Jari Aarnion rikoskumppani ja entinen jengipomo sai hovioikeudessa 10 vuotta – Tuomiot lyhenivät osalla muista rikostovereista

Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio teki huumausainerikoksena oikeuden mukaan yhdessä muun muassa United Brotherhood -jengin entisen pomon kanssa.

Entinen jengipomo Keijo Vilhunen tuomittiin hovioikeudessa kymmenen vuoden vankeuteen.
Entinen jengipomo Keijo Vilhunen tuomittiin hovioikeudessa kymmenen vuoden vankeuteen.

Helsinki

Petteri Lindholm

Kymmenen vuoden tuomion 18 rikoksesta saaneen Jari Aarnion lisäksi hovioikeus tuomitsi useita Aarnion rikoskumppaneita.

Oikeuden mukaan Aarnio järjesteli useiden hasista sisältäneiden huumetynnyrien salakuljetuksen Hollannista Suomeen ja organisoi lisäksi huumeiden levittämistä Suomessa.

United Brotherhood -rikollisjärjestön entisen pomon Keijo Vilhusen 10 vuoden tuomio käräjäoikeudesta säilyi hovioikeudessa pituudeltaan ennallaan, mutta syyte lavastusrikoksesta hylättiin.

Vilhunen sai tuomion kahdesta Aarnion kanssa tehdystä törkeästä huumausainerikoksesta, mutta hovioikeus katsoi, ettei hän tiennyt lavastavansa syytöntä henkilöä "Pasilan mieheksi".

– Päämieheni on tietenkin pettynyt tuomioon, mutta sinänsä positiivista oli se, että iljettävä lavastussyyte hylättiin, Vilhusen avustaja, asianajaja Markku Fredman kommentoi.

Fredmanin mukaan on mahdollista, että he hakevat valituslupaa korkeimmalta oikeudelta (KKO).

– Rangaistuksen pituudessa olisi pitänyt näkyä, että syyksi lukemisesta putosi iso osa huumeiden osalta ja yksi syyte hylättiin kokonaan.

Pasilan miehellä on tarkoitettu pitkin tapauksen käsittelyä henkilöä, joka on kantanut prepaid-liittymiä, joilla on pidetty yhteyttä huumausaineiden salakuljettajiin ja levittäjiin.

Lavastusrikoksesta tuomittiin siis lopulta vain Aarnio. Oikeuden mukaan on selvä näyttö siitä, että Aarnio on Pasilan mies.

Vilhunen ja Aarnio määrättiin heti vangittaviksi.

Välittömästi vangittavaksi määrättiin myös huumetynnyritapauksen aikana "Malmin naiseksi" kutsuttua henkilö eli Mari Romano.

Romanon tuomio aleni hovioikeudessa kahdella kuukaudella eli hänet tuomittiin kolmen vuoden vankeuteen.

Oikeuden mukaan Romano syyllistyi huumausainerikoksiin, joista osa oli törkeitä.

Romano on istunut kolmen vuoden tuomionsa jo tutkintavankeudessa eli hän ei enää joudu vankilaan istumaan tuomiota.

Kolmas Aarnion rikoskumppani, Seija Kortekallio-Lampi sai hovissa tuomioonsa tuntuvan lyhennyksen.

Käräjäoikeudessa seitsemän vuoden vankeuteen tuomitun Kortekallio-Lammen tuomio lyhentyi hovioikeudessa kahteen vuoteen.

Hän syyllistyi oikeuden mukaan törkeisiin ja perusmuotoisiin huumausainerikoksiin.

Kortekallio-Lammen asianajaja Arttu Keski-Orvola sanoo päämiehensä olevan helpottunut siitä, että tuomio lyheni merkittävästi ja oikeudenkäyntikulujen korvausvaatimus hylättiin.

– Kyse on sadoista tuhansista euroista, joten yksityishenkilölle se on tietenkin todella merkittävää.

Keski-Orvolan mukaan Kortekallio-Lampi on "varsin tyrmistynyt" siitä, että hänen todetaan yhä syyllistyneen huumausainerikoksiin. Siksi on mahdollista, että Keski-Orvola hakee valituslupaa KKO:lta.

Aarnion alaisena työskennelleen Mikael Runebergin syyte virka-aseman väärinkäyttämisestä taas hylättiin hovioikeudessa kokonaan.

Oikeuden mukaan hän ei ollut tietoinen Aarnion pyrkimyksestä sotkea rikostutkintaa eli hän on toiminut esimiehensä ohjeiden mukaan, kun hän on kohdistanut pakkotoimia kolmanteen henkilön.

Lievemmistä virkarikoksista Runeberg tuomittiin hovioikeudessa sakkoihin, jotka oikeus katsoo suoritetun esitutkinnan aikaisella tutkintavankeudella.

Runebergin viraltapano on myös kumottu.

Oikaisu 28.6. klo 9.50: Asianajaja Arttu Keski-Orvola edusti oikeudenkäynnissä Seija Kortekallio-Lampea, ei Mari Romanoa kuten jutussa aiemmin kerrottiin. Samalla jutusta korjattiin kirjoitusvirheitä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Poutapilvet
Veronmaksajille kalliita heppuja
Missä on oikeus ja kohtuus näiden rikollisten tuomioissa? Terve järki ja tuomiot etääntyvät kovaa vauhtia oikeusoppineiden vakuutteluista huolimatta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »