Raportti paljastaa, miten köyhyys vaikuttaa lapsiin: "Kaupassa täytyy miettiä halvinta tuotetta, eikä ole varaa harrastaa eikä matkustella"

Monessa köyhässä perheessä joudutaan turvautumaan myös ruoka-apuun. Kuvituskuva.

Kyselyn perusteella vähävaraisten perheiden lapset ovat hyvin tietoisia perheensä taloudellisesta tilanteesta. Niukkuus pakottaa keskittymään vain välttämättömimpiin hankintoihin.

Taneli Koponen

Perheen taloudellinen tilanne heijastuu lasten tulevaisuususkoon, osallistumismahdollisuuksiin, kiusaamiskokemuksiin sekä henkiseen hyvinvointiin. Tieto käy ilmi Pelastakaa Lasten toteuttamasta kyselystä ja Lapsen ääni 2019 -raportista.

Kyselyn perusteella vähävaraisten perheiden lapset ovat hyvin tietoisia perheensä taloudellisesta tilanteesta. Niukkuus pakottaa keskittymään vain välttämättömimpiin hankintoihin.

”Lukiokirjat pitää ostaa palkkapäivän jälkeen, että niihin riittää rahat. Uusia vaatteita en juurikaan saa ja välillä on jopa tiukkaa ruokakaupassa,” kertoo yksi kyselyyn vastanneista lapsista raportin mukaan.

”Kaupassa täytyy miettiä halvinta tuotetta, eikä ole varaa harrastaa eikä matkustella,” sanoo toinen.

Lapset kertovat vastauksissaan materiaalisen omaisuuden puutteesta ja heikommista osallistumismahdollisuuksista esimerkiksi harrastustoimintaan. Vain 8 prosenttia vähävaraisten perheiden lapsista kertoi olevansa tyytyväinen perheensä rahatilanteeseen. Hyvin toimeentulevilla vastaava luku oli 92 prosenttia.

Lapset myös kertovat vanhempiensa stressaavan rahan puutteesta, mikä vaikuttaa kodin ilmapiiriin.

”Vanhemmat riitelee joskus rahasta, mulla on huono omatunto, jos tarvitsen esimerkiksi uudet kengät, kun vanhat on menneet rikki ja on pitänyt ostaa uudet.", yksi vastaajista kuvaa.

Varallisuudella on kyselyn perusteella merkitystä myös kiusaamiskokemuksiin. Kaikista vastaajista 13 prosenttia kertoi tulleensa kiusatuksi perheen taloudellisen tilanteen takia. Vähävaraisten perheiden lapsista kiusaamista oli kokenut 32 prosenttia.

Perheen taloudellinen tilanne näkyy selvästi lasten vapaa-ajan mahdollisuuksissa. Vähävaraisten perheiden lapset kertoivat joutuvansa jättämään väliin arkipäiväisinä pitämiään menoja kuten kahvilakäyntejä. Lasten kannalta vähävaraisuuden vaikutukset heijastuvatkin vahvasti juuri sosiaalisiin suhteisiin: jos lapsi ei pysty osallistumaan samoihin asioihin kuin ikätoverit, niin hän jää helposti ulkopuolelle eikä pääse osaksi joukkoa.

Lasten unelmat liittyvät melko perinteisinä pidettyihin asioihin. Unelmat koskevat mieluisaa opiskelu- ja työpaikkaa, omaa perhettä ja parisuhdetta, sekä sitä, että saisi elää onnellista elämää ilman suurempia huolia. Moni myös haaveili matkustamisesta.

Moni vastaajista uskoo, että kaikenlaiset unelmat ovat toteutettavissa, jos vain jaksaa itse nähdä vaivaa niiden saavuttamiseksi.

Lapset kuitenkin näkevät erilaisia syitä unelmien esteenä perhetaustastaan riippuen. Erityisesti varakkaiden perheiden lapset nostavat esiin motivaation tai ajan puutteen unelmien esteenä.

Pienituloisten perheiden lapset taas näkevät esteenä useammin rahan, terveyden ja erilaiset verkostot. Vaikka lasten unelmat ovat varsin tavanomaisia, ei 16 prosenttia vähävaraisiksi itsensä määritelleistä lapsista usko koskaan saavuttavansa unelmiaan. Varakkaiden perheiden lapsilla luku oli 7 prosenttia.

– Vähävaraisuus voi heikentää lapsen itsetuntoa ja minäkuvaa, joten tässä valossa on ihan ymmärrettävää, jos lapsi ei uskalla tai osaa unelmoida, saati lähde tavoittelemaan unelmiaan, sanoo tiedotteessa Eväitä Elämälle -koordinaattori Aino Sarkia Pelastakaa Lapset ry:stä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vastaa
Juha-Pekka Kulmala
Tänään opin
- Köyhillä ei ole varaa asioihin, jotka vaativat varallisuutta, mikä aiheuttaa ongelmia.
- "Monessa köyhässä perheessä joudutaan turvautumaan myös ruoka-apuun."

Se on mukavaa, että köyhyydestä muistutetaan, mutta onhan tämä sisältö nyt aika lailla mitään sanomatonta. Seuraavaksi varmaan tehdään kysely, josta ilmenee, että nuoriso on pilalla ja syy on Sokrateen.

Anteeksi sarkasmi, mutta köyhänä ei paljoa naurata, että uutiskynnyksen rikkoo kysely, joka paljastaa, että köyhillä ei ole rahaa ja se tuottee ongelmia. Huh huh.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Tänään opin
Sellainen on tehtykin, josta selvisi että ovat hukassa.

Minä taas en ymmärrä sitä, että kahvilakäynnit olisivat välttämättömiä.
Jokunen viikko sitten Yle uutisoi ja haastatteli "köyhiä", yksikin nainen valitti kun ei ollut varaa kynsihoitoon ja elokuvissa käyntiin, muun muassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
t.a.
!
Pitäisi mieluummin keskittyä köyhyyden syihin kuin seurauksiin!Nykyhallitus on luvannut sohville lisää rahaa eikä töihin patisteta!Ei tämä ainakaan köyhyyttä lopeta eikä mikään lisäraha "Köyhille"/"Laiskoille" auta yhtään muuta kuin että tuhlaavat rahan sitten ovat taas samassa tilanteessa ja ruinataan lisää!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Alf
Vast: !
"...eikä töihin patisteta!" No ei todellakaan patisteta töihin vaan sensijaan työntekijöitä patistetaan jatkuvien yt-neuvottelujen seurauksena (lue: lyhytnäköisen voitontavoittelun takia) nimenomaan töistä pois...eli juuri sinne "sohville". Osakkeenomistajat kiittävät.

Sitten jonkin ajan kuluttua itketään kuorossa ankaraa työvoimapulaa ja työttömien ylivertaista laiskuutta kun ne vuosikymmenien kokemuksen omaavat, rautaiset ammattilaiset on ensin irtisanottu.

Sitä saa mitä tilaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jannis_H.
Materiaalista
60-70 -luvulla varallisuudet olivat paljon alhaisempia kuin nykyään eikä haaveisiin kuulunut kahviloissa käynti. Silti lasten elämä saattoi olla aivan täysipainoista ja kodeissa vallitsi välittäminen ja rakkaus.
Päihteisiä vanhempia oli merkittävästi vähemmän.
Luokkakuvissa ei nähnyt ylipainoisia, mutta ei aliravittujakaan.
Ei ollut myöskään loputtomia syömishäiriöitä ja keksittyjä allergioitakaan.

Harrastuksista sen verran, että yleisurheilun kenttälajit olivat käytännössä hyvin halpoja harrastaa kuten muukin liikunta.
Jostain on alkanut tämä hokema: ei ole varaa harrastaa.
Kirjastot ovat ilmaisia ja myös opiskelu on halpaa ja mahdollistaa sosiaalisen nousun ikuisen kadehtimisen ja valittamisen sijaan.

Marttaliiton sivuilta saa hyviä ohjeita siitä miten penniä voi venyttää ja miten todella edullisesti voi loihtia ruokaa pöytään. Netissä on muutakin kuin Suomi24:n valitussivustot.
Vähävarainenkin voi vaivautua sohvalta ylös.

Mihin ovat unohtuneet kotimaiset juurekset, kaali jne?
Jopa possun ulkofilettä voi saada 6..7€/kg mikä on kilohinnaltaan jalosteita halvempi, siitä voi tehdä esim. lehtipihvejä ja taatusti halvempaa kuin purkkitonnikala.
Itse tekemällä ja suunnittelemalla säästää paljon.

Materiaalisiin seikkoihin keskittyminen paljastaa miten nykyköyhyys ei ole aina vain materiaalista...
Onko elämänsisältö siinä, että vertailee itseä koko ajan muihin?
On asumistukea ja toimeentulotukea sekä monenlaisia neuvojia.

Alles für Alle niinkuin Saksassa laitavasemmiston mielenosoituksissa banderolleissa lukee. Kaikkea kaikille.
Ja sitten lopuksi kasataan keskiluokan niskaan lisää veroja ja solidaarisuusmaksuja, jolloin aina vain enemmän hämärretään työssäkäymisen mielekkyyttä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
T.S.
Muistelua
Muutama vuosi sitten olin suurehkossa supermarketissa ruokaostoksilla.
Nuohan on usein suunniteltu niin että ihminen joutuu tekemään kierroksen kaikkien 'houkutusten' ohi ennen kuin päätyy kassalle.
Siinä sitten minun kanssani samaan tahtiin eteni nuori perhe, isä, äiti ja taapero.
Kiinnitin huomiota kun äiti toi aina ruokaostoksen kärryyn ja sanoi sen hinnan isälle. Isä teki päässälaskun ja ilmoitti äidille paljonko vielä oli varaa ostaa. Aika nopeasti sitten tuli se eteen ettei enää ollut rahaa ja perhe siirtyi kassalle.
Vähän aikaa sitten kassajonossa oli edessäni arvokkaan oloinen herrasmies jonka vaatteista näkyi että ne olivat parempiakin päiviä nähneet. Hän ei ollut ruokaostoksiaan laskenut vaan sanoi kassalle etteivät rahat taida riittää. Kassa laittoi tuotteet siitä läpi ja selvisi etteivät rahat riittäneet ja mies teki tarveharkinnan minkä ruuan joutuu jättämään pois.
Kyllä niin mahdottoman paha mieli tulee kun katsoo mihin tilanteeseen tämä maamme on ajettu.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »