Yle: Suomalaisen liikemiehen kuolemasta on nostettu murhasyyte Ugandassa – matkusti Suvi Lindénin kanssa

Ylen tietojen mukaan suomalaismiehen kuolemasta aloitettiin uusi tutkinta, jonka seurauksena syytteet kovenivat. Surmasta epäillään kolmea henkilöä. Heistä yhtä on Ugandassa kutsuttu suomalaismiehen tyttöystäväksi.

Suomalainen liikemies löydettiin kuolleena Pearl of Africa -hotellista Ugandan pääkaupungista Kampalasta viime vuoden helmikuussa.
Suomalainen liikemies löydettiin kuolleena Pearl of Africa -hotellista Ugandan pääkaupungista Kampalasta viime vuoden helmikuussa.

Ida Kannisto

Yle kertoo, että Ugandassa viime vuoden helmikuussa kuolleen suomalaisen liikemiehen tapauksen tutkinta on avattu uudelleen. Nyt tapauksessa on uusi käänne, sillä kolmea epäiltyä vastaan on luettu murhasyytteet Ugandan pääkaupungissa Kampalassa.

Suomalainen liikemies löydettiin kuolleena hotellihuoneestaan Ugandan pääkaupungissa Kampalassa viime vuoden helmikuussa. Pian sen jälkeen, kun kuolema nousi otsikoihin, selvisi, että menehtynyt liikemies oli saapunut Kampalaan yhdessä entisen viestintäministerin Suvi Lindénin (kok.) kanssa. Molemmat majoittuivat luksushotellissa Kampalassa.

Samalla kävi ilmi, että miehellä oli mukanaan puolustustarvikeyhtiö Patrian esitteitä sekä lupa esitellä Patrian tuotteita. Patrian myyntipäällikkö oli toimittanut liikemiehelle kirjeitä, joissa lupa oli myönnetty. Patria kommentoi myöhemmin, että kyse oli virhetapauksesta, eikä liikemies saanut Patrialta palkkioita (LM/23.2.2018).

Tapauksesta epäiltyjä henkilöitä syytettiin aiemmin kuolemantuottamuksesta. He odottivat tuomioitaan vapaalla jalalla, koska heidät oli päästetty vapaaksi takuita vastaan. Ylen tietojen mukaan kaikki kolme on nyt vangittu uudelleen.

Oikeudenkäynti oli pitkään seisahduksissa, kunnes kuolemasta aloitettiin uusi tutkinta.

Yle kertoo, että juttu toimitettiin syyttäjälle viime viikolla, minkä seurauksena syytteet muuttuivat kovemmiksi. Niitä käsitellään myöhemmin korkeammassa oikeusasteessa.

Yle kertoo, että suomalaismiehen murhasta epäillään naista, joka on Ugandassa tunnettu suomalaisen tyttöystävänä, ja lisäksi epäiltyinä on naisen kaksi kumppania.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.