Ministeri Krista Kiuru on huolissaan sovittelun käyttämisestä toistuvaan ja vakavaan perheväkivaltaan – "Tällaiset tapaukset mustaavat sovittelun maineen"

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) sanoo, että lähisuhdeväkivallan sovittelun jatkamisesta linjataan lähiaikoina. Hänen mukaansa toimintaan tarvitaan erityistä tarkkuutta ja nykyistä selkeämmät kriteerit.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoo kannattavansa sovittelua myös kotiväkivallassa, jos sovittelun edellytykset täyttyvät.

Helsinki

Rebekka Härkönen

Sovittelun käyttöön lähisuhdeväkivaltatapauksissa tarvitaan erityistä tarkkuutta ja nykyistä selkeämmät kriteerit, sanoo perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd).

Kiuru pitää erittäin huolestuttavana uhreja puolustavilta järjestöiltä tulleita tietoja siitä, että sovittelua on käytetty jatkuvan ja vakavan lähisuhdeväkivallan ratkomiseen.

– Tällaiset tapaukset mustaavat sovittelun maineen ja ovat pahimmillaan traumatisoiva kokemus lähisuhdeväkivallan uhrille. Jatkossa tämä tulee kitkeä Suomesta pois, Kiuru toteaa Lännen Medialle.

Ministerin kannanotot liittyvät lähisuhdeväkivallan sovittelua koskeviin erimielisyyksiin virkamiesten ja uhreja puolustavien järjestöjen välillä. Lännen Media kirjoitti aiheesta lauantaina.

Sovittelutoimintaa johtavan sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet odottavat parhaillaan poliittista linjausta lähisuhdeväkivallan sovittelun kehittämistyölle.

– Asiasta linjataan lähiaikoina, lupaa Kiuru.

Aihe on myös hallitusohjelmassa kirjauksella: lähisuhdeväkivallan sovittelun jatkamista arvioidaan.

Kiuru itse on perheväkivallan sovittelun kannalla.

– Kyllä, jos sovittelun edellytykset täyttyvät. Sovittelu on yksi puuttumisen keino, jolla voi olla hyviä seurauksia. Sovittelun tavoitteena on väkivallan uusiutumisen ehkäiseminen.

Ministeriö myöntää, että lähisuhdeväkivallan sovittelu on hyvin haasteellista ja siinä on puutteita. Sovitteluun on myös päätynyt tapauksia, jotka eivät sinne kuulu.

Virkamiehet haluavatkin kehittää toimintaa paremmin perheväkivallan uhreja palveleviksi.

Kehityshalujen taustalla on viime tammikuussa valmistunut laaja selvitys lähisuhdeväkivallan sovittelun nykytilasta ja kehittämisehdotuksista.

Kuukausi ennen selvityksen valmistumista 12 uhreja puolustavaa järjestöä vaati lähisuhdeväkivallan nykymuotoisen sovittelun keskeyttämistä. Selvityksen tutustumisen jälkeen ne edellyttivät lausunnoissaan toimintaan tiukempia kriteereitä ja korostivat uhritutkimuksen tarpeellisuutta.

Amnesty ja Naisten Linja vaativat kuitenkin toiminnan lopettamista kokonaan. Niiden mukaan toimintatapojen kehittämisestä ei ole hyötyä, sillä se ei poistaisi tekijän ja uhrin välistä vallan epätasapainoa.

Järjestöjen mukaan osapuolet eivät voi olla neuvottelussa tasavertaisessa asemassa, mikä olisi sovittelun edellytys ja lähtökohta.

– Keskustelu on aina tervetullutta. Viranomaisten, järjestöjen ja muiden asiantuntijoiden välillä tarvitaan yhteistyötä asioiden parantamiseksi ja kehittämiseksi.

Kiuru toteaa, että järjestöillä on asiasta käytännön kokemusta ruohonjuuritasolta ja he saattavat kohdata työssään jatkuvan ja vakavan väkivallan uhreja, joiden kohdalla sovittelua ei tule toteuttaa.

– Kaikilla on varmasti tavoitteena väkivallan ehkäisy ja se, että lähisuhdeväkivallan osapuolet saavat apua. Lähisuhdeväkivallan sovittelu on asia, joka vaatii erityistä herkkyyttä, ja siksi sovittelun kriteereistä päätettäessä tarvitaan kaikkien asiantuntemusta.

Ministeri Krista Kiuru sanoo, että sovittelu on toimiva tapa kotiväkivallan ratkomiseen – mutta vain turvallisesti ja oikein toteutettuna.

Sovittelun edellytyksenä on, että tekijä ottaa vastuun teoistaan ja osapuolet ovat halukkaita sovitteluun. Väkivalta ei saa olla toistuvaa eikä vakavaa, eikä uhriin saa kohdistua painostusta.

– Sovittelun kautta osapuolet voivat saada apua, jota rikosprosessi ei tarjoa. Sovittelijat myös ohjaavat osapuolia jatko- ja tukipalveluihin, Kiuru sanoo.

– Oikeusviranomaisten asia on päättää, jatkuuko lähisuhdeväkivallan käsittely rikosprosessissa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vastaa
AlliKurkinen
kyseenalaista
Eli, turpaan vaan ja sitten sovittelussa kadutaan ja pyydetään anteeksi ja kaikki on taas hyvin !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Rainer Kryssi
Talousihmisten osaoptimointia...
Oikeusministeriön säästöpäätökset siellä muhivat taustalla. Saadaan säästöjä kun selviä tapauksia ei viedä riippumattomaan tuomioistuinkäsittelyyn. Oikeusministeriön ekonomisteja kun eivät inhimilliset asiat kinnosta, he elävät vain exceleillä kuten kolleegansa yrityselämässä. Miten kukaan muu kuin ekonomisti voi kuvitella, että vahvasti patriarkaalisesta kulttuurista kotoisin olevat ihmiset voisivat olla tasavertaisia sovittelussa kun kyseessä on perheväkivalta? Paljonko se maksaa muille yhteiskunnan osa-alueille ja uhreille kun pahoinpitely taas jatkuu ja johtaa jopa murhaan?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ratamo
Tarkkana itsemääräämisoikeuden rajoittamisen kanssa
Amnestyn ja Naisten linjan täyskieltoa ajavat näkemykset tuntuvat siltä, että nämä järjestöt ajavat laajempia poliittisia tavoitteitaan rikoksen uhrien kustannuksella. Kyse on kuitenkin rikoksen uhrien autonomian viemisestä näiden omaan etuun vedoten, minkä ei tulisi olla automaatio, vaan harkinnan on oltava tapauskohtaista.

Luonnollisesti äärimmäisissä tapauksissa rikoksen uhri voi olla pitkäkestoisen painostuksen ja henkisen manipulaation kohde, jolloin voidaan perustellusti epäillä, että henkilö ei kykene tekemään asiassa vapaita itseään koskevia päätöksiä. Lähtökohtaisesti rikoksen uhrilla täytyy kuitenkin olla myös oikeus antaa anteeksi, ja tämän oikeuden vieminen jonkun laajemman tavoitteen ajamiseksi asia, jota ei pidä tehdä kevytmielisesti. Puhuttaessa tasa-arvosta pitää muistaa, että myös yksilön ja valtion suhde on äärimmäisen epätasa-arvoinen, ja jälkimmäisellä on käytössään musertava voima yksilöön nähden.

Tätä vasten tuntuu THL:n, ministerin ja maltillisempien uhrijärjestöjen kanta selkeämmistä kriteereistä ja laadukkaasta tarkastelusta asianmukaiselta ja riittävältä.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »