OAJ:n Luukkainen tyrmää tarkat korotusprosentit – Tehy vaatii 1,8 prosenttia ylimääräistä kymmenen vuoden ajan

Opettajien edusmies ei usko valtion budjetista heruvan korvamerkittyjä euroja palkankorotuksiin näillä koordinaateilla, koska Sari sairaanhoitaja on muistissa kaikilla.

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen ja Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen istuvat työsopimusneuvotteluissa työntekijäpuolella. Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen edustaa kunta-alan työnantajia.
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen ja Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen istuvat työsopimusneuvotteluissa työntekijäpuolella. Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen edustaa kunta-alan työnantajia.

Virpi Niemistö

Jussi Orell

Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen tyrmää tarkoista palkankorotusprosenteista puhumisen tässä vaiheessa työmarkkinavuotta.

– Jokainen voi ajatella, miten realistista esimerkiksi on, että nyt palkkapöydässä sovittaisiin, että maksetaan 10 vuotta eteenpäin 1,8 prosenttia ylimääräistä. Ongelmallista on jo sen määrittäminen, että suhteessa mihin. Kukaan ei siihen työnantajapuolella sitoudu, koska emme tiedä yhtään talouskehityksestä niin pitkäksi ajaksi, hän sanoo.​

Keskustelu naisvaltaisen julkisen sektorin palkkakehityksestä on toki Luukkaisen mukaan oikea-aikaista ja välttämätöntä.​ OAJ:lläkin on jo omat tavoitteensa katsottuna. ​

Muiden muassa luokanopettajia edustavan järjestön mielestä julkisen sektorin palkkakehityksen ja kilpailukyvyn takamatkaa pitäisi kuroa kiinni aluksi 2-3 työmarkkinakierrosta kattavalla palkkaohjelmalla, joka ei kuitenkaan ole hetimiten sidottu tarkoin prosentein eikä kytketty suoraan muihin aloihin. ​

– Tosiasioihin perustuvaa on se, että ensin seurataan, mihin tämä yksityisen puolen palkkakehitys asettuu.

​Terveydenhoito- ja sosiaalialoja edustavien palkansaajaliittojen Tehyn ja Superin mielestä julkisen sektorin palkkakuopan tasoittaminen ja sukupuolten välinen palkkatasa-arvo vaativat palkankorotuksilla, joiden pitäisi olla 1,8 prosenttiyksikköä korkeammat kuin vientialoilla.​

OAJ:n sekä Tehyn ja Superin kanssa toisella puolella neuvottelupöytää istuva Kuntatyönantajien (KT) työmarkkinajohtaja Markku Jalonen toppuuttelee palkkavaatimuksia.

Vaikka jokainen ala käy omat neuvottelunsa, Jalonen myöntää, että syksyn päänavauksilla, varsinkin Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton tuloksella on myöhempiä neuvotteluja ohjaava vaikutus.

– En tässä vaiheessa arvioi yksittäisten liittojen vaatimuksia, mutta olen huolissani siitä, että nyt eletään taloudellisen käänteen tilanteessa, jossa myös työllisyyskehitys on pysähtynyt. Kuntatalous on alijäämäinen ja yt-neuvottelut kuntapuolella ovat lisääntyneet. Se, mitä tapahtuu työmarkkinaneuvotteluissa, on ratkaisevaa myös Antti Rinteen hallituksen 75 prosentin työllisyystavoitteen kannalta.

Tehyn ja Superin mukaan valtion pitäisi budjetissa korvamerkitä varoja kuntasektorin palkankorotuksiin.

Tehyn puheenjohtajan Millariikka Rytkösen mukaan tämä tarkoittaisi 100–150 miljoonan euron budjettirahoitusta vuosittain kymmenen vuoden ajan.​

– Meillä ei ole tiedossa, että valtio olisi tukemassa kuntia erillisratkaisulla. Jos valtiolta saadaan lisärahaa, ei sitä kukaan tietenkään vastusta, mutta neuvottelut siitä, kenelle lisäraha käytännössä jaettaisiin, olisivat vaikeita, KT:n Jalonen sanoo.

– Sieltä ei varmasti tule rahaa noilla koordinaateilla. Sari sairaanhoitaja on siellä takana muistissa kaikilla, OAJ:n Luukkainen arvioi viitaten kokoomuksen vaalilupaukseen vuodelta 2007. ​

Esille nousevat myös esimerkiksi opettajien vastaavat tarpeet.

OAJ aikoo ajaa työmarkkinapöydässä voimalla myös parannuksia työhyvinvointiin ja saada varhaiskasvatuksen opettajat opetusalan sopimukseen.

Edit 1.9. klo 11: Korjattu Markku Jalosen titteli oikeaksi.

Tästä on kyse

Kikykin hiertää välejä

Neuvottelut työehtosopimusten uudistamisesta alkoivat torstaina, kun Teknologiateollisuus ja Teollisuusliitto kokoontuivat.

Kaiken kaikkiaan tulevan syksyn ja kevään eri alojen työehtosopimusneuvotteluista on ennakoitu vaikeita.

Osapuolten välejä hiertää myös kiista siitä, ovatko kiky-tunnit pysyviä vai määräaikaisia.

Työmarkkinajohtaja Markku Jalosen mukaan työnantajien KT pitää kiinni pidennyksistä, koska ne ovat sisällä sopimuksissa pysyvinä määräyksinä.

Puheenjohtaja Olli Luukkaisen mukaan ammattijärjestö OAJ haluaa kompensaatiota kikystä.​ Hän toteaa kompensaation olevan laajempi käsite kuin pelkästään tuntien poissaanti. ​

Sen sijaan lomarahaleikkausten määräaikaisuus päättyy tänä syksynä ellei muuta sovita.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
K.K.
Saahan sitä vaatia
Täysin suhteettomiin vaatimuksiin saa kuitenkin suhteellisen helpon vastauksen, eli ei tule kuuloonkaan.

Tehyn vaatima korotus olisi jostain muusta veronmaksajien tarvitsemasta palveluksesta pois. Mistä Tehyn puheenjohtaja on ajatellut sen ottaa?

On helppo vaatia, kun ei tarv itse vastata seurauksista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »