Viisi kuudesta rattijuoposta oli huumeissa Raumalla – rokkikansasta ei juuri harmia

Kimmo Penttinen

Loinaus-Suomen poliisi suoritti Raumalla viikonlopun aikana huumausainevalvontaa. Viikonlopun saldoksi kertyi yhteensä kuusi rikosilmoitusta rattijuopumuksista tien päältä. Viidessä tapauksista kuljettajan epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena.

Poliisin mukaan rattijuopumuksista ja huumausainerikoksista epäillyt olivat kaikki 20–38-vuotiaita miehiä. Heistä osa oli poliisille ennestään tuttuja raumalaisia ja muutamat olivat ulkopaikkakunnilta.

Tekijöiltä saatiin takavarikoitua pieniä määriä erilaisia huumausaineita, huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä sekä käteistä rahaa.

Poliisi huomauttaa, että yksikään huumausainerikosepäily ei liittynyt viikonloppuna Raumalla ensi kertaa järjestettyyn Rock in the City -festivaaliin.

Festari Rauman keskustan Parpasalissa sujui suhteellisen rauhallisesti, ja tapahtumasta kirjattiin vain yksi rikosilmoitus vahingonteosta. Putkan pahnoille tapahtumasta tuotiin muutama henkilö.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.