Kolmannes kansalaisista luottaa hallitukseen – keskustalaiset epäilevät hallituksen kykyä ja pelkäävät, että oppositio saattaa onnistua

JARNO KUUSINEN
Selvä enemmistö eli 65 prosenttia hallituspuolueiden kannattajista arvioi Rinteen kabinetin toimintakyvyn hyväksi.
Selvä enemmistö eli 65 prosenttia hallituspuolueiden kannattajista arvioi Rinteen kabinetin toimintakyvyn hyväksi.

Niko Vahtera

Kolmannes (35%) suomalaisista arvioi Antti Rinteen (sd) hallituksen kyvyn hoitaa maan asioita joko erittäin tai melko hyväksi. Asia käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) tuoreista tutkimusluvuista.

Noin neljännes (26%) suhtautuu hallitukseen neutraalisti ja reilu neljännes (27%) on epäilevällä kannalla.

KAKS toteutti samanlaisen tutkimuksen myös Juha Sipilän (kesk) hallituksen alkumetreillä vuonna 2015. Sipilään hallitukseen verrattuna Rinteen hallitus nauttii kuusi prosenttiyksikköä vähäisempää luottamusta kansalaisten keskuudessa.

Selvä enemmistö hallituspuolueiden kannattajista (65 %) arvioi hallituksen kyvyn hyväksi. Alle kymmenesosa (8 %) on epäuskoinen.

Oppositiopuolueiden kannattajista enemmistö (60 %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maan asioita on erittäin tai melko huono.

Hallituspuolueita tarkemmin tarkasteltaessa paljastuu, että keskustan kannattajista viidesosa (21%) on avoimen epäluuloisia hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita. Vain kaksi viidestä (38%) keskustan tukijasta arvioi Rinteen hallituksen kyvyn hyväksi.

Puoluekannan mukaan vakuuttuneimpia hallituksen onnistumisesta ovat SDP:n tukijat (89 %). Vasemmistoliiton kannattajista neljä viidestä (78 %) luottaa hallituksen kykyihin ja vihreiden kannattajista kaksi kolmesta (64 %).

Usko oppositioon on nyt hieman korkeampi kuin neljä vuotta sitten. Reilu neljännes (28 %) uskoo opposition kykyyn tarjota vaihtoehtoja erittäin tai melko hyväksi. Kolmannes on (32 %) epäilevällä kannalla.

Neljä vuotta sitten opposition kykyyn luotti reilu viidennes (22 %).

Oppositiopuolueiden kannattajien enemmistö (59 %) luottaa opposition kykyyn tarjota vaihtoehtoja.

Perussuomalaisten kannattajista kaksi kolmesta (67 %) luottaa oppositioon ja kokoomuksen kannattajista vähän yli puolet (55 %).

Hallituspuolueiden kannattajat eivät noteeraa oppositiota juuri miksikään, mutta keskustan kannattajien parissa ilmenee jonkin verran pelkoja, että oppositio saattaisi sittenkin onnistua.

KAKS:n asiamies Antti Mykkänen sanoo, että hallitukset nauttivat alkutaipaleellaan aina korkeampaa luottamusta kuin loppumetreillä.

– Tämä on ensipiste hallituksen työn arviointiin, mutta vasta aika näyttää jatkon. Kovin pitkällä meneviä johtopäätöksiä tästä tutkimuksesta ei voi tehdä, Mykkänen toteaa.

Haastattelututkimuksen toteutti TNS Kantar kesäkuun toisella viikolla. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1003 kappaletta. Tulosten virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Mankala
Vain neljännes epäilee hallituksen kykyä
Jutun otsikko vääristelee sisältöä. Hallitukseen luottaa 61 % (35 + 26%) ja vain 27% epäilee, 12 % ei osaa sanoa kantaansa. Epäilijöitä on nyt vähemmän kuin mitä oli opposition kannatus vaaleissa (38 %). Tästä ei ilmene, mitä kansalta on kysytty.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eenokki
Vast: Vain neljännes epäilee hallituksen kykyä
Aivan oikein, kokoomusmyönteinen media haluaa antaa tahallaan väärää kuvaa Rinteen hallituksen suosiosta. Myös kaikki suunnitelmat köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseksi on jo haukuttu pelkiksi petetyiksi lupauksiksi, media antaa tilaa näille kommenteille, surullista vallankäyttöä! Tahallista vääristelyä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »