Tupakoinnin lopettamista ei tueta tarpeeksi – Maailman terveysjärjestön mukaan kieltojen ja veronkorotusten lisäksi on tärkeää tarjota palveluita lopettamista yrittäville

Esimerkiksi Ruotsi, Saudi-Arabia, Slovakia ja Tshekki ovat pystyneet tarjoamaan monipuolisia lopettamispalveluita.

Tupakkavero eli tupakan hinnan nostaminen on tehokkain keino vähentää tupakointia, mutta ei riitä yksistään keinona.

Hannamari Ahonen

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan maailman mailla on vielä parannettavaa palveluiden tarjoamisessa tupakoinnin lopettamista yrittäville ihmisille. Noin kolmannes maailman väestöstä asuu maissa, joissa on jonkinmoista tukea saatavilla tupakoinnin lopettamiseen.

WHO julkisti perjantaina maailmanlaajuisen tupakkaraporttinsa, edellinen raportti julkaistiin kaksi vuotta sitten. Kaikkiaan terveysjärjestö on julkistanut seitsemän raporttia.

Monet hallitukset ovat onnistuneet tupakkapolitiikallaan vähentämään tupakointia. Keinoina on ollut muun muassa tupakoinnin vaaroista varoittaminen ja tupakan hinnan nostaminen tupakkaveroa korottamalla. Ihmisiä on myös pyritty paremmin suojelemaan tupakansavulta. Keinot ovat monessa maassa painottuneet enemmän tupakoinnin rajoituksiin kuin lopettamisen tukemiseen.

Maailman terveysjärjestö julkisti vuonna 2008 kuusi toimenpidettä, joilla hallitukset pystyvät edistämään tupakoimattomuutta. 136 maailman maata on noudattanut ainakin yhtä noista kuudesta toimenpiteestä tupakkapolitiikassaan eli noin 65 prosenttia maailman väestöstä asuu maissa, joissa ainakin jokin toimenpide on käytössä.

Viisi miljardia ihmistä asuu jo maissa, joissa on tupakoinnin rajoituksia ja varoituksia tupakan haitoista esimerkiksi tupakka-askeissa. Määrä on neljä kertaa enemmän kuin vielä kymmenen vuotta sitten.

Puolet vähemmän eli 2,4 miljardia ihmistä asuu maissa, joissa on tarjolla tupakoinnin lopettamispalveluita. Vain 23 maailman maassa on käytössä kaikki WHO:n suosittelemat keinot parhaalla mahdollisella tavalla tupakoinnin lopettamisen tukemisessa.

Maailman terveysjärjestön suosittamia keinoja lopettamisen tukemisessa ovat muun muassa maksuton nikotiininkorvaushoito, matalan kynnyksen mobiilitukipalvelut ja tuki terveyspalveluissa.

– Tupakoinnin lopettaminen on yksi parhaista asioista, jonka ihminen voi tehdä oman terveytensä hyväksi, WHO:n pääjohtaja, etiopialainen Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoo WHO:n raportissa.

Tupakointi on vähentynyt koko maailmassa. Koska maailman väkiluku samalla kasvaa, tupakoitsijoiden määrä säilyy suurena. Maailmassa on tällä hetkellä 1,1, miljardia tupakoitsijaa. Tupakan verotuksen kiristäminen on edelleen tehokkain keino vähentää tupakointia. Edelleenkin verotus kohdistuu tupakan ehkäisykeinoista pienimpään joukkoon maailman ihmisiä eli 14 prosenttiin maailman väestöstä.

Vähentäminen

Tupakointi

Maailmassa on noin 1,1 miljardia tupakoitsijaa, joista 80 prosenttia asuu köyhissä tai keskituloisissa maissa.

Viisi miljardia ihmistä asuu maissa, joissa on varoituksia tupakan vaarallisuudesta.

2,4 miljardia ihmistä asuu maissa, joissa on tarjolla kokonaisvaltaisia tupakoinnin lopettamispalveluita, kun vuonna 2007 heitä oli 1,4 miljardia ihmistä.

Kymmenen maailman maata on korottanut tupakkaveroa niin, että se on vähintään 75 prosenttia tupakan vähittäiskauppahinnasta. Euroopan maista tupakkaveron osuus on näin suuri Andorrassa, Montenegrossa ja Pohjois-Makedoniassa, Euroopan ulkopuolella muun muassa Australiassa, Thaimaassa ja Uudessa-Seelannissa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Alf
Harjoittelun tulos
Tupakoinnin lopettamista pitää harjoitella...ihan niinkuin aikoinaan sitä polttamistakin. Itse "lopetin" vuosien varrella varmasti kymmeniä kertoja kunnes sitten viimein onnistuin. Nyt olen ollut polttamatta 4,5 vuotta poltettuani sitä ennen noin 40 vuotta. Toivon vaan, että en lopettanut liian myöhään.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Z.Z.Zalolainen
Hoitoa kehiin
Suomen hallinto ei oikeasti halua tupakoinnin loppuvan, koska kyseessä on isot verotulot. Näkeehän sen noista jatkuvista tupakkaveron korotuksista. Toki tupakointia haitataan ja rajoitetaan, muttei haluta lopettaa kokonaan. Sama alkoholin suurkulutuksen kanssa. Ja autoilun kanssa. Mitäpä huvia Suomessa ei haitattaisi ja rajoitettaisi?
Itse onnistuin lopettamaan tupakoinnin 10v sitten ilman kenenkään apua ja hyvä niin.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »