Perussuomalaiset virittävät paskalakikapinaa uudelleen: Putkonen: "Pakkomyydyistä sekundatuotteista rahat takaisin"

Perussuomalaisten tiedotuksesta vastaava työmies Matti Putkonen piti puoluekokouksessa sunnuntaina tiukan puheen haja-asutusalueen jätevesiasetuksen ja -lain ongelmista.

Aki Taponen

Tampere

Perussuomalaisten ensimmäiseen jytkyyn vuonna 2011 vaikutti yhtenä merkittävä tekijänä maaseudun ihmisten tyytymättömyys haja-asutusalueiden jätevesiasetukseen. Nyt kun viimeisetkin siirtymäajat ensi lokakuussa loppuvat, puolue aikoo virittää kapinan uudelleen.

Perussuomalaisten puoluekokouksessa puhunut puolueen työmies Matti Putkonen piti maaseudun jätevesisääntelyä osoituksena keskustalaisesta korruptiosta.

– Ensin luotiin sääntelyllä isot markkinat. Sitten lain laatijat ja valmistelijat tekivät oman firman ja näkivät unelmia, että näiden paskapönttöjen kautta virtaa euroja, Putkonen sanoi ja mainitsi esimerkkinä entisen pääministerin Juha Sipilän (kesk).

Putkosen mukaan perussuomalaiset ovat jo aiemmin vaatineet, että toimimattomia jätevesilaitteita ostaneille palautetaan rahat.

– Näitä toimimattomia laitteita myydään edelleen, ja kunnan virkamiehet toimivat ikään kuin myyntimiehinä. He kertovat, että häkki heilahtaa, jos et sinä tätä tee, tai joudut maksamaan aikamoiset korvaukset, Putkonen kuvaili.

Putkosen mukaan laitteisiin hankitut CE-merkinnät tehtiin laittomasti eikä ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka ole tänäkään päivänä suostunut, että kassakaapista otettaisiin ne paperit, jotka antoivat "Sipilän järjestelmälle" CE-merkinnät.

– Komissio ja oikeuskansleri ovat useita kertoja huomauttaneet, että ympäristöministeriö on toiminut väärin.

– Sama koskee Sykettä (Suomen ympäristökeskusta).

Putkosen mukaan tällaisen järjestelmän kumoaminen on perussuomalaisten tehtävä, koska vieläkään ei pystytä myymään toimivia laitteita.

– Nostakaa kapinaliike, koska lokakuussa päättyy aika. Oikeusturva ei toteudu, ennen kuin Sipilän ja virkamiesten poliittinen syytesuoja on mitätöity, Putkonen uhosi.

– Pakkomyydyistä sekundatuotteista rahat on palautettava, hän vaati.

Tällainen on perussuomalaisten uusi ykkösvarapuheenjohtaja: Terävä-älyinen väittelijä, joka voi joskus nousta Halla-ahon seuraajaksi

Arja Juvonen perussuomalaisten toiseksi varapuheenjohtajaksi – Kolmanneksi kelpaa vain mies

Eduskunnan varapuhemies Juho Eerola jatkaa perussuomalaisten kolmantena varapuheenjohtajana

Perussuomalaisten uusi puoluesihteeri Simo Grönroos kiinnostui politiikasta liityttyään ensin Suomen Sisuun – on yhä myös sen jäsen

Halla-aho politiikan uusista jakolinjoista: Muut kuin me ja vihreät pyllistävät joka suuntaan ja vuotavat molemmista laidoista

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vastaa
Mankala
Kuka sitten arvioisi toimiiko jäteveden puhdistaja?
Tähän pitäisi nimittää Putkosen johtama työryhmä käymään kaikki Suomen 100 000 jätevedenpuhsistusjärjestelmää läpi. Toteutuneet reduktiot pitää arvioida vähintään 10 vuoden ajanjaksolta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S.F.
Vast: Kuka sitten arvioisi toimiiko jäteveden puhdistaja?
Se on helppo kirjoitella, kun omat paskat häviää vessanpytyn vetämällä eikä asiasta tarvitse sen enempää murehtia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Kuka sitten arvioisi toimiiko jäteveden puhdistaja?
Ja helppo Putkosten ja muiden itkosten huudella puskista, että lait on p-skoja. Ei kai eduskunta tämmöisiä huvikseen ole säätänyt?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Kuka sitten arvioisi toimiiko jäteveden puhdistaja?
Mankala: "Ja helppo Putkosten ja muiden itkosten huudella puskista, että lait on p-skoja. Ei kai eduskunta tämmöisiä huvikseen ole säätänyt?"

Paskalaista on puhuttu, mutta kyseessä ei ole laki. Kyse on asetuksesta, ei siis eduskunnan säätämästä laista.
Ympäristöministeriö aikoinaan Paula Lehtomäen ministeriaikana tuon asetuksen antoi.

Ennustit muuten Mankala että perussuomalaisten kannatus putoaisi sinne neljän - viiden prosentin kieppeille.
Mutta kuten tästäkin näkyy niin heillä on erittäin taitavia politiikan tekijöitä, osaavat vedota 'kansan syvien rivien' tunteisiin. Itse veikkaisin että nyt kun perussuomalaisten ei tarvitse kantaa vastuuta maan asioista niin kannatus pysyy pitkään 15 - 20 prosentin haarukassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Z.Z.Zalolainen
Hyvä Putkonen
Taas Kepu pettää kansaa.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »