Mitä Googlen hankkeet tarkoittavat Kainuussa ja Haminassa ja paljonko ne tuovat työpaikkoja?

Googlen ensimmäinen datakeskus Haminassa aloitti vuonna 2011. Datakeskuksessa on tuhansia ja taas tuhansia palvelimia ja kovalevyjä, joilla prosessoidaan ja tallennetaan Googlen palveluiden tietoja.

Google on investoinut Haminaan jo noin 2 miljardia euroa, kun mukaan lasketaan yhtiön tänään ilmoittama 600 miljoonan euron hanke. Kainuun Piiparinmäkeen taas nousee Googlen-sopimuksen turvin Suomen suurin tuulivoimapuisto.

Petteri Lindholm

Helsinki

Teknologiajätti Google kertoi tänään mittavista investoinneistaan yhtiön Haminan datakeskuksiin ja kahteen uuteen tuulivoimapuistoon.

Lännen Media kokosi tiedot siitä, mitä investoinnit merkitsevät hankkeiden kohdepaikkakunnille Haminaan sekä Kainuun Piiparinmäelle, johon toinen uusista tuulivoimapuistoista nousee.

Sitä Google ei toistaiseksi ole kertonut, mihin toinen tuulivoimapuisto rakennetaan ja kenen toimesta.

Googlen tänään julkaisema 600 miljoonan euron investointi nostaa yhtiön Haminan-investointien kokonaisarvon noin 2 miljardiin euroon.

Yhtiön ensimmäinen datakeskus aloitti Haminassa vuonna 2011. Sittemmin keskuksia on laajennettu useaan otteeseen.

Toukokuussa Google kertoi aiemmasta Haminan-investoinnistaan, joka on myös suuruudeltaan 600 miljoonaa euroa. Sillä yhtiö rakentaa kaupunkiin kokonaan uuden datakeskuksen.

Uusi 600 miljoonan investointi kohdistuu Haminan datakeskuksiin, mutta Google ei ole yksilöinyt, rakennetaanko kaupunkiin jälleen uusia palvelinhalleja vai laajennetaanko nykyisiä.

Varmaa on, että lisäinvestointi tuo keskuksiin lisätilaa palvelintorneille, joihin tallennetaan yhtiön valtavaa datamäärää, ja joilla prosessoidaan Googlen palveluita, kuten karttahakuja, Gmail-sähköpostiliikennettä ja videopalvelu Youtubea.

Haminan datakeskukset työllistävät tällä hetkellä noin 300 henkeä.

Kun toukokuussa ilmoitettu laajennus Haminan datakeskuksiin on valmis, uusia työpaikkoja tulee yhtiön arvion mukaan noin 40–60.

Tänään julkistetun investoinnin työllisyysvaikutuksia yhtiö ei vielä arvioi.

Rakennusvaiheessa töitä on Haminassa noin 1 500 henkilölle.

– Maanrakennustyöt alkavat olla jo valmiita, ja alueella on jo paljon väkeä töissä. Vuoden 2020 alussa rakennustöissä on noin 1 500 ihmistä, Haminan kaupunginjohtaja Hannu Muhonen kertoo.

Muhonen uskoo, että rakennustöiden lisäksi hanke tuottaa työtä satojen henkilötyövuosien edestä.

– Se pitää sisällään esimerkiksi aliurakointia, majoitus- ja kuljetuspalveluita ja muita palveluita, joita rakentajat käyttävät, Muhonen sanoo.

Googlen Suomen-energiainvestointi on muodoltaan pitkäaikainen ostosopimus sähkölle, jota alkaa tuottaa Kainuun Piiparinmäkeen nouseva tuulivoimapuisto sekä toinen puisto, jonka yksityiskohdista Google kertoo myöhemmin.

Yhteensä yhtiö hankkii Suomesta 255 megawattia uusiutuvaa energiaa, jolla se pystyy kattamaan Haminan datakeskuksissa käytetyn sähkön lähes kokonaan.

Google sitoutuu ostamaan noin 60 prosenttia tuotannosta, jota Piiparinmäen puistossa tuotetaan.

Tuulivoimapuiston rakentaa suomalaisyhtiö Ilmatar Energy.

– Puistoon tulee 41 tuulivoimalaa, ja siitä tulee Suomen suurin tuulivoimapuisto, kertoo Ilmatar Energyn hallituksen puheenjohtaja Kalle Pykälä.

Valmistuessaan puisto on sähköntuotantokapasiteetiltaan noin kaksi kertaa suurempi kuin tämän hetken suurin puisto.

Pykälä kertoo, että puisto valmistuu noin kahden vuoden päästä. Rakennustyöt aloitetaan lokakuussa.

Energiantuotanto puistossa alkaa vaiheittain, kun uusia tuulimyllyjä otetaan käyttöön.

Piiparinmäen tuulivoimapuisto työllistää valmistumisensa jälkeen noin kymmenen henkilöä, Ilmatar Energyn Pykälä kertoo.

– Työt pitävät sisällään esimerkiksi huoltotöitä ja valvontaa.

Rakennusvaiheessa töitä on Ilmatar Energyn arvion mukaan 200–300 henkilölle.

Varsinaisissa rakennustöissä työskentelee runsaat 200 ihmistä, ja välillisiä töitä voi olla enimmillään noin sadalle.

– Paikallisen työn tarve on korkeinta heti alussa. Esimerkiksi maanrakennuksessa käytetään paljon paikallisia yrittäjiä, Pykälä sanoo.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Kalle
Loistavaa!!
Entä kuinkahan paljon Google maksaa veroja suomeen?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ilkka Reinne
Googlen sopimuksenko turvin
Tuulivoimalle on kysyntää ja se on sähkömarkkinoilla kilpailukykyistä ja tuulivoimapuistoja perustetaan sen tähden.
Näin ollen on hankala nimetä esimerkiksi Googlea tuulivoimapuiston rakentamisen työpaikkojen luojana, sama kuin laskisimme sen lisäävän julkisen tieverkoston kuormitusta ja siten lisäävän työpaikkoja (ei merkittävää viher facelift merkitystä).

Hyvä kuitenkin että tuulisähköllä (ja aurinkosähköllä) niin iso-osuus kuin mahdollista!

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »