Korkeasaaren eläintarhaan muutti margai – pikkukissa kiipeää kuin orava

Heidi Kouhia / Korkeasaari Zoo
Korkasaareen muuttanut margainaaras on kaksivuotias.
Korkasaareen muuttanut margainaaras on kaksivuotias.

Korkeasaareen on saapunut uusi pieni kissapeto, margai.

Kolmekiloisen, kauniin täplikästurkkisen ja suurisilmäisen kissan koti on Korkeasaaren trooppisessa Amazonia-talossa. Laji on kotoisin Etelä- ja Keski-Amerikan tiheistä metsistä. Margai on läheistä sukua oselotille ja se on tunnettu myös nimillä puuoselotti ja pitkähäntäkissa.

Vasta kaksivuotias naarasmargai tuotiin Korkeasaareen Walesista.

Eläintarhan tiedotteen mukaan kissa uskaltautui ulos kuljetuslaatikostaan rehukeittiöltä tervetuliaisiksi tuodun viiriäisen ja kanin houkuttelemana, mutta piti aluksi laatikkoa turvapaikkanaan.

Margaita varten tarhaan on tehty mittavia sisustustöitä, kuten tuotu paljon kiipeilypuita ja rakennettu pesäkoppeja sekä ravinnon piilottamiseen soveltuvia virikeoksia. 

Margait ovat taitavia kiipeilijöitä. Kissa voisi viettää koko elämänsä puussa pyydystäen ravinnokseen kaikkea linnuista ja liskoista pieniin apinoihin. Se kiipeää oravamaisesti ja osaa laskeutua puusta pää edellä, kun yleensä kissaeläimet laskeutuvat takaperin.

Margai pystyy myös roikkumaan puusta hetkellisesti vain yhden käpälänsä varassa. Lähes kaikista muista kissaeläimistä poiketen se pystyy hyppäämään saaliin kimppuun myös puusta. 

Monien muiden kissapetojen tavoin margaitakin on metsästetty kauniin turkkinsa vuoksi useita kymmeniä tuhansia yksilöitä. Nykyään laji on suojeltu ja sen kauppa on kielletty kansainvälisin sopimuksin.

Lajin elinalueet ovat pirstoutuneet. Sen entisiä elinalueita käytetään nykyisin ihmisten ja karjan ruuantuotantoon, mikä on nykyisin margain suurin uhka. Suojelusta huolimatta margaiden määrä luonnossa on edelleen laskussa ja kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN luokittelee sen silmälläpidettäväksi. Margai kuuluu eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelmaan.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.