Vuonna 2007 perustettu Naisten Pankki on kerännyt vuosien saatossa yli 15 miljoonaa euroa

Fredrik Lerneryd
Naisten Pankki toteutti lukutaitohankkeen Keski-Afrikan tasavallassa. Kuva: Kirkon Ulkomaanapu
Naisten Pankki toteutti lukutaitohankkeen Keski-Afrikan tasavallassa. Kuva: Kirkon Ulkomaanapu

Naisten Pankki perustettiin vuonna 2007 ja sen tarkoituksena on tukea kehitysmaiden naisten ja tyttöjen yrittäjyyttä sekä koulutusta. 12 vuoden aikana Naisten Pankki on kerännyt yli 15 miljoonaa euroa. Hankkeiden piirissä on ollut yhteensä 60 000 naista ja tyttöä. Naisten Pankki on osa Kirkon ulkomaanavun toimintaa.

– Naisten Pankki on tunnustettu edelläkävijä kehitysmaiden naisten yrittäjyyden edistäjänä. On upeaa, että nykyään nimenomaan naisten ja tyttöjen tukeminen on myös Suomen valtion kehitysyhteistyön yksi painopistealue, kommentoi Naisten Pankin perustajajäsen ja ohjausryhmän puheenjohtaja Anni Vepsäläinen tiedotteessa.

Fredrik Lerneryd
Opiskelijat pitävät ylhäällä tauluja, joihin on kirjoitettu kirjain "n". Käynnissä on äidinkielentunti Bozoumissa Keski-Afrikan tasavallassa. Kuva: Kirkon Ulkomaanapu
Opiskelijat pitävät ylhäällä tauluja, joihin on kirjoitettu kirjain "n". Käynnissä on äidinkielentunti Bozoumissa Keski-Afrikan tasavallassa. Kuva: Kirkon Ulkomaanapu

Naisten Pankin toimintaa rahoitetaan pääsääntöisesti kuukausilahjoituksilla. Varoja kerätään myös myymällä aineettomilla lahjoilla, jossa ajatuksena on fyysisen lahjan sijasta lahjoittaa esimerkiksi koulupuku johonkin avustuskohteista. Naisten Pankki saa myös yritys- ja yksityislahjoituksia ja järjestää erilaisia tapahtumia.

– Naisten Pankki on hyvässä iskussa ja haluamme jatkaa tätä hyvää työtä. Yksi uusista avauksistamme on muun muassa hanke, jossa Ugandaan on perustettu yhteiskunnallinen kanalayritys, Vepsäläinen toteaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.