wahlroosin tilanne, onko verojen suhteen nettomaksaja vai nettosaaja.
Wahlroosin veroista en tiedä mutta luin että hän olisi saamapuolella ihan siellä kärkipäässä valtaisine maataloustukineen, ja kartanon remonttikin meni veronmaksajien piikkiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mankala
Inhokapitalistin synkkä yksinpuhelu
Palkat alle minimin, lomat puolitetaan, yrittäjille verovapaat tulot, pääomaverot pois. Tätä jankutusta on kestänyt Vanhan valtauksesta lähtien.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Muumimamma
Veropakolainen
Itkee äijä,joka siirsi kirjansa Ruotsiin,jotta välttyy perintöverolta.Onneksi tätä maata johtaa muut kuin kaikenmaailman Wahlruusit.

Ari Hyvönen
Vast: Veropakolainen
Mietihän mihin meillä verovarat käytetään. Mm juuri ministerin suulla kuulimme, että maahan tulijoiden oikeusturva on parempi kuin oman väestön, tulijoille siis heti rahaa. Kehitysapuun ts korruption tukemiseen lisää rahaa, omien kansalaisten mm vanhusten hoitoon ei rahaa riitä. Joskus olen ajatellut, että verovarat pitävät yhteiskuntamme hyvinvoinnin kunnossa ja melkein mielelläni maksoin verot, nyt verojen maksu harmittaa. Jos itsellä olisi varoja kuten joillakin on niin ilman muuta etsisin maan missä verottaja ei vie niitä mielestäni turhiin tarkoituksiin. Luulenpa, että tekisit samoin, vai mitä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Veropakolainen
Kenen tulijan oikeusturva on Suomessa parempi kuin suomalaisten? Yhtä hyvä sen pitääkin olla sivistysvaltiossa, mutta ei parempi. Hyvönen on taas nähnyt unta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Veropakolainen
Ari Hyvönen: "Mm juuri ministerin suulla kuulimme, että maahan tulijoiden oikeusturva on parempi kuin oman väestön, tulijoille siis heti rahaa."

Vähän aikaa sitten oli aivan samanlainen kirjoitus. Kun en itse ollut tuollaista nähnyt niin kysyin että missä, milloin ja mitä oikein oli sanottu. Vastausta ei tullut.

Kun Ari Hyvönen ei ministeriä nimennyt niin kysyisin häneltä että kuka ministeri, missä, milloin ja mitä on oikein sanonut?
Muutkin tietysti saavat osallistua.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
t.a.
!
Hyvä että maksajia ja talouden asiantuntioitakin kuunnellaan! Hallitus ei kyllä kuuntele,eivät ymmärrä eivätkä välitä ,sokeassa sosialismissaan ja "ilmiömäisessä" vimmassaan kahmia ja tuhlata veronmaksajien rahaa!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rainer Kryssi
Vast: !
Minusta tuo veropakolainen voisi pysyä siellä Ruotsissa eikä enää sotkeentua Suomen asioihin. Mitähän mahtaa maksaa veroja Suomeen nykyään. Salon Joensuun kartano taitaa olla edelleen Suomen suurimpia maataloustukien saajia... Tuolla omaisuudella voi hankkia parhaat "verosuunnittelijat" palvelukseensa. Toisin on meillä palkansaajilla. Minä maksan mielelläni veroja, jos saan sen korvaukseksi yhteiskunnan palvelut, joiden voittoa ei keplotella veroparasiitteihin konsernilainoilla tms.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
vexi
Silmien avaajia tarvitaan
"Nallen" tapaisia tarkoituksella esimerkkitapauksiksi ryhtyviä tarvitaan, jotta ihmisten silmät saadaan avautumaan tämän maan verotus- ja maataloustukiaspolitiikan järkyttävyyksiin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ari Hyvönen
Näinhän se on
Silloin tällöin esitetään kysymys miksi Ruotsin talous on plussalla ja Suomen miinuksella. Tähän on kaksi selkeää syytä. 1) Ruotsilla on oma oikea raha, Suomella euro. 2) Ruotsissa asiat päätetään kansantaloudelle edullisesti mutta Suomessa vanha kommunismin varjo painaa niin paljon, että meillä vihervassareilla on mitättömänä vähemmistönä suhteettoman suuri valta. Tämä on ihmeellistä vaikka meillä on varmasti ns aitiopaikalla voitu seurata mitä kommunismi sai aikaan Neuvostoliitossa ja miten se kaatuikin omaan mahdottomuuteensa. Miten meillä voi olla vielä kommunistien perillisillä ay-liikkeessä niin suuri valta, että meillä ei pystytä järkeviin taloudellisiin päätöksiin kuten länsinaapurissamme Ruotsissa pystytään?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Näinhän se on
Tiedoksi Hyvöselle, että Ruotsin pääministeri on sosiaalidemokraatti ja Ruotsissa on vihervasemmiston muodostama hallitus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
PeterPan
Paljon on opittava
Kyllä se on niin, että jos hiilinieluja vähentävää metsänhakkuuta harjoitetaan, katoaa avohakkuun yhteydessä kokonainen ekosysteemi, jolloin myös maaperään sitoutunut metaani pääsee kasvihuoneen kattoa hiilidioksidin ohelle vahvistamaan. On vaikeaa kuvitella taloudellisesti kannattavia eli riittävän tehokkaita metsänhakkuita voitavan rajoittaa hiilinielujen säästämiseksi edes siihen määrään, että hakkuukone tukkikärryineen mahtuisi metsässä vaivatta kulkemaan ilman, että esim. Halikossa Åminnen mailta pelmahtaa yhdellä ajolla turpeista ilmoille kartanon maitten syrjän metsäläimiskältä enemmän metaania kuin Salon pitäjästä koko viikon aikana ja rautatieaseman dieselinkäryt mukaan lukien. Monessa olen kyllä Nalle Wahlroosin kannoilla, mutta toisinaan menee narsismi hiukan "yli hilseen" ja ehkä yli omienkin tarpeitten.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tulevaisuus
Kysyn vaan ?
Eivatko suomalaiset kykene enaa olemaan omien firmojensa johtajia ?
Enta valtionjohto tulevaisuudessa, tarvitaanko siihenkin ulkomaista apua ?
Ja jo armeijassakin naiset komentavat miehia. Miehet on pistetty ihan kyykkyyn.
Suomen kansaa niin taysin kyykytetaan, etta kohta ei ole mista muillekaan jakaa ja
kaikki menee meilta sivu suun. Onko kansamme jo niin rappeutunutta, ettei se jaksa enaa edes hanttiin panna ?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rainer Kryssi
Vast: Kysyn vaan ?
Nokialla suurin osa ylimmän tason johtajista oli suomalaisia. Valitettavan iso osa välitason johtajista oli UK:sta tai USA:sta. He osasivat aina autenttisella englannilla erittäin monisanaisesti selittää miksi juuri heidän yksikkönsä ei päässyt tuloksiin. Syyhän löytyi aina suomalaisten johtamista yksiköistä, jotka eivät onnistuneet. Ollila & Dreamteam nielivät kaiken...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »