Sellutehtaita puolustaneen Katri Kulmunin puoliso on metsäalan lobbari – miehen tehtävänkuvaa muutettiin ministerinimityksen jälkeen

Keskustan puheenjohtajaehdokas, elinkeinoministeri Katri Kulmuni ei pidä Jyrki Peisan edunvalvontatyötä Metsäteollisuus ry:ssä ongelmana. Työ- ja elinkeinoministeriöön liittyvät tehtävät siirrettiin Kulmunin ministerinimityksen jälkeen pois Peisalta.

Katri Kulmuni ja Jyrki Peisa kuvattiin Linnan juhlissa vuonna 2016. Peisa rahoitti Kulmunin vuoden 2015 eduskuntavaalikampanjaa 6 000 eurolla.

Tuukka Tuomasjukka

Keskustan elinkeinoministeri Katri Kulmunin puoliso Jyrki Peisa työskentelee metsäteollisuusalan edunvalvontajärjestössä. Peisa on vuodesta 2017 alkaen ollut Metsäteollisuus ry:llä, jossa hän on tällä hetkellä johtajana logistiikan, ympäristön ja kauppapolitiikan yksikössä. Peisa kuuluu myös järjestön johtoryhmään.

Kulmuni on julkisuudessa puolustanut esimerkiksi hallitusta jakanutta Kemin sellutehdashanketta, jota vihreät ovat kritisoineet voimakkaasti. Hän on myös ehdolla keskustan puheenjohtajaksi syyskuun puoluekokouksessa.

Kulmuni vastasi Lännen Median kommenttipyyntöön lyhyesti avustajansa välityksellä.

– Ministeri Kulmuni ei näe asiassa mitään ongelmaa, elinkeinoministerin erityisavustaja Kari Jääskeläinen kertoo tekstiviestitse.

Lännen Median tavoittama Peisa kieltäytyy kommentoimasta mahdollista sidonnaisuutta vedoten siihen, että asia kuuluu hänen työnantajalleen.

Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatisen mukaan päällekkäisyydet puolisoiden toimialoissa otettiin huomioon Kulmunin ministerinimityksen aikaan. Peisan vastuulla oli aiemmin muun muassa energiapolitiikka, joka kuuluu myös elinkeinoministerin toimenkuvaan.

– Totesin hyvin nopeasti tuon päivän aikana, että asia voitaisiin nähdä poliittisesti ongelmallisena, vaikka tässä ei juridista ongelmaa olekaan. Elinkeinoministerille kuuluvat asiat siirrettiin pois Peisan alaisuudesta samana päivänä, kun Kulmuni nimitettiin tehtävään.

Metsäteollisuus ry tiedotti tuolloin organisaatiomuutoksesta, jossa Peisalle siirrettiin työ- ja elinkeinoministeriön asioiden tilalle kauppapolitiikan kysymykset. Lisäksi hän vastaa liikenne- ja viestintäministeriön sekä ympäristöministeriön alle kuuluvista asioista.

Jaatisen mukaan asiassa ei ole jääviysongelmaa. Hän vetoaa myös Suomen pieneen kokoon.

– Jokaisen ministerin puoliso työskentelee missä työskentelee. Jos jostain henkilöstä tulee ministeri, niin sehän ei tarkoita sitä, että puolison pitäisi luopua työtehtävistään. Tässä tapauksessa ratkaisun teki puolison työnantaja.

Jaatinen ottaa ulkomaisena verrokkina esille vuonna 2013 Norjan pääministerinä aloittaneen Erna Sohlbergin, jonka puoliso Sindre Finnes on ollut koko Sohlbergin ministeripestin ajan esimiestehtävissä teollisuusalan työnantajajärjestö Norsk Industrissa.

– Kuulin norjalaiselta kollegaltani, että sielläkin työtehtävät on eriytetty niin, että ne eivät liity suoraan puolison työnkuvaan. Pääministerin osalta se on varmasti vielä vaikeampaa. Näitä pitää yrittää ratkaista aina parhailla mahdollisilla tavoilla, Jaatinen sanoo.

Metsäteollisuus ry on metsäteollisuutta Suomessa harjoittavien yritysten edunvalvontajärjestö. Metsäteollisuus ry:hyn kuuluu 75 jäsenyritystä, mukaan lukien Kemiin sellutehdasta suunnitteleva Metsä Group.

Ministerien puolisot nousivat puheenaiheeksi kesäkuussa, kun Iltalehti uutisoi sisäministeri Maria Ohisalon puoliso Miika Johanssonin työskentelevän öljy-yhtiöllä.

Juttua on oikaistu 5.7.2019. Metsäteollisuus ry ei enää kuulu Elinkeinoelämän keskusliitto EK:hon, toisin kuin jutussa aiemmin väitettiin. Metsätalous ja EU:n metsäasiat eivät kuulu työ- ja elinkeinoministeriön alaisuuteen. Peisa ei rahoittanut Kulmunin ensimmäistä, vaan vuoden 2015 eduskuntavaalikampanjaa.

Kuka

Jyrki Peisa

Oikeustieteen maisteri Helsingin yliopistosta

2017– yksikönjohtaja ja johtoryhmän jäsen Metsäteollisuus ry:ssä

2015–2017 asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen erityisavustaja

2012–2015 Bioenergia ry:n toimitusjohtaja

2011–2012 Keskustan eduskuntaryhmän kanslian poliittinen sihteeri

2010–2011 pääministeri Mari Kiviniemen erityisavustaja

2008–2009 elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen erityisavustaja

Ylen A-studion lobbausselvityksessä vuonna 2014 yksi aktiivisimpia lobbaajia. Piti tuolloin esillä turveteollisuuden näkökulmaa ympäristösuojelulain valmistelussa.

Vihreiden puoluelehti Vihreä Lanka kuvasi Peisaa vuonna 2016 pidetyksi seuramieheksi, joka viihtyy vallan liepeillä ja poissa julkisuudesta.

Kotoisin Ranualta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (9)

Vastaa
MNä
Vaikeaksi menee
Suunnitellut uudet kaivokset, metsien avohakkuiden lisääminen ja 18 maakuntaa?
Ei tule menemään läpi. Nyt nähdään, löytyykö keskustalta todellista talonpoikaisjärkeä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Poutapilvet
Sulle ja varsinkin mulle
Tämä on juuri sitä Kepun saapaspolkkaa. Kaikki pyörii oman edun maksimoimiseksi ilman, että mitään laitonta tapahtuu. Ei ihme, että äänestäjätkin kaikkoavat.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ari Hyvönen
Mitäs kun raha loppuu automaateista?
Ymmärrän toki, että kaikkea vastustajille vihreille raha tulee automaatista ja sähkö töpselista mutta entä kun automaatti tyhjenee?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Mitäs kun raha loppuu automaateista?
Suomelle tulee lopulta todella kalliiksi hakata kaikki metsänsä ja lahjoittaa sellu puoli-ilmaiseksi kiinalaisten wc-paperin raaka-aineeksi. Hiilinielujen menetykset joudutaan korvaamaan päästöoikeuksien ostoilla. Niiden hinnat nousevat pilviä korkeammalle lähivuosikymmeninä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Z.Z.Zalolainen
Vast: Mitäs kun raha loppuu automaateista?
Mankalaa peukutan 👍. Ja arvaas maksavatko sellutehtaat niitä sanktioita? Käsittämätön juttu, että tehtailijat meinaavat , että Suomen metsät ovat sellutehtaita varten. Mokomaa bulkkia josta ei saa kunnolla rahaakaan. Pitäisi osata jalostaa paremmin, mutta se vaatii älliä, niin ei käy.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koba
Vast: Mitäs kun raha loppuu automaateista?
Mistähän on tuollainen käsitys että suomesta toimitettaisiin sellua kiinaan vessapaperin valmistukseen.Suomessa havupuusta saadaan pitkäkuituista sellua ja wc paperiin käytetään lähinnä halvempaa lyhytkuituista sellua jota saadaan lähempääkin kuin Suomesta.Ja uudet sellutehtaat on yleensä biojalostuslaitoksia joista saadaan sellun lisäksi paljon muita fossiilisia raaka-aineita korvaavia tuotteita.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ukki
Mikä puolue
Saisi nykyisen kaivoslain muutettua siten, että emme ainoana maana jakaisi mineraalivarojamme ilmatteeksi kaikille halukkaille. Varattu on jo ilmeisesti noin Tanskan kokoinen alue . Toivottavasti ulkomaisten maakauppojen (valtionkin) myötä maamme ei menetä oikeuttaa kansallis-aarteeseemme, eli pohjaveteen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Poutapilvet
Vast: Mikä puolue
Ministeri Pekkarinen aloitti tämän jakovaran: Siilinjärven kaivos annettiin ilmaiseksi norjalaisille, jotka vissiin juhlivat vieläkin tapahtumaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sivustaseuraaja
Ei muuta, mutta...
... Keskusta on vain iso ongelma.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »