Ulkoministeriö: Suomi on tuonut Unkarissa esille maansa oikeusjärjestelmän toimintaa ja mediavapautta

Olli Kantanen ulkoministeriöistä sanoo, että Suomi noudattaa EU:n perussopimuksessa mainittua oikeusvaltion periaatetta. Arkistokuva.
Olli Kantanen ulkoministeriöistä sanoo, että Suomi noudattaa EU:n perussopimuksessa mainittua oikeusvaltion periaatetta. Arkistokuva.

Suomi käy keskustelua Unkarin ja EU:n kanssa säännöllisesti. Faktoja on tuotu esille niin viranomaisyhteistyössä kuin maakuvatyössä ja kansalaisviestinnässäkin.

Riina Rastas

Suomi käy keskustelua Unkarin ja EU:n kanssa koko ajan, kertoo Olli Kantanen ulkoministeriöstä.

– Suomi keskustelee EU:n ja Unkarin kanssa säännöllisesti. Yhteydenpito on tiivistä ja asiallista ja voimme luontevasti korjata väärinkäsityksiä näissä yhteyksissä, sanoo Eurooppa -osaston apulaisosastopäällikkö Kantanen.

Kantanen kertoo, että Suomi on pyrkinyt tuomaan esille Unkarissa Suomen mediavapautta sekä oikeusjärjestelmän toimintaa.

– Olemme tuoneet tätä esille niin viranomaisyhteistyössä kuin maakuvatyössä ja kansalaisviestinnässäkin

Kantanen muistuttaa, että Suomella on yleisesti ottaen erinomainen maine Unkarissa, eikä tapauksen pitäisi siihen suuremmin vaikuttaa.

– Suurlähetystömme Unkarissa tekee hyvää työtä. Suurlähetystö on keskustellut ja tuonut faktoja esille somessa.

Suomen ja Unkarin suhteet ovat olleet tapetilla heinäkuussa. Hallitusmyönteinen Origo-verkkolehti kritisoi Suomen oikeusjärjestelmää ja median tilannetta. Viime lauantaina maan pääministeri Viktor Orbán kritisoi puheessaan Suomen oikeusjärjestelmää.

Ulkoministeriö sanoo, että Suomen oikeusjärjestelmä noudattaa EU:n perussopimuksessa mainittua oikeusvaltion periaatetta.

– Suomea pidetään kansainvälisissä vertailuissa oikeusvaltion mallimaana. Yleisesti voisi sanoa, että oikeusvaltiossa julkisen vallan käyttö toimii lainsäädännön rajoissa ja on riippumattomien ja puolueettomien tuomioistuinten valvonnassa, Kantanen kommentoi

Unkarin Orbán tulistui Suomelle siksi, että Suomi on EU:n puheenjohtajana ajamassa EU-tukirahojen sitomista oikeusvaltioperiaatteen toteutumiseen. Unkarin oikeusvaltion tilaa on kritisoitu.

Kantanen muistuttaa, että EU-tukirahojen sitominen oikeusvaltioperiaatteeseen ei ole Suomen oma projekti, vaan EU komission rahoitusneuvottelujen pohjalle tekemä esitys, josta neuvotellaan parhaillaan.

Suomi puheenjohtajamaana vetää rahoituskehysneuvotteluja. Kantanen sanoo, että oikeusvaltioperiaatteen huomioiminen on kansalaisten etu.

– Oikeusvaltion liittäminen rahoitukseen saa aika laajan tuen EU:ssa. Kansallisesti Suomi kannattaa oikeusvaltioperiaatetta.

Lue myös:

Unkaria tutkinut yliopistolehtori: Pääministeri Orbán haastaa nyt riitaa tosissaan – "Hän käytti puheessaan aika alkeellisia argumentteja"

Unkarin Suomen-suurlähetystö: Orbán ei hyökännyt Suomea vastaan – "Kyseessä on vastaväite, koska Unkari joutui ankaran oikeusvaltioarvostelun kohteeksi"

Analyysi: Unkarin hallituksen suhtautumista Suomeen ei tarvitse enää arvuutella – Hammasta pitäisi jaksaa purra vielä viisi kuukautta

Analyysi: Suomen EU-puheenjohtajakautta ei huomaa kukaan, eivätkä eurooppalaiset lehdet revittele siitä juttuja – ja hyvä niin