Urpilainen saa tehtäväkseen kehittää Afrikan taloutta, ympäristöä ja sosiaalisia oloja: "Olen siitä todella innostunut"

Kansainvälisten kumppanuuksien komissaari Jutta Urpilainen (sd) voi kaudellaan päästä jopa solmimaan yhteistyökuvioita EU:sta eronneen Britannian kanssa. Oppositiosta tuli ivaa salkun keveydestä.

EPA/Julien Warnand
Jutta Urpilainen (sd.) vastaa EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista komissiossa. Salkun painopiste on Afrikan kehittämisessä. EU-parlamentin pitää vielä hyväksyä komissaarit.

Joonas Kuikka

Jutta Urpilainen (sd) ottaa innostuneena vastaan kansainvälisistä kumppanuuksista vastaavan komissaarin tehtävät.

Tehtävänanto kattaa Euroopan kumppanit ympäri maailman, mutta painopiste on kehityspolitiikassa, maantieteellisesti Afrikassa ja kehittyvissä markkinoissa. Kyse ei ole kuitenkaan pelkästä kehitysavusta.

– Perinteisen kehitysyhteistyön puhtaan veden, köyhyyden poiston ja koulutuksen ohella EU investoi Afrikkaan ja yrityksiin, Urpilainen kertoo Lännen Medialle.

Tarkoitus on saada Afrikka vakaammaksi ja vauraammaksi sekä suojella maanosan ympäristöä esimerkiksi viemällä ympäristöystävällistä teknologiaa Euroopasta.

Rauha ja talouskasvu auttavat myös pakolaisuuden ja siirtolaisuuden hillitsemisessä. Myös sukupuolten tasa-arvon ja tyttöjen oikeuksien edistäminen kuuluvat salkkuun.

Käytössään Urpilaisella on komission ulkosuhdepääosasto, joka on komission suurin. Siellä työskentelee joka kymmenes komission virkamiehistä.

Tähän pääosastoon kuuluu muitakin ulkopolitiikan komissaareja. EU:n ulkopolitiikan korkea edustaja on Espanjan Josep Borrell, joka on myös komission varapuheenjohtaja

EU:n budjetissa Urpilaisen tehtävään liittyvä kokonaisrahoitus on ollut kuluvalla rahoituskaudella 80 miljardia euroa. Sen odotetaan nousevan seuraavalla kaudella 100 miljardiin euroon. Urpilaisen käytettävissä olisi osa tästä rahasta.

Urpilaisen salkku pitää sisällään talous- ja ulkopolitiikkaa. Hän saattaa joutua tekemisiin myös Britannian kanssa, mikäli maa eroaa EU:sta. Myös Venäjä-suhteet voivat nousta esille osana EU:n ulkopoliittista tiimiä.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen antoi Jutta Urpilaiselle tehtäväksi luoda Afrikka-strategian.

Sattumalta EU:n Afrikka-strategian luominen kuuluu myös Antti Rinteen (sd) hallitusohjelman tavoitteisiin, joten linja on hyvin samankaltainen Suomen ulkopoliittisten tavoitteiden kanssa.

– Koen tehtävän mielekkääksi. Olen siitä todella innostunut, Urpilainen kuvaa vaikutusmahdollisuuksiaan.

Vielä Urpilainen ei mennyt yksityiskohtiin, mitä EU:n Afrikka-strategia voisi pitää sisällään. Selvää kuitenkin on, että siinä pitää olla suuntaviivoja suurten kysymysten kuten ilmastonmuutoksen ja siirtolaisuuden hillitsemiseksi.

Von der Leyen haluaa Euroopan ja Afrikan välille kestävän kumppanuuden.

Oppositiojohtaja Jussi Halla-aho (ps) ei jättänyt käyttämättä tilaisuutta nälväistä Urpilaiselle annettua tehtävää.

– Euroviisuissa Suomelle povataan aina kärkisijoja – lopputuloksena zero puäng. Komissaarivalinnoissa Suomelle povataan taloussalkkua – lopputuloksena Afrikka-salkku, kirjoitti Halla-aho Twitterissä.

Hallituspuolue vihreiden linjaan salkku taas sopi. Urpilainen sai onnittelut meppi Ville Niinistöltä (vihr) Twitterissä:

– Ehdotus salkuksi kiinnostava kestävän kehityksen kannalta ja edistää tärkeitä arvoja maailmalla. Kehitysyhteistyö, naisten ja tyttöjen asema ja Afrikka-politiikka ratkaisevia maailman tulevaisuudelle. Osa myös Suomen ulkopoliittisen profiilin nostoa.

Työministeri Timo Harakka (sd) piti Twitterissä Urpilaisen tehtävää toivesalkkuna ja mahdollisuutena parantaa EU:n ja muun maailman suhteita.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (15)

Vastaa
Toni Lajos
Afrikka
Noh`Afrikasta voi löytyä joku kolkka jonne avustusmiljoonat eivät ole löytäneet perille, Urpilainen jatkaa Kreikan antamalla opeilla eteenpäin, perin raskas on salkku.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Afrikka
Paljon on nyt Urpilaisen komissaarin salkusta kirjoitettu.
Aika tiukkaan ja vähättelevään sävyyn moni kirjoittaa. Tämä Toni Lajoksen teksti on oikein tyypillinen esimerkki: "Noh`Afrikasta voi löytyä joku kolkka jonne avustusmiljoonat eivät ole löytäneet perille, Urpilainen jatkaa Kreikan antamalla opeilla eteenpäin, perin raskas on salkku."

Valitettavasti vain poliittiset intohimot ovat tyystin työntäneet tiedollisen sisällön syrjään. Afrikasta annetaan kovin synkkä kuva täydellisenä takapajulana jonne vain syydetään kehitysapua.
Ei voi puhua mistään yhdestä Afrikasta, löytyy niitä 'roistovaltioita', mutta löytyy myös ripeää kasvua ja valtaisia mahdollisuuksia.
Kiina on jo ajat sitten tajunnut mantereen mahdollisuudet ja on siellä voimakkaasti läsnä. EU on tässä pahasti jälkijunassa. Toivottavasti se Urpilaisen hallinnonalan kolmanneksi suurin budjetti saa asioihin vauhtia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tulevaisuus
Tähän on tultu .
Tähän katolisen kirkon vetämään politiikkaan, joka perustuu ekumeenisille pyrkimyksille, niin EU:ssa kuin Afrikassa, sdp:n Jutta Urpilainen on varmaan tutustunut jo ev. lut. kirkon nuorisotyössä . Hyvin on mennyt oppi perille ja uralla edetty kohti sosialistista Eurooppaa.
Toivottavasti ei vielä ihan diktatuuria .
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Andy
Vast: Tähän on tultu .
Näinhän se on, ja taas kerran tämän " Afrikka-casen " myötä havaitaan konkreettisesti, että uskonto ja politiikka eivät sovi yhteen.

Eiköhän olisi jo korkea aika tunnustaa, vai onko se rasistista puhetta, että Afrikan " kurjuuden " yksi ja kenties suurin syy, on hallitsematon väestönkasvu. Näitä " naruja " vedellään Vatikaanista, eli jonkin laista valistuksen " tynkää " sinnekin päin olisi hyvä viedä.

Kehitysapua tulisi suunnata voimakkaasti perhepolitiikkaan ja -suunnitteluun, eikä antaa kontrolloimatonta ja ehdotonta rahaa korruptoituneille " heimopäälliköille ". Urpilainen tosin vastustaa ehdollista kehitysapua, mutta se konsti " puree " kuitenkin parhaiten. Luottamus hyvä, mutta kontrolli paras, sanoi eräskin " itämaantietäjä ". En sano kuitenkaan kuka, jottei vedetä vääriä johtopäätöksiä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
tjl57
Kankkulan kaivo
Jutan tehtävänä on siis lapioida EU-rahaa Kankkulan kaivoon.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S.F.
Vast: Kankkulan kaivo
"Jutan tehtävänä on siis lapioida EU-rahaa Kankkulan kaivoon."
- jotenkin tuli sellainen tunne, että "Hei, taas me maksetaan".
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ukki
Näkökulma vanhuksen
Maassamme lienee toimittu, että eurolla ei ole ostovoimaa maassamme. Se tukee Saksan taloutta sopivasti, Olemmeko vain reunavaltiona maksuissa isopien tai voimakastahtoisemoien EU-maiden vedätettävissä. Olisi hienoa, jos hallituksemme huolehtisi omien vähätuloisten vanhusten, palkansaajien tai työttömien selviytymistä lisääntyvien tasaveroluonteisten maksujen kanssa arjessa. No, palkitsevampaahan taitane kantaa vastuuta muista maista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ari Hyvönen
Bryssel huomasi Urpilaisen taipumukset?
Urpilainen kunnostautui Suomen varojen lahjoittamisessa Kreikalle lainatakuiden muodossa, ilmeisesti bryssel muisti tämän ja laittoi Urpilaisen taipumuksiaan vastaavaan tehtävään lahjoittamaan Afrikan diktaattoreiden ja korrpution pyörittämiseen tarvittavat varat. Heh hee, nyt on Suomi taas eu:n ytimessä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Bryssel huomasi Urpilaisen taipumukset?
Ari Hyvönen ensin otsikoi 'Bryssel huomasi Urpilaisen taipumukset?' ja sitten kirjoittaa:
"...ilmeisesti bryssel muisti tämän ja laittoi Urpilaisen taipumuksiaan vastaavaan tehtävään lahjoittamaan Afrikan diktaattoreiden ja korrpution pyörittämiseen tarvittavat varat."

Tuossa on propagandisteille kovin tyypillinen keino. Ei puhutakaan Euroopan Unionista vaan Brysselistä. Ja Brysselillehän on tässä vuosien mittaan luotu mainetta pahuuden ilmentymänä.
Noin siis Ari Hyvösen ennakkoarvio. Saa nähdä miten asia etenee. Toivottavasti EU saa kuriin ainakin omassa piirissä rehottavan korruption ja orastavan diktatuurin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Taito
Huippu homma
Nyt sitten alakoulun opettaja ja täti-tiukka Urpilaisen painava salkku täyteen aapiskukkoja ja Ambomaalle pitämään lähetyskoulua. Ja aivan ensiksi haluan kiittää Ursula von der Leyeniä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pasi Piipari
Maksamme velkaa
Tuli mies länsimainen sua käännyttämään. Olla sait apulainen hänen systeemissään.
Sinut orjaksi tehtiin, että häl' hyvin ois. Nyt entistä velkaa maksamme pois.
Niin on vallalle perso rotu meidän kenties. Missä ruoho ei verso, kävi valkoinen mies
Kuinka kaivaisit kullan, kuinka puut parturois. Nyt maksamme entistä velkaa pois.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Maksamme velkaa
Itsekö olet tämän sanoittanut ja säveltänyt?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Harri Siivonen
Vast: Maksamme velkaa
Ei, vaan Juice Leskinen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
credo
Kyselkää kansalta
Mahtoiko Liikasen, Rehnin ja Kataisen komissaarisalkuissa ratkaista osaaminen vai Suomen asema EU:n päätöksenteon järjestyksessä? Ei olla keskiössä? Rinne, Harakka ja Urpilainen ovat tyytyväisiä, mikä ei yllätä. Onko Suomen kansa?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Kyselkää kansalta
Nimimerkki credo kehottaa kyselemään kansalta.

Milloin olisi sopiva aika järjestää tällainen tyytyväisyyskysely.
Paljon tästä nimityksestä on nyt tullut kommentteja, ja voisi kai kuvata niitä sanoilla; itkua ja hammasten kiristystä.
Yhtään työpäivää ei uudella komissiolla vielä ole. Europarlamentin kuulemisia ei ole edes aloitettu vielä ja ainakin Unkarin komissaariehdokas joutuu tiukkaan tenttiin.

Olisiko siis tyytyväisyysgallupin sopiva ajankohta vuoden parin päästä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »