Olli Rehn kirjoitti eurokriisin opetuksia viisi kesälomaansa Puulaveden rannalla: "Eurosta on tehtävä iskunkestävä ennen seuraavaa taantumaa"

Eurooppa ajautui syvään velka- ja talouskriisiin vuosikymmen sitten. Monet euroalueen välttämättömät päätökset syntyivät pihtisynnytyksellä ja aivan kalkkiviivoilla. Olli Rehn kirjoitti viiden kesälomansa aikana Mikkelissä, Puulaveden rannan mökillään kirjan euron kohtalonhetkistä.

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn on kirjoittanut kirjan eurokriisin kohtalonhetkistä, koska hän toimi kriisivuosina Euroopan unionin talouskomissaarina.
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn on kirjoittanut kirjan eurokriisin kohtalonhetkistä, koska hän toimi kriisivuosina Euroopan unionin talouskomissaarina.

Kirsi Turkki

Helsinki

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn toimi Euroopan unionin talous- ja raha-asioista vastaavana komissaarina vuosina 2010-2014. Rehn oli ikään kuin euroalueen palopäällikkö, kun Kreikasta alkanut talous- ja velkariisi laajeni tulipalon lailla pitkin Eurooppaa ja uhkasi koko euroalueen olemassaoloa.

– Eurokriisistä on kirjoitettu paljon, osa on kohdallaan ja osa on pelkkää potaskaa. Paikalla olleena haluan kertoa näkemykseni siitä, miten euro pelastettiin. Velvollisuuteni on pohtia, mitä opetuksia eurokriisistä on saatavissa, jotta Eurooppa pärjäisi paremmin jatkossa.

Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta euroalue saatiin vakautettua vuosina 2010-2012. Ratkaiseva rooli oli Euroopan keskuspankilla, EKP:llä, joka muuttui amerikkalaistyyliseksi aktiiviseksi keskuspankiksi kesällä 2012.

Markkinat rauhoitti EKP:n pääjohtajan Mario Draghin puhe heinäkuussa 2012. Draghi vakuutti silloin, että EKP oli valmis tekemään kaiken tarvittavan euroalueen vakauttamiseksi ja euron pelastamiseksi.

Rehnin mukaan kriisin opetus on, että euroaluetta pitää uudistaa, sillä euro ei ole valuuttana valmis. Eurosta pitää tehdä iskunkestävämpi ennen seuraavaa kriisiä tai taantumaa.

Rehn nostaa kolme keskeistä eurokriisin opetusta esille. Ensinnäkin on oltava yhteinen poliittinen tahto eli kaikkien jäsenmaiden pitää kantaa huolta ja vastuuta euroalueen tulevaisuudesta. Tänään se edellyttäisi parempaa työnjakoa finanssi- ja rahapolitiikan kesken. Nyt rahapolitiikalla on liikaa taakkaa harteillaan.

Toiseksi rahoitusvakautta ei saa aliarvioida, kuten tehtiin euroalueen syntyessä. Rehnin mukaan rahoitusvakauden eteen on jo tehty paljon, kun on perustettu pankkiunioni. Pankkiunioni vaatisi kuitenkin vielä viimeistelyä. Pankkivalvonta toimii jo, mutta kriisienhoito ja yhteinen talletussuoja kaipaavat vielä vahvistusta.

– Kolmanneksi on syytä painottaa, että jäsenvaltioilla on aina loppupelissä oma vastuu taloudestaan. Sitä tukevat eurooppalaiset vakaussopimukset, mutta lisäksi valtioilla pitää olla oma vastuu uudistuksista, joilla saadaan talouteen yrittäjyyden dynamiikkaa ja kyetään parantamaan tuottavuutta ja vahvistamaan työllisyyttä.

Rehn nostaa kirjassaan tikun nokkaan euroalueen mahdottoman päätöksenteon vaikeissa asioissa. Euroalueen päätöksenteko tapahtuu kaikissa isoissa asioissa yksimielisyyden periaatteella. Se lisää veto-oikeuden mahdollisuutta ja kaventaa yhteisten päätösten tonttia.

– Euroalueeseen pätee vanha sanonta, että makkaraa kelpaa kyllä syödä, mutta sen tekeminen makkaratehtaassa ei näytä kovin hyvältä.

Yksimielisyyden vaatimuksesta seuraa usein se, että euroalueen päätökset eivät ole taloudellisesti optimaalisia, vaan poliittisesti mahdollisia. Tässä on myös ero Euroopan keskuspankin, EKP:n toimintaan. EKP voi tehdä ratkaisunsa myös enemmistöpäätöksillä.

Mahdoton päätöksenteko kiteytyy kirjassa hyvin Eurooppa-päivään toukokuussa 2010, jolloin päätettiin Euroopan vakausrahaston, ison singon perustamisesta. Ratkaisu piti saada hiottua ennen Aasian markkinoiden avautumista maanantaina aamuyöllä.

Euroalueen uskottavuus piti palauttaa, mutta mikään ehdotus ei näyttänyt kelpaavan jäsenmaille. Lopulta hyväksyttävä päätös isosta singosta eli 500 miljardin euron vakausrahastosta saatiin aikaa kahdeksan minuuttia Aasian markkinoiden avautumisen jälkeen.

Rehnin mukaan viivyttely monissa euroalueen päätöksissä tuli kalliiksi. Euroopan kasvu tyrehtyi, työttömyys lisääntyi ja kriisin kustannukset kasvoivat. Vasta 2013 lähtien kasvu saatiin tukevalle pohjalle.

Olli Rehn myöntää Lännen Median haastattelussa, että eurokriisin pahimmat pohjakosketukset koettelivat hänen uskoaan euroalueen toimintakykyyn. Erityisen vaikeaa oli syksyllä 2011 ja talvella 2012, kun Italia ja Espanja ajautuivat umpikujaan ja Kreikassa käytiin toiset vaalit, jotka olivat ylimääräinen poliittinen riesa talouden riesojen päälle.

– En ajatellut, että euro hajoaisi. Sellaista ei saanut päästää tapahtumaan, eikä sellaista ollut käsikirjoituksessa missään vaiheessa. Uskoa kuitenkin koeteltiin. Kun ajattelee, että on kyennyt selviytymään isosta vastoinkäymisestä ja pystyy hetken hengähtämään, ja kun hengähdys kestää puoli päivää ja tulee uusi myllerrys ja se tapahtuu vuosi vuoden jälkeen, niin tietysti se synkistää mieltä, Rehn kuvaa tuntemuksiaan.

Rentoutumisen hetket euroalueen palopäälliköllä jäivät komissaarivuosina vähiin. Lomalta ja vapaalta puulämmitteisen saunan löylyistä Puulaveden rannalta Rehn kiisi pikakomennuksilla Brysseliin, Frankfurtiin ja Berliiniin.

Keskellä eurokriisiä Rehnillä oli myös henkilökohtaisia murheita. Hän menetti Vuokko-äitinsä, joka menehtyi vatsasyöpään syyskuussa 2011.

Rehnin Kuilun partaalta - Näin euro pelastettiin -kirja perustuu pitkälti hänen muistiinpanoihinsa ja päiväkirjaansa komissaarin tehtävän ajalta. Aineistoa Rehn alkoi koota, kun hän jäi pois komission varapuheenjohtajan tehtävästä 2014 ja tuli valituksi Euroopan parlamenttiin. Kirja päättyy eurokriisin nujertamiseen 2014, mutta lopussa on pikakelaus kriisin jälkeisestä ajasta ja Rehnin kaudesta Juha Sipilän (kesk) hallituksen elinkeinoministerinä.

– Kirja on syntynyt Mikkelissä Puulaveden rannalla. Minulla on siellä neljän neliön työhuone, johon mahtuu kirjoituspöytä, kirjahylly ja päiväunisänky. Näkymä on Puulavedelle.

Rehn kirjoitti kirjansa englanniksi. Sen on suomentanut Tatu Henttonen.

Kuka

Olli Rehn

Suomen Pankin pääjohtaja heinäkuusta 2018 alkaen. Euroopan keskuspankin neuvoston jäsen.

Toimi Euroopan unionin laajentumisesta vastaavana komissaarina vuosina 2004-2009 ja talous- ja raha-asioista vastaavana komissaarina 2010-2014, jolloin hän oli myös komission varapuheenjohtaja.

Euroopan parlamentin jäsen ja varapuhemies hän oli 2014–2015. Rehn toimi ensimmäisten suomalaisten ryhmässä Euroopan parlamentin jäsenenä 1995–1996.

Rehn oli elinkeinoministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa 2015–2016, kunnes hänet valittiin Suomen Pankin johtokuntaan. Hänet valittiin kansanedustajaksi Helsingin vaalipiiristä huhtikuussa 2015. Hän toimi kansanedustajana myös 1991–1995.

Koulutukseltaan Rehn on Oxfordin yliopistosta vuonna 1996 valmistunut filosofian tohtori, pääaineenaan kansainvälinen talous. Hänen väitöskirjansa käsitteli pienten eurooppalaisten valtioiden talousstrategiaa. Hän valmistui valtiotieteiden kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1989.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
AKurkinen
myyntimies
Mitäpä sitä ei tekisi kirjamyyntiä pönkittääkseen !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ado Atero
Vast: myyntimies
"Mitäpä sitä ei tekisi kirjamyyntiä pönkittääkseen !"

Annat ymmärtää, että Rehn on mielestäsi tehnyt jotain erikoista lisätäkseen kirjansa myyntiä, mutta jätät kertomatta mikä se erikoinen asia on.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: myyntimies
Käytti muka kesälomansa kirjan kirjoittamiseen. Pelkkä mainoskikka. Ja jos käytti niin oli vielä hölmömpi kuin on kuviteltu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Poutapilvet
Pitkä kiri presidentinvaaleihin
Rehnin tavoitteet tiedetään.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »