Juhannuksen paluuliikenne käynnistyi

Jori Liimatainen

Juhannuksen paluuliikenne käynnistyi ympäri Suomea sunnuntaiaamupäivällä.

Liikenteessä kannattaa varautua sen jonoutumiseen.

Useilla tieosuuksilla kulkijoita on selvästi tavallista viikonloppua enemmän, joten matkaan kannattaa varata riittävästi aikaa.

Paluuliikenne alkaa hiljalleen jatkuen aina iltamyöhään.

– Juhannusliikenteeseen kannattaa lähteä mahdollisuuksien mukaan ruuhka-aikojen ulkopuolella. Lisäksi ajoreitti on hyvä suunnitella etukäteen. Esimerkiksi sellaiset reitit, joilla on tietöitä, ruuhkautuvat mitä suuremmalla todennäköisyydellä, ITM Finlandin liikenteenohjausyksikön päällikkö Mika Jaatinen neuvoo tiedotteessa.

Lounais-Suomen poliisi muistuttaa kotimatkalaisia hyvän ajokunnon tärkeydestä Twitterissä. Vaikka promilleraja ei ylittyisikään, ei auton rattiin kannata kivuta uupuneena ja puolikuntoisena.

Juhannuksena liikenteen määrä on niin suuri, että pienikin liikennehäiriö voi saada nopeudet laskemaan ennustettua alemmaksi.

Lisäksi sadesää ruuhkaisimpina tunteina voi laskea nopeuksia huomattavasti. Odotettavissa on suuren liikennemäärän ja kuluneen keskikesän juhlan vuoksi ratsioita valtaväylillä ympäri maata.

Liikennemäärät ovat keskimäärin 40–50 prosenttia normaalia korkeammat. Nopeuden alenemia ja jonoutumista esiintyy etenkin valtatiellä 4 Jyväskylä–Helsinki, valtatiellä 5 Mikkeli–Lusi ja valtatiellä 9 Orivesi–Tampere. Nopeudet laskevat noin 20-50 kilometriä tunnissa.

Paluuliikenne jatkuu iltamyöhälle. Sen arvellaan jatkuvan vilkkaana Etelä-Suomessa iltakymmeneen asti.

Turun seudulla jonoutumista on alkuiltapäivällä tapahtunut saaristossa, muun muassa Nauvon tienoilla, ilmenee Traffic Management Finlandin Liikennetilanne-kartasta. Muuten liikenne on Turun seudulla vielä sujuvaa.

Tampereella tie 3495 on ruuhkautunut niin pahasti, että se pysähtelee.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.