Poneja raadeltiin Salossa – tilallinen epäilee sutta

Jonny Holmén
Arkistokuvan shetlanninponi ei liity juttuun.

Salolainen ponitilallinen koki kauhun hetkiä tiistaiaamuna, kun hän löysi tallin takaa shetlanninponinsa pahoin raadeltuna. Asiasta kertoi torstaina MTV Uutiset. Tapauksesta uutisoi myös Salon Seudun Sanomat jo keskiviikkona.

Poni oli omistajan mukaan shokissa, ja myös muita vahingoittuneita poneja löytyi. Myös tarhojen aitoja oli rikki ja kaksi oria oli karannut.

Omistaja kertoo MTV Uutisille luulleensa ensin, että eläimet ovat tapelleet keskenään, kunnes niissä havaittiin hampaanjälkiä.

– Ystäväni on metsästäjä ja nähtyään nämä kuvat hän oli aivan varma, että kyseessä on susi. Kaverini oli jakanut Whatsappissa näitä kuvia ja 15 metsästäjää oli hänelle sanonut, että suden tekemiä nämä jäljet ovat, tilallinen kertoo MTV Uutisille.

Suurpetoyhdyshenkilö kävi paikan päällä arvioimassa tilanteen. Hän uskoo, että kyse on petovahingosta, mutta asiaa ei ole vielä pystytty varmistamaan.

MTV Uutisten mukaan ponitilallinen on myymässä osan poneistaan pois epäillyn susihyökkäyksen vuoksi. Tilalta on jo aiemmin kadonnut kaksi varsaa, ja tilallinen uskoo susien vieneen ne.

Juttua on täydennetty 27.6.2019 kello 20:57: Ponien raatelusta uutisoi jo aiemmin Salon Seudun Sanomat.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (10)

Vastaa
Tarkkailija
Suden ja ihmisen yhteiselo?
Se on mielenkiintoista, että aikoinaan joku teki päätöksen susien palauttamisesta läntiseen Suomeen. Ennen 90-lukuahan niitä ei oltu täällä juurikaan nähty 100 vuoteen. Nyt täällä on Suomen suurin susitiheys. Se kun yhdistetään korkeaan väestötiheyteen, niin soppa on valmis.

Varmaan päätöksentekijöillä on aikoinaan ollut hyvä tarkoitus mutta loppuun asti päätöstä ei ole harkittu. Mitä useammin sudet ja ihmiset kohtaavat, sitä enemmän syntyy sekä aiheellista että aiheetonta pelkoa niitä kohtaan. Susien suuhun on joutunut viimeisten vuosien kuluessa satoja kotieläimiä ja lemmikkejä. Niiden menetys aiheuttaa usein suurta surua omistajalleen. Lisäksi suden maine häikäilemättömänä petoeläimenä ei häviä helposti.

Susien tuominen tiheästi asutulle alueelle onkin aiheuttanut enemmän vahinkoa susien maineelle kuin päätöksen tekijät osasivatkaan arvata. Luultavasti susienkin kannalta ne olisi ollut parempi pitää poissa läntisestä Suomesta,
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
_J_
Vast: Suden ja ihmisen yhteiselo?
Kummasti vain nämä "susihyökkäykset" paljastuu tarkemmalla tutkimisella lähes poikkeuksetta isojen koirien tekosiksi. Ihmiset kun eivät osaa koiristaan pitää huolta, saati kouluttaa niitä niin kuin tulisi...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Suden ja ihmisen yhteiselo?
Ei susia mihinkään tiheille asutusalueille tuotu ole. Outo käsitys. Eikä tässäkään tapauksessa sudesta ole tietoakaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ademeion Ademo
Vast: Suden ja ihmisen yhteiselo?
Nimimerkille "_J_":

"Kummasti vain nämä "susihyökkäykset" paljastuu tarkemmalla tutkimisella lähes poikkeuksetta isojen koirien tekosiksi."

Onneksi asiassa ei tarvitse turvautua mutuun ja mielikuviin. Maa- ja metsätalousministeriön julkaiseman tilaston mukaan suden vuosittain aiheuttamien kotieläinvahinkojen määrä on noussut 2010-luvulla noin kahteensataan, ja porovahinkojen määrä on ollut vuosittain noin viisisataa:

https://mmm.fi/documents/1410837/9158100/Suurpetovahingot+yleisesti-160718.pdf/820d8f4b-f02b-4841-a691-7ae78720dcf1/Suurpetovahingot+yleisesti-160718.pdf.pdf
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ajattelija
Vast: Suden ja ihmisen yhteiselo?
Eipäs hutkita ennen kuin tutkitaan. Eli suuntaan tai toiseen ei voi olla varmoja ennen kuin on todistettu.
Mutta kun on tutkittu ja todisteet ovat kiistattomat niin sitten kyseinen eläin tai eläimmet on lopetettava. Oli kyseessä sitten jonkun rakas lemmikki koira taikka sitten susi.
Vai onko joku muu muuta mieltä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ari Hyvönen
Vast: Suden ja ihmisen yhteiselo?
Susia on yksinkertaisesti jo liikaa. Vain metsästämällä saadaa ihmispelko pysymään. Lisäksi pitää olla itsestään selvää, että mm tässä tapauksessa ponien omistajalla täytyy olla oikeus susien ampumiseen. Sen jälkeen ilmoitus viranomaisille, että näin on tehty ja susi kuuluu sen ampuneelle elleivät viranomaiset tarvitse sitä tutkimustyöhön.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jonne
Susi? tilastot puhuvat muuta
Irtipäässeiden koirien "meriitit" pelkästään 2000-luvun aikana tällä raatelu- ja tappamissaralla ovat järkyttäviä verrattuna susiin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Einari
Vast: Susi? tilastot puhuvat muuta
En voi muuta kuin olla samaa mieltä "Jonne"n kanssa. Pitäkää kansalaiset isot petokoiranne aina kiinni tai jossain metallitarhassa!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mankala
Eppäillä soppii
Aika hämärä tarina. Ei susi minkään ponin kimppuun hyökkää eikä varsoja mukanaan vie. Onko isännällä puhtaat jauhot laarissa?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koba
Vast: Eppäillä soppii
Ainahan eppäillä soppii.Mutta kun sudet syö hirvikin niin miksi ei jonkun pienen ponin ottaisi ruokalistalleen.Ja Salon seudulla liikkuu ainakin yksi susilauma.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »