Arhinmäki haluaa että osinkoverotuksen porsaanreiät tukitaan

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen (vas) mielestä on epäoikeudenmukaista, että kaikkein varakkaimpien listaamattomien yritysten omistajien osinkotulojen verotus kevenee, kun muilla se kiristyy.

Vasemmistoliitto on vaatinut tänään julkistettuun kehyspäätökseen lausuman, jonka mukaan osinkoverotuksen epäreilut porsaanreiät pitää tukkia loppukesän budjettiriiheen mennessä.

– Lähtökohta on, että se myös tehdään. Sen takia minä hallituksessa olen, Arhinmäki sanoo.

Kysymys on Fazerin kaltaisista suurista listaamattomista yrityksistä, joiden omistajat voivat nostaa osinkoa 7,5–8 prosentin verolla ilman ylärajaa.

Arhinmäen mukaan päätöksentekotilanteessa arvioitiin, että sellaisia yrityksiä on muutama.

– Nyt kun asia on tarkastettu, on käynyt ilmi, että kysymys on sadoista, jopa tuhansista yrityksistä.

Osinkotulojen verotusta kiristämällä kerätään Arhinmäen mukaan 300 miljoonaa euroa lisää tuloja.

TS-STT

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

jotakin tolokkuva
Nyt on Paavo asialinjalla.Mutta mitäpä siellä yksi mies kokoomukselle voi.Hyvä jos yrittää.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Seli seli
Siellähän se Arhinmäkikin itse istui ministerinä hallituksen puoliväliriihessä asioista päättämässä. Miksi ei silloin puuttunut asiaan, turhaa sitä on taaaaas jälkikäteen selitellä. Kyllä hallitus on kuin LASTENTARHA hiekkalaatikolla.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ahaha hyvä Paavo!
valitettavasti Jan Vapaavuori ilmoitti heti istunnon jälkeen, että vaikka Arhinmäki vaati ja sai kirjauksen, niin sillä ei ole väliä, asia on niin kuin on ja se pysyy.

näin toimii demokratia suomessa. toivottavasti media muistaa kysyä Arhinmäeltä asiasta jatkuvasti, koska tämä asia, joka Vapaavuoren mukaan jää voimaan, Arhinmäen vastustuksesta huolimatta, niin on Paavon mukaan kynnyskysymys, joten oletan Vasemmistoliiton irtautuvan hallituksesta.

jos näin ei käy, niin Vasemmistoliitto ja Arhinmäki tukee hallituksen linjaa ja kurjistaa köyhiä ja on saamaton, selkärangaton puskista huutelija.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
pienyrittäjän arki..
Ja kaikessa osinkokesksutelussa ohitetaan täysin ne yrittäjät, jotka joutuvat elämään sosiaaliturvan ulkopuolella, mutta joilla ei koskaan ole mahdollisuutta nostaa osinkoa.

Nälkäpalkassa ainoa (yllätys!) ystävä on verottaja, joka voi antaa harkinnavaraisesti veronpalautuksia muutaman tonnin vuodessa. (Siitäkin sitten yritys maksaa palkan sivukulut ja yrittäjä palkkaverot, ennen kuin rippeet päätyvät lompakkoon)
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Taas tätä
On se kumma. Ensin tehdään päätös, ja sitten tullaan kitisemään, että ei sen tätä pitänyt olla. Vasemmistoliittolaista vastuunkantoa puhtaimmillaan. Eikä edelleenkään pidä unohtaa, että eräs näkyvä Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän edustaja oli sitä mieltä, että jos Itämeren alueen yhdeksän rantavaltiota kukin vähentävät päästöjään 4%, on se jo 36%. Millainen puheenjohtaja, sellaiset edustajat. Paavo, tule pois sieltä kentältä. Siellä on peli.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Taas tätä
Onhan se kummaa tosiaan.
Mutta ei se ole kummaa että asia nostetaan esiin päätöksenteon jälkeen

Sen sijaan kummaa on se miten heikkotasoista aineistoa virkakoneisto tuottaa päättäjille päätöksenteon pohjaksi.
Jos ilmoitetaan että asia koskee vain muutamaa yritystä ja heti päätöksen synnyttyä ilmenee että se koskeekin satoja tai tuhansia yrityksiä niin pistää tosiaan mietityttämään että millä taidoilla ja millaisella vastuulla hallitukselle tehdään selvityksiä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
hh
Pistää miettimään kenen tuo asiantuntematon ja heikko arvio on. Onko kyseessä ollut Arhinmäen oma, virkamiesten vai jonkun muun arvio.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »