Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys vaatii kameratolppien sijoittelulle ohjeistusta

Mikael Rydenfelt
Liikkuvan poliisin Perinneyhdistyksen mukaan harmaat kamaratolpat pitäisi korvata keltaisilla tai fluorisoivilla väreillä, jotta ne erottuisivat paremmin.
Liikkuvan poliisin Perinneyhdistyksen mukaan harmaat kamaratolpat pitäisi korvata keltaisilla tai fluorisoivilla väreillä, jotta ne erottuisivat paremmin.

Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys vaatii yhtenäistä ohjeistusta automaattisen kameravalvonnan sijoittelusta. Yhdistys on huolissaan siitä, että liikenneturvallisuuden parissa toimivilta viranomaisilta, kaupungeilta ja kunnilta puuttuu yhteinen ohjeistus, millä perusteilla automaattisen nopeusvalvonnan kameran valvontapaikka maantiellä tai taajamassa valitaan. Yhdistys on lähettänyt asiasta esityksen Väylävirastolle sekä Liikenne- ja viestintäministeriöön.

Esityksessä yhdistys vaatii, että viranomaisten, kuntien ja kaupunkien tulisi saada yhtenäinen ohje siitä, millä perusteilla automaattinen kameravalvonta sijoitetaan tiestölle. Ohjeessa tulisi olla selkeät säännöt kamerapaikkojen sijoittelusta, kameratolppien väristä ja valvottavan nopeusrajoituksen ilmoittamisesta ennen valvontapistettä.

Yhdistys vaatii, että virheellisesti sijoitetut valvontakamerat tulisi purkaa.

– Poliisi on itse myöntänyt, ettei määrättyjä valvontapisteitä käytetä niiden virheellisen sijoittamisen seurauksena, esityksessä todetaan.

Tara Jaakkola

Yhdistys kannattaa Ruotsin mallia, jossa nopeusrajoitus osoitetaan aina ennen jokaista valvontakameraa sekä liikennemerkillä, että tiemerkinnällä. Lisäksi esityksessä todetaan, että harmaat kamerakaapit tulisi maalata keltaisella tai fluorisoivalla väriaineella, jotta ne erottuisivat autoilijoille aikaisemmin.

Yhdistyksen mukaan tämän hetkiset kriteerit kameroiden valvontapisteille ovat niin väljät, että kameroita voi sijoittaa melkein mihin tahansa.

– Yhdistyksemme esittää, että ohjeistuksessa tulisi määritellä muun muassa se, mitä tarkoitetaan erittäin vaarallisella tieosalla. Valvontapisteen sijoittamiselle ei voi riittää se, että todetaan, että kyseisellä tiealueella on tapahtunut onnettomuuksia.

Yhdistyksen tekemän selvityksen mukaan esimerkiksi Norjassa seurataan tarkasti liikenneonnettomuuskustannuksia.

– Ennen kuin kamera voidaan sijoittaa tielle, tulee tieosan täyttää muun muassa seuraavia vaatimuksia: Onnettomuuskustannukset tieosalla pitää olla niin korkeat, että ne kuuluvat 10 prosentin korkeimpaan luokkaan koko maassa. Lisäksi edellytetään että liikennevirran keskinopeus ylittää tieosalle määrättyä suurinta sallittua nopeutta viikon ajan.

– Myös Poliisihallituksen kantana on se, että kameroiden ensisijainen tarkoitus on estää ennalta ylinopeuksia eikä sakottaa autoilijoita, esityksen viimeisessä kohdassa muistutetaan.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Esa Sairio
Nopeusvalvonta
Erinomainen ehdotus poliisien Perinneyhdistykseltä. Saman tien pitää poistaa puolet kameratolpista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »