Keliakiakorvauksesta jätetty hallitukselle kirjallinen kysymys

Marttiina Sairanen
Gluteenitonta pullaa.
Gluteenitonta pullaa.

Hallitukselle jätetttiin torstaina kirjallinen kysymys keliakiakorvauksen palauttamisesta. Hallitusohjelmaan on kirjattu, että ruokavaliokorvauksen tarpeellisuus selvitetään.

Kirjallisen kysymyksen jätti Keliakialiiton puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Tanus. Kirjallisen kysymyksen on allekirjoittanut 25 eri puolueista olevaa kansanedustaa, ja siinä tiedustellaan, onko hallitus aloittanut jo selvityksen teon, kuka selvityksen tekee ja miten sekä milloin tuloksia on odotettavissa.

Kirjallisessa kysymyksessä tiedustellaan lisäksi myös muun muassa, aikooko hallitus lisätä päättäjien oikeaa tietoa ja ymmärrystä keliakiasta autoimmunologisena sairautena ja huonosti hoidetun keliakian aiheuttamista lisäsairauksista.

Kela maksoi vuoden 2015 loppuun asti yli 16 vuotta täyttäneille keliakiaa sairastaville ruokavaliokorvausta 23,60 euroa kuukaudessa, mutta vuoden 2016 alussa tuki lakkautettiin.

Keliakiaan ei ole olemassa lääkehoitoa. Ainoa hoito on elinikäinen gluteeniton ruokavalio. Gluteeniton ruokavalio aiheuttaa keliakiaa sairastaville arviolta 744 euroa ylimääräisiä kustannuksia vuosittain.

Hoitamattomana keliakia voi aiheuttaa yhteiskunnalle kalliita ja yksilölle raskaita lisäsairauksia, kuten suolistosyöpää, osteoporoosia, masennusta ja lapsettomuutta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.