Ulkosaaristosta löytyneet lokin oksennuspallot täynnä muovia – havainnot Saaristomereltä tervetulleita

Syke toivoo lintuharrastajien ja muiden saaristossa liikkuvien huomioita, jotta ilmiön laajuudesta ja tutkimustarpeesta saataisiin alustava kuva.

Tietoja muovista selkälokkien (kuvassa) ja muiden merilintujen ravinnossa ei juuri ole Suomen rannikolta. Tutkimustarpeen alustavaan arviointiin kaivataan luontoharrastajien apua.
Tietoja muovista selkälokkien (kuvassa) ja muiden merilintujen ravinnossa ei juuri ole Suomen rannikolta. Tutkimustarpeen alustavaan arviointiin kaivataan luontoharrastajien apua.

Jami Jokinen

Luontoon ja Itämeren ravintoverkkoon päätyvästä muovista tulee jatkuvasti uusia havaintoja.

Toisinaan huomioita tekevät tutkijatkin sattumalta. Näin kävi Suomen ympäristökeskuksen tutkimusprofessori Maiju Lehtiniemelle, joka liikkui maanantaina Suomenlahden ulkosaaristossa.

Hän havaitsi kalliolla lokkien oksennuspalloja, joissa oli hyvin paljon muovia. Havaintojaan hän kuvaa surullisiksi.

– Itselleni oli yllätys huomata lintujen oksennuksissa noin paljon muovia Suomen saaristossa, Lehtiniemi sanoo.

Maiju Lehtiniemi
Muovinarua ja muita muovinpaloja oksennuspallossa, jonka on jättänyt todennäköisesti harmaalokki.
Muovinarua ja muita muovinpaloja oksennuspallossa, jonka on jättänyt todennäköisesti harmaalokki.

Lokit oksentavat syömänsä ruuan sulamattomat osat, kuten isoimmat luut. Samoin tekevät merillinnuista esimerkiksi uikut ja merimetsot .

Lehtiniemen havainnoimissa oksennuspalloissa oli selvästi nähtävissä muun muassa runsaasti muovinarua ja muita muovinpaloja. Joissakin oksennuspalloissa erottui puolestaan selviä muovikassien palasia.

Se, onko muovi päätynyt lokkien vatsaan merellä vai kaupungissa tai esimerkiksi kaatopaikalla, on epäselvää.

Maiju Lehtiniemi
Tässä oksennuspallossa on muun muassa muovikassin paloja.
Tässä oksennuspallossa on muun muassa muovikassin paloja.

Muovin vaikutuksia lintujen ruuansulatukselle tunnetaan huonosti. Mahdolliset haitat liittyvät muun muassa suolistotukkeumiin ja muovin mukana elimistöön päätyviin haitta-aineisiin.

Ulkomaisissa tutkimuksissa on havaittu, että merilintujen syömää muovia siirtyy myös ruokinnassa suoraan poikasille.

Muovi päätyy lintujen ruuansulatukseen joko ravinnon mukana tai erehdyksessä, sillä muovinpalaset saattavat muistuttaa niiden luonnollista ravintoa.

Oksennuspalloihin ja merilintujen ravintoon päätyvään muoviin liittyviä tutkimuksia on ulkomailta runsaasti. Olosuhteet ja lajisto valtamerillä ovat kuitenkin hyvin erilaiset kuin Itämerellä.

Suomen rannikolla asiaa ei ole järjestelmällisesti seurattu, eikä asian merkityksestä ole tietoa.

– Se voi olla vain tutkimuksen tai havainnoinnin puutetta, Lehtiniemi miettii.

Tutkimusprofessori toivookin nyt maallikkohavaintoja, joiden perusteella voitaisiin saada alustava kuva ilmiön laajuudesta ja yleisyydestä. Sen jälkeen voitaisiin arvioida myös mahdollista tutkimustarvetta.

Lintuharrastajien, veneilijöiden ja muiden merellä liikkuvien havainnot muovista lintujen oksennuspalloissa ovat tervetulleita niin Suomenlahdelta, Saaristomereltä, Selkämereltä kuin Perämereltäkin.

Havaintoja ja esimerkiksi kuvia voi lähettää sähköpostitse suoraan Maiju Lehtiniemelle (maiju.lehtiniemi@ymparisto.fi).

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
t.a.
!!!
No niin, "syylliset saatu kiinni" eli lokit ne sitä nuovia levittää(Kaatopaikoilta jne.)!Lokit joutuu syömään muovia kaatopailolla jne. kun merimetsot ja hylkeet syö kalat!Lokkeja liikkuu siellä merellä varmaan sadoin tuhansin,ihmisiä muutama!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »