Sitran yliasiamiehestä dramaattinen äänestys – Jyrki Katainen voitti kilpailijansa vain yhden äänen erolla

Suomen itsenäisyyden juhlarahaston uusi yliasiamies on politiikan jättävä Jyrki Katainen. Hän voitti tiedemaailmasta tulevan Markku Wileniuksen tiukassa äänestyksessä.

Joel Maisalmi
EU:n komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen nimitettiin Sitran yliasiamieheksi.

Jussi Orell

Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran johtoon nousee väistyvä EU-komissaari ja ex-pääministeri Jyrki Katainen. Sitran hallintoneuvosto päätti asiasta perjantaina haastateltuaan sitä ennen loppusuoran ehdokkaat eli Kataisen ja tulevaisuuden tutkimuksen professorin Markku Wileniuksen Turun yliopistosta.

Kataisen valinnan arveltiin ratkeavan jo viime viikolla Sitran hallituksen esitettyä tätä tehtävään. Yhdeksästä kansanedustajasta koostuva hallintoneuvosto otti kuitenkin aikalisän ja ilmoitti haluavansa haastatella molemmat ehdokkaat.

Kataisen voitto ratkesi äänestyksessä vain yhden äänen erolla 5-4.

– Hallintoneuvosto käsitteli asiaa perusteellisesti ja äänestyksen tuloksena komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen valittiin tehtävään, sanoo Sitran hallintoneuvoston puheenjohtaja Antti Lindtman tiedotteessa.

Katainen luonnehtii itseään luonteeltaan "sitralaiseksi".

– Suomen edelläkävijyyden mahdollistaminen yhteiskunnallisissa muutoksissa ja ratkaisujen löytäminen kestävään hyvinvointiin ovat lähellä sydäntäni, hän toteaa.

Hallintoneuvostossa istuvat puheenjohtaja Lindtmanin (sd) lisäksi Pia Viitanen (sd), Jani Mäkelä (ps), Ville Vähämäki (ps), Kalle Jokinen (kok), Petteri Orpo (kok), Markus Lohi (kesk), Hanna Sarkkinen (vas) ja Mari Holopainen (vihr).

Perussuomalaisten Mäkelä esitti Wileniuksen valitsemista, mutta Katainen tuli valituksi suljetussa lippuäänestyksessä.

Hallintoneuvosto on käyttänyt Sitrassa valtaa aiemminkin. Silloinen hallintoneuvosto valitsi ex-pääministeri Esko Ahon yliasiamieheksi vastoin Sitran hallituksen esitystä vuonna 2003. Päätös oli tuolloin yksimielinen. Hallitus oli esittänyt tehtävään taloustieteen professori Bengt Holmströmiä. Vuonna 1967 perustettu Sitra on eduskunnan alainen rahasto, joka perustettiin Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Sitran tehtävänä on visioida ja rakentaa menestyvää Suomea muun muassa ennakoimalla yhteiskunnan muutoksia ja kehittää kestävään hyvinvointiin tähtäävää liiketoimintaa.

Kataisen palkka yliasiamiehenä on vajaat 19 000 euroa kuukaudessa. Yliasiamiehen tulospalkkiojärjestelmästä ja lisäeläkejärjestelystä luovutaan. Sitran nykyisen yliasiamiehen Mikko Kososen kausi päättyy vuodenvaihteessa.

Juttua on päivitetty klo 15.00. Otsikkoa on muokattu ja juttuun on lisätty Antti Lindtmanin ja Jyrki Kataisen kommentit.

Fakta

Sitra

Perustettu 1967

Eduskunnan alainen julkisoikeudellinen rahasto, ei budjettirahoitusta valtiolta

Peruspääoman markkina-arvo 776 milj. euroa

Vuosibudjetti 37,5 miljoonaa euroa

Sijoitustoiminnan tuottotavoite 4 prosenttia (tuotot 32 milj. euroa 2018)

Henkilöstöön kuuluu 179 henkilöä

Toimintaa säätelee laki Sitrasta

Aiemmin Sitran yliasiamiehinä ovat työskennelleet Esko Aho (2004–2008), Aatto Prihti (1997–2004), Matts Andersson (1996), Jorma Routti (1986–1996), C.E. Carlson (1974–1986), Kaarlo Larna (1972–1973) ja Klaus Waris (1968–1972).

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vastaa
Onnim
Hyväveliverkosto rikastuu
Sääli, että pätevämpi ei saanut paikkaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mankala
Väärä päätös
Sitran maine entisten poliitikkojen lepokotina vahvistuu.

Einari
Hyvä mies valittiin
Varsinkin, koska ehdolla ei ollut yhtään naisehdokasta. Tekemättömästä työstään Jyrkin pitää pyytää välittömästi palkankorotusta, koska nyt hänen kk-palkka jää huomattavasti jälkeen keskimääräisesti ansaitsevan työntekijän vuosipalkasta. Ei reilua. Kyllä miljoonan vuosipalkka olisi ihan paikallaan!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ari Hyvönen
Näin taas kerran
Näinhän siinä taas kävi, että ns poliittinen broileri sai palkkioviran ennen asiantuntemusta omaavaa.

Sebulon
Vast: Näin taas kerran
Palkka 22000 euroa kuussa, mutta kuten Sauli on sanonut, meidän pitää vain sietää sitä, että osaajille maksetaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
yxxy
Ahon laidassa katajaa....
Todella kallis mies tekee sitten vaikka tätä...! Ei ole tässäkään maassa mitään omaatuntoa määrätyillä henkilöillä.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »