Etlan tuore tutkimus: Kiky paransi työllisyyttä Suomessa ja voi lisätä sitä vielä jopa 40 000 henkilöllä kolmessa vuodessa

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kritisoi, ettei Suomen kasvu voi olla ilmaisen työn varassa. Ennustepäällikkö Markku Lehmus Etlasta uskoo, että syksyn palkkaneuvotteluissa kiky-tunnit joko pysyvät ennallaan tai niistä luovutaan kokonaan.

Etlan ennustepäällikkö Markku Lehmuksen ja tutkimusjohtaja Antti Kauhasen maanantaina julkaiseman tutkimuksen mukaan kikyn tuoma työajan pidennys on parantanut työllisyyttä Suomessa. Kuvassa Markku Lehmus.

Jaana Mattila

Kilpailykykysopimus (kiky) voi lisätä työllisyyttä 20 000–42 000 henkilöllä vuoteen 2022 mennessä, arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla tänään julkaisemassa tutkimuksessaan.

Pelkästään työajan pidennys voi lisätä työllisyyttä 8 000‒16 000 henkilöllä vuoteen 2022 mennessä.

Etlan tutkimuksen mukaan kikyllä on ollut työllisyyttä ja Suomen kilpailukykyä parantava vaikutus. Kesällä 2016 voimaan tullut kilpailukykysopimus pidensi vuosittaista työaikaa keskimäärin 24 tunnilla ilman palkan nousua.

Etlan laskelmien mukaan työajan pidennyksen osuus työllisyyden parantumisesta oli noin 40 prosenttia. Loput kikyn työllisyysvaikutuksista selittyvät työvoimakustannusten alenemisella eli sosiaaliturvamaksujen ja verotuksen keventämisellä.

Tutkimuksen Etlalta tilasivat Teknologiateollisuus, Kemianteollisuus ja Metsäteollisuus.

Pääministeri Antti Rinne (sd) arvioi viime viikolla, että kikyn lisätunnit tuovat erityisiä jännitteitä syksyn työehtokierrokselle.

Työnantajat haluavat työajan pidennyksen jatkuvan. SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta totesi tänään, että Suomen kasvu ei voi olla ilmaisen työn varassa.

– Ilman palkankorotuksia ostovoima heikkenee hintojen nousun ja kiky-sopimuksessa sovittujen työntekijämaksujen korotusten vuoksi. Työllisyyden nosto on hyvä ja tavoiteltava asia, mutta numerot eivät kerro kaikkea. Kukaan ei halua Suomeen työssä käyvää köyhälistöä. Työllä on tultava toimeen ja sosiaaliturvan oltava kohtuullinen, Eloranta muistuttaa tiedotteessa.

Ennustepäällikkö Markku Lehmus Etlasta toteaa Lännen Medialle, että kikyn positiivinen vaikutus työllisyyteen olisi ainakin syytä tiedostaa syksyn palkkaneuvotteluissa.

– Sitä kannattaa punnita, kun mietitään sen [kikyn] jatkamista. Mikäli halutaan kasvattaa mahdollisimman paljon työllisyyttä, sitä pitäisi jatkaa.

Lehmus ei kuitenkaan usko, että neuvottelupöydissä keskustellaan nykyistä pidemmistä kiky-tunneista. Joko ne pysyvät entisellään tai niistä luovutaan kokonaan.

SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta kritisoi Etlan laskelmia tuoreeltaan Helsingin Sanomissa. Hänen mukaansa Etlan raportti liioittelee työajan pidennyksen vaikutusta työllisyyteen, koska niiden taustaoletuksissa on virhe.

Kaikkien palkansaajien työaika ei suinkaan pidentynyt 24 tuntia. Kikyssa oli mukana noin 81 prosenttia palkansaajista.

– Työajan pidennyksen vaikutus työllisyyteen olisi ehkä haarukassa 6 000–12 000 työpaikkaa, Kaukoranta toteaa lehden haastattelussa.

Etlan Markku Lehmus pitää Kaukorannan argumenttia hyvänä ja kertoo, että heidän laskelmansa nojaavat muun muassa valtionvarainministeriön käyttämiin lukuihin.

– On mahdollista, että työajan vaikutus on pienempi ja silloin se myös tuottaa pienemmän työllisyysvaikutuksen samassa suhteessa. Johonkin laskelmat pitää kuitenkin kiinnittää ja ajattelimme, että on turvallista kiinnittää ne samoihin oletuksiin, joita ministeriö on käyttänyt.

Etlan tutkimuksessa vertailtiin myös työaikoja eri Euroopan maissa.

Eurostatin työvoimatutkimuksen perusteella Suomessa tehdään alle tunnin vähemmän viikossa töitä kuin keskimäärin EU-maissa.

Keskimääräistä viikkotyöaikaa Suomessa nostaa osa-aikatyön vähäisyys. Myös kokopäiväisten työviikot jäävät eurooppalaisessa vertailussa lyhyiksi.

Lisäksi lomat, arkivapaat ja muut poissaolot lyhentävät työaikaa Suomessa enemmän kuin useissa muissa Euroopan maissa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
Tarkkailija
Suomessa liian lyhyt työviikko
Suomessa voitaisiin siirtyä aivan hyvin 40 tunnin työviikkoon niillä aloilla, joissa se nykyään on sitä pienempi. Monilla aloillahan työviikko on vain 37,5 tuntia ja sitä voitaisiin aivan hyvin pidentää 2,5 tuntia. Ei tuntuisi työntekijällä missään. Kiky oli melkoista leikkimistä ja johti järjettömään, vain muutaman minuutin työpäivän pidennykseen. Itseasiassa työviikon voisi pidentää vaikka 42,5 tuntiin, jos sitä vastaan vuosilomaan lisättäisiin yksi viikko. Tässäkin järjeatelyssä vuosityöaika lisääntyisi kuitenkin viikolla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Suomessa liian lyhyt työviikko
Voisi olla vaikka 50 tuntia, jos palkka maksettaisiin työtuntien mukaan. Kikyssä kaikki ylityö oli ilmaista ja satoi työnantajan laariin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mankala
Etlan tulokset puuta heinää
Miten työpaikkojen määrä siinä muka lisääntyi, kun kullekin työntekijälle mätkäistiin ylimääräistä ilmaista työntekoa? Halloota molot, vääntäkääpä tähän selitys rautalangasta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jusa
Vast: Etlan tulokset puuta heinää
Samaa ihmetellyt että miten siitä tulee lisää työpaikkoja jos tehdään palkatta töitä. Firmat siinä vaan hyötyy, työntekijät taas kyrpiintyy kun pitää tehdä töitä ilmaiseksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »