Kolumni: Pääministeri haluaa panna niskoittelijat kuriin

Puolustusvoimien uutta komentajaa koskeva haastattelu oli tarkoitettu muistutukseksi koko virkamieskunnalle. Komentaja joutui vähän kuin sijaiskärsijäksi, kirjoittaa toimittaja Aki Taponen.

Pääministeri Antti Rinne kertoi, että esitys työttömyysturvan aktiivimallin leikkurin kumoamisesta on tarkoitus lähettää lausunnolle 16. elokuuta.

Helsinki

Aki Taponen

Politiikan toimittajia Kesärannassa tavannut pääministeri Antti Rinne (sd) selvensi hämmennystä herättänyttä lehtihaastattelua, jota ehdittiin tulkita ripitykseksi puolustusvoimien tuoreelle komentajalle Timo Kiviselle.

– Olen havainnut viimeisten vuosien aikana muun muassa puolustusministeriössä, mutta myös muissa ministeriöissä, tilanteita, joissa se poliittinen päätöksenteko, joka on asiaan kohdistunut, ei ole suoraan ainakaan viime kädessä loppujen lopuksi ohjannut virkamiestoimintaa, Rinne sanoi.

– Sen takia halusin kiinnittää huomiota uuden komentajan aloittaessa siihen, että nyt huolehditaan siitä, että poliittisten päätöksenteon kohteena olevat päätökset ovat niitä, jotka ohjaavat viranomaisen toimintaa, hän perusteli.

Vaikuttaa siltä, että Rinteen tarkoituksena on ollut antaa etukäteen kurinpalautus kaikkien ministeriöiden johtaville virkamiehille. Vasta nimitettynä korkeana virkamiehenä Kivinen joutui siten vähän kuin sijaiskärsijäksi, kun pääministeri Uutissuomalaisen haastattelussa korosti, että komentajan on syytä ymmärtää asemansa poliitikkojen määrittelemän linjan toteuttajana.

Ministeriöiden kansliapäälliköt ovatkin kesän aikana joutuneet tavaamaan hallitusohjelmaa. Lännen Median tietojen mukaan Rinne tapaa lähiaikoina johtavat virkamiehet vielä ministeriöittäin.

Punttien voi kuvitella tutisevan ainakin valtiovarainministeriössä. Siellä virkamiesten muistissa ovat varmaan vielä muutenkin Rinteen vaalien alla antamat vähättelevät lausunnot kamreereista, jotka tulevat sanomaan, mihin rahat riittävät ja että on pakko leikata.

Kohta pitää varmaan olla huolissaan virkavastuulla toimivien virkamiesten sananvapaudesta EU:n puheenjohtajamaassa, joka kyllä herkästi arvostelee Unkaria oikeusvaltioperiaatteiden loukkauksista.

Ongelmana Rinteen kannalta on myös luotettujen johtavien demarivirkamiesten vähyys, mitä yritetään paikata massiivisella poliittisten erityisavustajien ja valtiosihteerien armeijalla.

Rinteen "ökyveneestä" kirjoittava lehdistökin saa välillä osansa pääministerin tuhahteluista. Hän selitti keskiviikkona, että vanhan DDR:n ajalta olevan paatin vakuutusarvo on 100 000 euroa, mutta ei ole tietoa, paljonko sen myyntiarvo olisi.

Rinne ehti lyhyellä kesälomallaan reissata veneellään toista viikkoa Saaristomerellä. Sen jälkeen puhelimet ovat käyneet kuumana, kun on pitänyt selvitellä hallituskumppaneiden, keskustan ja vihreiden, uusia riitoja ilmastopolitiikasta.

Julkisuudessa pääministeri pyrkii rauhoittelemaan jännitteitä, jotka kertovat keskustan kipuilusta hallitusratkaisua kohtaan.

Seuraavaksi hallitusyhteistyötä koetellaan, kun esitys työttömyysturvan aktiivimallin leikkurin kumoamisesta lähtee ensi viikolla lausunnolle. Selvitys aktiivimallin työllisyysvaikutuksista valmistuu vasta myöhemmin.

aki.taponen@lannenmedia.fi
aki.taponen@lannenmedia.fi
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
Mankala
Kepu yrittää keikuttaa venettä
Tuomalla omat vinoutuneet kantansa metsien hakkuista ja sellutehtaista huutamalla ilmi. Eivät kyllä pärjää mitenkään vihreän pragmatiikan kanssa. Maaseudun voi tuoda.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
t.a.
!
Mikä pikku-diktaattori Rinne kuvittelee olevansa 15% kansansuosiolla/mandaatilla?Ja koko aja pienenee mitä enemmän avaa suutansa!

Vast: !
Demarit sai viime vaaleissa eniten ääniä ja muodosti enemmistöhallituksen. Onko nimimerkki p.a. sattunut huomaamaan tämmöistä? Toisin kuin Unkarissa ja Pohjois-Koreassa Suomessa ei ole diktatuuria.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
saaristolainen
Vast: !
Mankala, Unkarin vaaleissa Orbánin Fidesz-puolue sai liittolaisensa kristillisdemokraattien kanssa noin 49% äänistä ja voitti parlamenttipaikoista noin kaksi kolmasosaa. Hallituksella voi siis sanoa olevan vankemman demokraattisen tuen kuin Suomen demarijohtoisella hallituksella. Äärioikeistolaiset (Jobbik-puolue) eivät ole hallituksessa.

Jonkun EU:n jäsenmaan hallituksen ei tarvitse nauttia EU-komission luottamusta, ihan oman parlamentin tuki riittää. On häkellyttävää, kuinka mediassa esiin noussut Unkarin mustamaalaus (ilmeisesti pääasiassa pakolaispolitiikan takia) tuottaa tulosta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »