Suolen tyhjentäminen on turhaa – Suomalaistutkijoiden mukaan paksusuolileikkaukseen saapuva ei hyödy suolen valmistelusta

Ville Sallinen
Vatsaelinkirurgit Laura Koskenvuo ja Ville Sallinen työssään Meilahden sairaalassa.

Suolen valmistelu ennen paksusuolileikkausta on yleistä Amerikassa, mutta Suomessa tapaan on suhtauduttu pidättyväisesti. Muutama vuosi sitten julkaistiin useita laajoja retrospektiivisiä tutkimuksia, joiden mukaan suolen valmistelu yhdistettynä suun kautta otettuihin antibiootteihin ennen leikkausta vähentäväisi merkittävästi leikkausalueen infektioita. Euroopassa suolen valmistelua ei ole viime vuosikymmeninä tehty. Amerikassa kirurgiyhdistykset taas suosittelevat suolen tyhjentämistä. Suomalaisten suhtautumista valmisteluun perustellaan satunnaistettujen tutkimusten puuttumisella. Suomalaistutkijoiden tuore tutkimus osoittaa, että suhtautuminen on ollut perusteltua eikä raskaasta suolen valmistelusta ole potilaalle hyötyä.

– Suolen valmistelu on potilaalle raskas toimenpide, joten sen tekeminen on perusteltua vain, jos siitä on potilaalle aidosti hyötyä. Aiheesta ei kuitenkaan ollut tehty ainoatakaan satunnaistettua seurantatutkimusta, joten päätimme tehdä sellaisen, kertoo gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri, lääketieteen tohtori Laura Koskenvuo HUSista tiedotteessa.

Helsingin ja Oulun yliopistollisissa sairaaloissa sekä Keski-Suomen ja Seinäjoen keskussairaaloissa tehtyyn tutkimukseen osallistui noin 400 suunniteltuun paksusuolenleikkaukseen tulevaa potilasta. Osallistujista puolet yhdistivät suun kautta otettuihin antibiootteihin suolen tyhjennyksen ja puolet jättivät valmistelun väliin.

– Meidän tulostemme mukaan ryhmien hoitotulokset eivät eronneet toisistaan. Suolen valmistelu ei vähentänyt leikkausalueen infektioita eikä leikkauskomplikaatioiden määrää tai vaikeusastetta. Myöskään sairaalahoitopäivien määrässä ei ryhmien välillä ollut eroa, kertoo gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri, dosentti Ville Sallinen HUSista.

Tutkimus julkaistiin The Lancet -lehdessä. Tutkimusta rahoittivat Vatsatautien tutkimussäätiö, Mary ja Georg C. Ehrnroothin säätiö sekä HUS.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vastaa
t.a.
!
? Kylläpä on "mielenkiintoista"! Itsestään sevä asia on että jos suolisto ja bakterikanta tyhjennetään...Niin toipuminen on todella hidasta ja vaikeaa ...Mistä muualta "elinvoimaa" saa kuin ravinnosta eli ruuansulatuksesta jne.? Tällaisisa tapauksissa vegaaneilla kuolema on varma(Jos suolistosta häviää bkteerikanta) ilman suonesisäistä ruokintaa...!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: !
Halloota, eihän tuossa jutussa tuollaisia väitetä. Jotain rajaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ademeion Ademo
Vast: !
"Mistä muualta "elinvoimaa" saa kuin ravinnosta eli ruuansulatuksesta jne.?"

Ei ihmisen energiansaanti yhdestä suolentyhjennyksestä järky. Energiaa on varastossa muun muassa lihaksissa ja rasvakertymissä.

"Tällaisisa tapauksissa vegaaneilla kuolema on varma"

Nyt menee hämäräksi.

"Jos suolistosta häviää bkteerikanta"

Bakteerikanta ei häviä suolentyhjennyksellä. Pidemmässäkin paastossa bakteereja on tallessa umpisuolessa ja luultavasti muuallakin. Antibioottikuuri on pahempi suolistobakteerien tuhoaja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mankala
Onpa löytynyt kiinnostava aihe
Suoraan sieltä minne päivä ei paista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ademeion Ademo
Suolen valmistelu?
Jutusta ei käy yksiselitteisesti ilmi, tarkoittaako termi "suolen valmistelu" suolen tyhjennystä ja antibioottikuuria, vai vain suolen tyhjennystä. Juttuteksti jättää tilaa kummalekin tulkinnalle. Mitenköhän asia on?

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »