Sari Essayah jää sairaslomalle rintasyövän vuoksi – harkitsee jatkoa puolueensa puheenjohtajana

Ari-Matti Ruuska
Sari Essayah
Sari Essayah

Ilman syöpädiagnoosia Sari Essayahin jatko kristillisdemokraattien johdossa olisi ollut hyvin todennäköistä.

Petteri Lindholm

Helsinki

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja kansanedustaja Sari Essayah jää kahden viikon sairauslomalle syövän vuoksi.

Essayh kertoi lauantaina kristillisdemokraattien puoluehallituksen kokouksessa, että hänellä diagnosoitiin heinäkuun lopussa rintasyöpä.

– Halusin tuoda asian mahdollisimman nopeasti tietoon, jotta puolueorganisaatiolla jää aikaa valmistautua uuteen tilanteeseen ja ihmisille harkinta-aikaa puheenjohtajuuden suhteen, Essayah sanoo tiedotteessaan.

Essayah kertoo, että hän harkitsee sairauslomansa aikana, hakeeko hän jatkokautta puolueensa puheenjohtajana. Kristillisdemokraatit valitsevat puheenjohtajan elokuun lopun puoluekokouksessaan.

Syöpä havaittiin Essayahin mukaan aikaisessa vaiheessa.

– Asia on niin tuore, että useimmat aivan perhepiiriä lukuun ottamatta saavat tiedon tästä nyt. Kiitän kaikista jo nyt tulleista tuenilmaisuista, ja erityisesti esirukouksista, Essayah toteaa tiedotteessa.

Essayah ilmoitti jäävänsä aluksi kahden viikon sairauslomalle.

– Toivon palaavani eduskuntatyöhön istuntokauden alussa syyskuussa, ja muutoin osallistuvani hoitojen sallimissa rajoissa.

Kevään eduskuntavaaleissa Essayah keräsi suuren äänisaaliin, yli 12 000 ääntä.

Häntä on pidetty erittäin vahvana ehdokkaana jatkamaan nykyistä puheenjohtajuuttaan uudelle kaudelle. Tiedotteessaan Essayah kertoo pohtivansa jatkoa tulevien viikkojen aikana.

– Hoidot alkavat ensi viikolla, ja nyt minun on keskityttävä tähän asiaan, Essayah sanoi kristillisdemokraattien äänenkannattajalle KD-lehdelle.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Ressu
Oma terveys tärkein
Kyllä oman terveyden pitäisi mennä kaiken edelle. Syöpähoidot ovat rankkoja ja energia pitäisi keskittää niihin.

Nyt olisi KD:lla hyvä tilaisuus tehdä nuorennusleikkaus puolueessa ja tehdä Aki Ruotsalasta uusi pj. Vois samalla lähteä kannatus nousuun.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »