Yhdellä äänellä hävinnyt Markku Wilenius jatkaa Sitran hallituksessa – hänestä tulee yksi kilpakumppaninsa Jyrki Kataisen esimiehistä

Jari Malm
Markku Wilenius jääväsi itsensä Sitran yliasiamiehen valinnassa, mutta aikoo jatkaa hallituksessa nyt kun valintaprosessi on ohi.
Markku Wilenius jääväsi itsensä Sitran yliasiamiehen valinnassa, mutta aikoo jatkaa hallituksessa nyt kun valintaprosessi on ohi.

Kisan Sitran yliasiamiehen paikasta täpärästi hävinnyt Markku Wilenius aikoo jatkaa rahaston hallituksessa, jossa hän jääväsi itsensä valintaprosessista. Jatkaminen merkitsee sitä, että Wileniuksesta tulee käytännössä yksi yliasiamieheksi valitun Jyrki Kataisen esimiehistä. Wilenius pitää hyvänä sitä, että jatkossa yliasiamies ei enää istu hallituksessa.

Jussi Orell

Yhden äänen erolla kisan Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran yliasiamiehen paikasta Jyrki Kataiselle hävinnyt Markku Wilenius aikoo jatkaa Sitran hallituksessa ainakin toistaiseksi. Tulevaisuuden tutkimuksen professorina Turun yliopistossa työskentelevä Wilenius jääväsi itsensä valintaprosessin ajaksi, mutta katsoo, ettei estettä hallitustyöskentelyn jatkamiselle ole nyt, kun valintaprosessi on ohi.

Hallituksessa toimiessaan Wilenius on yksi kilpakumppaninsa esimiehistä, sillä hallitus valvoo yliasiamiehen toimintaa.

– Työni hallituksessa jatkuu toistaiseksi. Ja toki siinä asemassa olen hänen (Katainen) esimiehensä. Ja toki myös toivotan hänelle kaikkea hyvää yliasiamiehen vaativaan tehtävään, jota hallitus tukee ja valvoo, Wilenius toteaa.

Sitran nykyinen yliasiamies Mikko Kosonen istuu myös hallituksessa.

– Uusi yliasiamies ei tule istumaan hallituksessa niin kuin nykyinen, mikä on erinomaisen hyvä asia, toteaa Wilenius, joka on valittu hallitukseen 2020 loppuun saakka.

Sitran hallitusta johtaa valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäki. Hetemäen, Wileniuksen ja Kososen lisäksi hallituksessa istuvat työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson, opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen ja hallitusammattilainen Kirsi Sormunen.

Kansanedustajista koostuva Sitran hallintoneuvosto päätti Kataisen valinnasta perjantaina haastateltuaan ehdokkaat. Väistyvä EU-komissaari ja ex-pääministeri Katainen voitti Wileniuksen yhden äänen erolla 5-4. Hallitus oli aiemmin esittänyt tehtävään Kataista.

Sdp:tä, kokoomusta ja keskustaa edustavat jäsenet äänestivät Kataisen (kok.) puolesta. Vihreiden, perussuomalaisten ja vasemmistoliiton edustajat kannattivat sitoutumatonta Wileniusta.

Wilenius piti itseään Lännen Median haastattelussa perjantaina pätevämpänä tehtävään.

Sunnuntaina Wilenius kuitenkin korosti hallituksen tukevan tehtävään valittua Kataista.

Katainen itse on kommentoinut valintaansa toistaiseksi varsin niukasti, sillä EU-komissio ei vielä ole tehnyt päätöstä siitä, että Katainen voi ottaa yliasiamiehen tehtävän vastaan.

– Teen viipymättä komission jäsenten toimintasääntöjen mukaisen ilmoituksen valinnastani, hän on sanonut.

Eduskunnan alaisuudessa toimiva Sitra perustettiin 1967 Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Sitran tehtäväksi on määritelty menestyvän Suomen rakentaminen ennakoimalla yhteiskunnan muuttumista sekä kestävän kehityksen edistäminen. Käytännössä tämä tapahtuu esimerkiksi rahoittamalla hankkeita.

Rahastoon liittyy poliittisia intohimoja, koska se pyörittää satojen miljoonien eurojen pääomaa ja kymmenien miljoonien vuotuista budjettia.

Keväällä Sitran taseesta päätettiin poikkeuksellisesti irrottaa 100 miljoonaa euroa kestävän tulevaisuuden hyväksi eli käytännössä valtion kassaan.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Malvik
Liikaa politisoitu
Ja yliasiamies Katainen jatkaa politiikkona oppositiopuolueen kokoomuksen jatkeena.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »