Porvoon ampujat ovat vaarallisia, mutta poliisin mukaan konkreettista uhkaa sivullisille ei ole – etsinnät jatkuvat, KRP tutkii kahtena murhayrityksenä

Kimmo Penttinen

Jami Jokinen

Keskusrikospoliisin (KRP) mukaan Porvoon ampumatapauksesta epäillyt ovat vaarallisia ja aseistautuneita. Sivullisilla ei kuitenkaan pitäisi olla erityistä syytä huoleen.

– Tällä hetkellä poliisin tiedossa ei ole mitään akuuttia uhkaa, KRP tiedottaa Twitterissä.

Viime yönä kaksi poliisia haavoittui ampumavälikohtauksessa, ja he ovat edelleen sairalaahoidossa. KRP tutkii tapausta kahtena murhan yrityksenä.

KRP kaipaa tapahtumasta myös yleisövihjeitä. Niitä voi lähettää sähköpostitse osoitteella rikosvihje.krp@poliisi.fi. Esimerkiksi epäiltyjen tuntomerkkejä ei kuitenkaan ole kerrottu.

Tapauksesta pidetään tiedotustilaisuus kello 17.

Ampumistapaus sattui poliisien ollessa hälytystehtävässä Porvoon Koneistajantiellä.

Tiedotus asiassa on ollut ja näyttää olevan edelleen hyvin niukkaa. KRP kertoo pitävänsä tiedotustilaisuuden Vantaalla iltapäivällä.

Eri medioiden mukaan tapahtumaan liittyi yöllä erittäin mittava poliisioperaatio, jossa on ollut mukana niin erikoisyksikkö Karhuryhmä kuin Hevi-panssariajoneuvojakin.

Ilta-Sanomien mukaan Porvoossa on ollut käytössä lisäksi helikopteri sekä poliisin ja rajavartiolaitoksen venekalustoa.

Sisäministeri: Väkivalta poliisia kohtaan on väkivaltaa yhteiskuntaa kohtaan

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) tuomitsi tapahtuneet ampumiset Twitter-päivityksessään.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (11)

Vastaa
Ukki
Kestämme kyllä totuudenkin
Muutama aika sitten viranomaisemme ei julkaissut tekijän tuntomerkkejä heti. Kun julkaisi tekijä oli jo ulottumattomissa. Pitääkö antaa "siimaa".
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
JMS
Vast: Kestämme kyllä totuudenkin
Totta.
Tämän tyyppinen aseellinen väkivalta ei ole perinteisten suomalaisten rikollisten tyypillinen toimintatapa.
Suomalainen ampuu kohti yleensä vain kotiinsa tunkeuduttaessa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Kestämme kyllä totuudenkin
Ei tässä mitään siimoja kenellekään anneta. Tutkinnallisista syistä poliisi ei kerro, että tekijät ovat...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
_J_
Vast: Kestämme kyllä totuudenkin
Ei tässä mitään siimoja kenellekään anneta. Tutkinnallisista syistä poliisi ei kerro, että tekijät ovat ruotsalaisia.

Täydennetty yllä ollut lause kun tänään tiedotettiin asiasta lisää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jusa
Juu
Vaarallisia ja aseistautuneita = ei mitään vaaraa? Ehkä tästäkin sitten joskus kerrotaan kansalle. Yllättävän paljon pidetään asioita salassa, joskus vahingossa vuotaa medialle jotain.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Juu
Nimimerkki kama: "Vaarallisia ja aseistautuneita = ei mitään vaaraa? Ehkä tästäkin sitten joskus kerrotaan kansalle. Yllättävän paljon pidetään asioita salassa, joskus vahingossa vuotaa medialle jotain."

Se että nämä olivat vaarallisia asiaa tutkimaan tulleille poliiseille ei tarkoita sitä että he olisivat muille vaarallisia.
Ihmiset ovat toki aina olleet ylettömän uteliaita, mutta ei poliisin tehtävänä edelleenkään ole ihmisten uteliaisuuden tyydyttäminen. Usein on hyvinkin viisasta olla kertomatta kaikkea. Joillekin siitä tulee paha mieli ja pettymys, mutta kannattaa muistaa että myös rikolliset seuraavat mediaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
JMS
"Tutkinnallisista syistä.."
Hyvin onnistui asiallisen tuntuinen tutkinnanjohtaja kysymykset kiertelemään, ainoa selvä kuva jäi siitä, että sisäpiirin väki oli "hälytyksen" syrjäiselle teollisuusalueelle soittanut, ja pahaa aavistamaton poliisipartio oli ajanut suoraan ansaan.
Terrorismia, vai ammattirikollisten kosto, aikanaan kuullaan lisää...?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: "Tutkinnallisista syistä.."
"Suoraan ansaan" ... hohhoijaa, maallikoiden mielikuvitus laukkaa ravia. Työviikko on selvästi liian lyhyt!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
JMS
Vast: "Tutkinnallisista syistä.."

Tahtoisitko ystävällisesti perustella, mitä tutkinnanjohtaja mahtoi muuten tarkoittaa, sanoessaan aivan selkokielellä, että
"Teko oli selvästi suunnattu viranomaisia vastaan..?"
Lähes välitön tulenavaus, ja tähtääminen kohti, ilmeisessä vahingoittamis-/ surmaamistarkoituksessa.
Ansa, mikä ansa, ei se muuksi muutu.
Nämä eivät olleet mitään tavallisia murtoveikkoja, vaan koulutettuja aseenkäyttäjiä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: "Tutkinnallisista syistä.."
Selkokielellä sanottuna tämä ei ollut mikään ansa. Jätetään tutkinta Columbolle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
JMS
Vast: "Tutkinnallisista syistä.."
Miten vain..
Jos arvon @Mankala haluaa mielummin muotoilla teon vaikkapa
"Järjestäytyneen rikollisuuden kostoksi viranomaisia vastaan."
Ansa-termi on kuitenkin lyhyempi.
Hienoa kuitenkin, että Suomen poliisi ottaa vielä tämänkaltaiset suunnitelmalliset väkivallanteot kollegoitaan kohtaan sopivan "henkilökohtaisesti", ja toimii asioiden ja olosuhteiden vaatimalla ripeydellä.
Tämän tyyppisestä toiminnasta ei todellakaan tarvitse tulla "uusi normaali."
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »