Suomen Yrittäjät: Minimipalkat lakiin Suomessakin – STTK tyrmää esityksen, jota se epäilee yritykseksi purkaa yleissitovuutta

STTK: Lakiin kirjatut minimipalkat johtaisivat yleisen palkkatason laskuun ja työntekijän aseman heikentymiseen. Minimipalkkojen tasosta tulisi poliittinen kysymys.

STTK:n edunvalvonnan johtaja Katarina Murto sanoo, ettei Suomessa ole tarvetta kirjata minimipalkkoja lakiin.

Minna Akimo

Suomen Yrittäjät vaatii, että Suomessa pitäisi selvittää se, olisiko eri ammateista maksettavat minimipalkat syytä kirjata lakiin.

Suomessa eri alojen vähimmäispalkat määritellään pääasiassa työehto- ja virkasopimuksissa, mutta lakiin kirjatut minimipalkat ovat käytössä useissa EU-maissa.

– Mielestämme tämä asia pitäisi selvittää myös Suomessa. Samalla olisi syytä pohtia se, pitäisikö minimipalkan olla kaikille yhteinen vai onko oikein että se vaihtelee eri aloilla, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ehdotti aiemmin syyskuussa, että kaikille eurooppalaisille työntekijöille pitäisi olla minimipalkka.

Von der Leyenin esityksen mukaan palkoista sopiminen pysyisi edelleen työnantaja- ja työntekijäliittojen käsissä, eikä hän ole romuttamassa niin sanottua pohjoismaista mallia.

Pohjoismaisella mallilla tarkoitetaan tilannetta, jossa työehtosopimuksista ja palkoista sovitaan työmarkkinaosapuolten eli työnantajajärjestöjen ja työntekijäjärjestön kesken. Näin toimitaan myös Suomen työmarkkinoilla.

– Meillä on yksityisellä sektorilla parisataa tuhatta työntekijää työehtosopimusjärjestelmän ulkopuolella ilman minimipalkkaa. Lakiin kirjattu minimipalkka tukisi myös heitä, Pentikäinen sanoo.

Lakiin kirjattu minimipalkka heikentäisi nykyisten työehtosopimusten painoarvoa, sillä sen jälkeen vähimmäispalkoista ei tarvitsisi sopia työehtosopimuksissa työnantajan ja työntekijäliiton välillä.

– Tietenkin tämä voisi työehtosopimusten painoarvoa aavistuksen vähentää, mutta silti niihin jäisi paljon asioita sovittavaksi. Minimipalkka olisi kuitenkin sellainen asia, jonka alitse työpaikoilla ei voi sopia. Tämä toisi vakautta ja raamia palkoista sopimiseen, hän täsmentää.

Pentikäinen lisää, että minimipalkat helpottaisivat myös oppisopimusten palkkauksen uudistamista ja mahdollistaisi niiden lisääntymisen.

Pentikäinen ei ota kantaa minimipalkkojen tasoon, sillä tämä kuuluisi poliittisen päätöksen teon piiriin. Tämä voisi nostaa minimipalkat jokaisten vaalien kestopuheenaiheeksi.

– Tämä riski tässä asiassa on, että minimipalkan oikeasta tasosta tulee jokaisten vaalien alla poliittinen keskustelun aihe. Jos näin käy, se on kuitenkin tärkeää yhteiskunnallista arvokeskustelua, hän sanoo.

STTK: Johtaisi palkat laskuun ja heikentäisi työntekijöiden asemaa

STTK:n edunvalvonnan johtaja Katarina Murto tyrmää Pentikäisen puheet lakiin kirjatusta minimipalkasta.

Hänen mukaansa minimipalkkaa lakiin ei tarvita, sillä jo nyt työntekijöistä noin 90 prosenttia on alakohtaisten työ- ja virkasopimusehtojen piirissä.

– Minimipalkat ovat laissa joissakin maissa, joissa riittävää työehtosopimusturvaa ei ole. Suomessa tällainen ei ole tarpeen, sillä nykyinen kollektiivinen sopimusjärjestelmä on toimiva, Murto sanoo.

Lakiin kirjattu minimipalkka johtaisi Murron mukaan siihen, että palkat lähtisivät liukumaan alaspäin. Samalla työntekijöiden asema uhkaisi heikentyä.

– Suomen Yrittäjien esityksen taustalla lienee tavoite purkaa yleissitovuutta ja halu heikentää nykyistä käytäntöä. En myöskään pidä hyvänä, että minipalkoista säädetään laissa, koska silloin palkat ovat poliittisten suhdanteiden varassa, Murto sanoo.

Hänen mukaansa nykyinen työsopimuslaki on toimiva, sillä se takaa kohtuullisen ja tavanomaisen palkan myös niille, jotka eivät ole työehtosopimusten piirissä. Lain mukaan myös näillä aloilla palkan pitää olla rinnastettavissa yleiseen palkkatasoon.

– Kohtuuttoman alhaisissa palkoissa on kyse usein väärinkäytöksestä, jossa on rikottu lakia. Meistä on hyvä, että uudessa hallitusohjelmassa on sitouduttu etsimään keinoja alipalkkauksen kriminalisointiin.

Fakta

EU-maissa yleinen käytäntö

Suomessa eri alojen lähtöpalkat määritellään työehto- ja virkasopimuksissa.

Näiden pariin kuuluu noin 90 prosenttia kaikista työntekijöistä.

Aloilla, joilla ei ole omaa työehtosopimusta tai ei noudeta sitovia työehtosopimuksia, noudatetaan työsopimuslakia.

Työsopimuslain mukaan työntekijälle on maksettava tavanomainen tai kohtuullinen palkka.

Lakisääteinen minimipalkka on kaikissa muissa EU-maissa paitsi Suomessa, Ruotsissa, Itävallassa, Tanskassa ja Italiassa.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ehdotti kampanjansa aikana esittävänsä eurooppalaista minimipalkkaa kaikille EU-maiden työntekijöille.

Pohjoismaiset ammattiliitot eivät esityksestä piitanneet. Liittojen mukaan palkkatasosta päättämisen pitää olla kansallinen asia ja työmarkkinaosapuolten välinen kysymys.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
Mankala
Suomen Yrittäjät haluaa minimipalkan kaikille
SY:n tavoite on selvä: kaikille työntekijöille sama palkka esim. 5 €/tunti. Näin päästäisiin askel lähemmäs kaikkia kapitalisteja tyydyttävään voiton maksimointiin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ilkka Reinne
Uhkasakot
Kirjataan lakiin ennemmin reilut uhkasakot yrityksen liikevaihdon mukaan mikäli yritys ei maksa työehtosopimuksen mukaisia palkkoja!

Mali
Minimi
Onhan toi minimipalkka jo nyt eli 9€/pvä työharjoittelut ja kokeilut ja niihin on mentävä jos ja kun te-toimisto niin määrää tai tulee 90 päivää karenssia.

yxxy
Yrittäjä / rahantekijä
Yrittäjä näkee työntekijän alhaisena ja tyhmänä välikäppaleena jota voi aina sumeilematta ohjailla firman eri käyttötarpeisiin hoitamaan isännälle fyrkat. Yksikään työnantaja ei mitä ilmeisimmin ole kiinnostunut miten tämä välikäsi pärjää. Esim. hyvän tilikauden jatkeeksi voi lomauttaa työntekijän jottei tästä aiheudu tarpeettomia kuluja. Ja sitten taas kun "niityllä" vihertää, "orja" saa kerätä isännän "viljat" niska limassa.
- Maksaisiko jotain ekstraa...? Ehei, kyllä se saa tulla toimeen muutenhan itselle ei jää tarpeeksi!
Pk-yrityksissä tämä filosofinen näkemys kaikkialla Suomessa. ...että minimipalkka , sillä sitten mentäisiin!

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »