Koiria voi taas viedä ja tuoda Norjasta – sairaustapausten keskittymistä ei ole todettu Suomessa

Pelko veriripulista aiheutti Norjassa koiranäyttelyiden perumisia. Näitä karvakuonoja eivät rajoitukset toisella puolen maailmaa koskeneet. Ne osallistuivat kansainväliseen suurnäyttelyyn Kirgisiassa.
Pelko veriripulista aiheutti Norjassa koiranäyttelyiden perumisia. Näitä karvakuonoja eivät rajoitukset toisella puolen maailmaa koskeneet. Ne osallistuivat kansainväliseen suurnäyttelyyn Kirgisiassa.

Virpi Niemistö

Koiria voi taas viedä Norjaan ja tuoda sieltä Suomeen. Ruokavirasto perui keskiviikkona asiaa koskevan suosituksensa.

Suositus annettiin syyskuun alussa, kun Norjan elintarviketurvallisuusviraston mukaan Norjassa oli esiintynyt useilla koirilla jopa kuolemaan johtanutta veriripulia.

– Tähän mennessä taustakyselyiden antaman tiedon perusteella sairautta ei pidetä kovin tarttuvana koirasta toiseen. Tutkimuksissa on poissuljettu useita tunnettuja taudinaiheuttajia, ja toistaiseksi sairastapauksille ei ole löydetty selvää yksittäistä syytä tai yhdistäviä taustatekijöitä, Ruokavirasto perustelee suosituksen kumoamista.

Oslon alueelta alkaneeseen epidemiaan arvioitiin nyt alkusyksystä kuolleen ainakin 20 koiraa. Taudin oireita ovat olleet verinen ripuli, oksentelu sekä yleiskunnon nopea heikkeneminen.

Taudin leviämisen pelko aiheutti Norjassa koiranäyttelyiden perumisia. Koiranomistajia ohjeistettiin välttämään lemmikin viemistä koirapuistoon.

Suomessa tietylle paikkakunnalle tai alueelle keskittyvää koirien sairastapausten keskittymistä ei ole Ruokaviraston mukaan todettu.

Myös Norjan viranomaisen mukaan tapausten määrä näyttää viime päivinä olleen laskusuunnassa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.