Viranomaiset iskivät kovaa United Brotherhoodiin: valtaosa jäsenistöstä on nyt kiinniotettuna, ja järjestöä vaaditaan kiellettäväksi

Keskusrikospoliisi on kertonut viimein lisätietoja Turun Sanomien jo perjantaina uutisoimista laajoista kiinniotoista, jotka liittyivät muun muassa huumekauppaan. Eri puolilla maata viime ja tällä viikolla tehdyt kotietsinnät tehtiin rikollisjärjestö United Brotherhoodin eli UB:n tiloihin.

United Brotherhoodin jengiliivi.
United Brotherhoodin jengiliivi.

Jami Jokinen

Suomen poliisiviranomaiset ovat iskeneet poikkeuksellisen voimakkaasti rikollisjärjestö United Brotherhoodin (UB) ja sen alajärjestö Bad Unionin toimintaan.

Viikon aikana kotietsintöjä ja kiinniottoja on tehty eri puolilla Suomea. Lisäksi maanantaina tehtiin erityistarkastus kolmessa vankilassa.

Tehoviikko liittyy runsaan vuoden ajan jatkuneeseen, rikollisjärjestöön keskittyneeseen operaatioon.

– Valtaosa jäsenistöstä on tällä hetkellä kiinniotettuna tai vankeina, kertoo rikostarkastaja Ari Lahtela keskusrikospoliisista.

Molempia järjestöjä vaaditaan nyt myös kiellettäviksi yhdistyslain perusteella. Kanne on jätetty Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen.

– Kanteessa on kyse uudenlaisesta hallinnollisen rikoksentorjunnan muodosta, jolla pyritään puuttumaan järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan Suomessa, kertoo valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto.

UB:n jäseniä ja järjestöön kytkeytyviä henkilöitä epäillään muun muassa törkeistä huumausainerikoksista, väkivaltarikoksista ja erilaisista talousrikoksista.

– Isolla joukolla on vastuuasemia yrityksissä, Lahtela sanoo.

Tällä vuosituhannella UB:n ja sen alajärjestön jäsenet ovat olleet epäiltyinä noin 1 300:ssa rikosilmoituksessa.

UB valittiin viime vuoden kesäkuussa laajan viranomaisoperaation kohteeksi, koska se on arvion mukaan vahingollisin Suomessa toimivista järjestäytyneen rikollisuuden ryhmittymistä.

– Ryhmittymällä on myös liikaa tietoa viranomaistoiminnasta ja -taktiikoista, Lahtela kertoo.

Järjestön aseistautumisessa on hänen mukaansa nähtävissä merkkejä myös siitä, että se on valmistautunut yhteenottoihin viranomaisten kanssa.

Runsaan vuoden aikana operaatioon ovat osallistuneet kaikki poliisilaitokset, Keskusrikospoliisi, Poliisihallitus, Tulli ja Rikosseuraamuslaitos

Valtakunnansyyttäjänvirastossa operaatioon on keskittynyt enimmillään 18 syyttäjän ryhmä, jolle UB-tapaukset on ohjattu.

"Tehoviikon" aikana tutkintavankeja on otettu 18. Puolet heistä otettiin kiinni maanantaina Turussa.

Kiinniotettujen joukossa on ryhmittymien avainhenkilöitä.

– Aiemmin järjestöä johtanut neuvosto on lakkautettu, mutta tietyt asiat päätetään koko valtakunnassa keskeisten henkilöiden kautta. Myös paikallista vetovastuuta on, Lahtela kertoo.

Kun huomioidaan aiemmin vankeusrangaistusta kärsivät ja tutkintavangit, on valtaosa järjestöjen jäsenistöstä nyt viranomaisten hoteissa. Lahtelan mukaan vapaana on vielä muutamia kymmeniä jäseniä.

Kotietsintöjen ja kiinniottojen yhteydessä on vuoden aikana tehty laajoja takavarikoita.

– Tähän mennessä on takavarikoitu 156 asetta ja huumerikoshyötyä on kasassa arviolta 2,6 miljoonan euron edestä.

Huumeita on takavarikoitu 55 kiloa.

Rikollisjärjestön toiminnan ytimessä merkittävimpänä on vankiloihin liittyvä huumekauppa. Esimerkiksi Turun kiinniotot liittyvät suoraan tähän.

– Poliisi epäilee, että järjestö on vastannut koko jakeluketjusta, eli hankkinut huumausaineet, kuljettanut ne vankilaan ja organisoinut levityksen siellä, kertoo tutkinnanjohtaja Ari Lahtinen Lounais-Suomen poliisilaitoksesta.

Lännen Media kertoi jo keväällä, että UB on ottanut haltuunsa ison osan Suomen vankiloista.

– UB on kasvanut niin isoksi, että kaikki muut jengit vankiloissa ovat jääneet sen jalkoihin, kuvaili suljetut vankilat tunteva, jengikokemustakin omaava "Jani" Lännen Medialle huhtikuussa.

Vankiloiden maanantaisessa erityistarkastuksessa ratsattiin noin sata selliä, joista löytyi sekä huumeita että huumekauppaan liittyvää materiaalia.

Kohteena olivat Turun, Riihimäen ja Sukevan vankilat.

– United Brotherhoodilla on arviomme mukaan erityisen vahva vaikutusvalta näissä vankiloissa, selvittää erityisasiantuntija Sami Peltovuoma Rikosseuraamuslaitoksesta.

Tarkastukset sujuivat hänen mukaansa pääsääntöisesti rauhallisesti.

Kuinka ratkaisevasti jättioperaatio ja mahdollinen päätös järjestön lakkauttamisesta vaikuttavat UB:n toimintaan, jää nähtäväksi.

Jos UB:n jäsenien määrä kasvaa vankiloissa entisestään, on niissä edessä entistä suurempia haasteita. Peltovuoman mukaan vangit pyritään asuttamaan niin, että heidän vaikutusmahdollisuutensa muihin on mahdollisimman vähäinen.

Tarkoittaako tämä niin sanottujen jengiosastojen perustamista vankiloihin?

– Tämä on yksi mahdollisuus.

Lue myös: Poliisi päässyt poikkeuksellisen laajan huumejutun jäljille Turussa – jo yhdeksän epäiltyä vangittu

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Kommentattori
Kerrankin järkevä suunta
Vihdoin viranomaiset tekevät työtä joka heille kuuluu - eli pyrkivät ehkäisemään kansalaisille haitallista rikollisuutta.
Olihan se uskomatonta, että suhteellisen harmiton vastarintaliike kiellettiin, koska kannattivat vääriä ajatuksia, mutta sitten oikeiden rikollisjärjestöjen toimintaan ei puututtu lainkaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turkulainen
Vast: Kerrankin järkevä suunta
Samaa mieltä. Jatkossakin noiden kanssa pitää Suomessa olla tarkkana ja kovana. Ruotsissahan tilanne on riistäytymässä jo käsistä erilaisten rikollisliigojen kanssa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »