Satakuntalaispoliiseilla kiireinen aatto – festivaalikansa ja rattijuopot työllistivät

TS/Jori Liimatainen

Lounais-Suomen poliisin Porin ja Rauman partioilla piti kiirettä juhannusaattona, vaikka Rauman juhannusfestivaalit sujuivat suhteellisen rauhallisesti.

Raumalaispoliiseilla oli yön aikana 58 tehtävää. Poliisin mukaan useampi päihtynyt heräsi juhannuspäivän aamuun poliisiasemalta, ja muutama juhlija puolestaan ei malttanut odottaa selviämistä ennen rattiin tarttumista. Muutamia kipeytyneitä neniäkin todettiin Raumalla.

Porilaispoliiseja työllistivät ahkerasti päihtyneet autoilijat.

Perjantaina aamupäivällä poliisin ratsiaan Ahlaistentielle ajoi vuonna 1960 syntynyt mies, joka kuljetti henkilöautoaan alkoholin vaikutuksen. Mies puhalsi 2,3 promillen tuloksen ja asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.

Perjantai-illalla puoli kahdeksan aikaan Nakkilassa Helsingintiellä porilaispoliisit tavoittivat ilmoitusten perusteella vuonna 2000 syntyneen miehen, joka kuljetti henkilöautoa huumausaineen vaikutuksen alaisena ja ilman ajo-oikeutta.

Mies vaaransi myös muuta liikennettä muun muassa seilaten kaistoilla. Asiaa tutkitaan muun muassa törkeänä rattijuopumuksena.

Puoli yhdeksän aikaan perjantaina Porin Yyterissä Santojentiellä vuonna 1991 syntynyt nainen ajeli alkoholin vaikutuksen alaisena. Nainen puhalsi alkometriin 2,63 promillen lukemat. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.

Varhain juhannusaamuna Porin Urholinintiellä poliisin ratsiassa pysäytettiin 1970-luvulla syntynyt mies, joka hänkään ei malttanut odottaa promillejen katoamista verestä ennen ajoon lähtöä. Mies puhalsi alkometriin 2,6 promillen tuloksen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Kotimaa

Lähisuhdeväkivallalla on monia muotoja, pahoinpitelyksi laskettavien tekojen lisäksi lisäksi niitä ovat henkinen kaltoinkohtelu, erilainen kontrollointi ja seksuaalinen väkivalta. Kuvituskuva.
Kotimaa

Yhä useampi kääntyy Rikosuhripäivystyksen puoleen – asiakkaista kolmannes kokenut lähisuhdeväkivaltaa

Foxconnin tehdas Kiinan Guiyangissa valmistaa osia Applen ja muiden johtavien IT-yritysten laitteisiin. Tuotantoketjut voivat häiriintyä, kun Foxconn saattaa pidentää tehtaiden sulkua käynnissä olevan koronavirusepidemian takia.
Kotimaa

Kiinan koronavirusepidemia näkyy Suomessa matkailussa, ilmailussa ja teollisuudessa – yrityksillä ongelmia alihankintaverkostoissa ja logistiikassa

Dennis-myrsky on riepotellut viikonloppuna Brittein saaria kovilla tuulilla ja sateilla. Myrsky on vaatinut ainakin kaksi kuolonuhria. Britanniassa peruttiin viikonvaihteen aikana satoja lentoja myrskyn takia.
Kotimaa

Myrsky saapui Suomeen ja katkoi sähköt yli 10 000 kodista – kovat tuulet riepottelevat yöllä koko maata, vahingot työllistävät pelastuslaitoksia

Hämeenlinnalaiset Kirsi Virta ja Ari Nurminen käyvät usein matkailemassa Virossa. Nurminen ostaa joka reissulla muutaman laatikon olutta, Virta taas ei juuri käytä alkoholia.
Kotimaa

Alkoholikauppiaan mukaan suomalaisasiakkaat ovat palaamassa taas Tallinnaan – "Ei maksa vaivaa ajaa Latvian puolelle"

Suomessa synnyttäminen on maailman turvallisinta, mutta siltikin kätilöt ovat ilmaisseet huolensa synnyttäjien ja vauvojen potilasturvallisuudesta.
Kotimaa

Kätilöliiton mukaan huoli synnyttäjien ja vauvojen turvallisuudesta on maanlaajuinen – "Arvostammeko me uusien lasten syntymää ja perheitä satsaamalla heihin?"

Jutta Urpilainen aloitti EU-komissaarina joulukuussa.
Kotimaa

"Vaaleihin on pitkä aika", Urpilainen kuittaa ja suitsuttaa olevansa nyt erittäin motivoitunut – komissaarikauden alku on mennyt Afrikka-suhteiden parissa

Ajokortin ikäpoikkeusluvan lakimuutos tuli voimaan kesällä 2018. Siihen saakka kortin sai poikkeusluvalla alle kymmenen henkilöä vuodessa, nyt määrä on noussut tuhansiin.
Kotimaa

Suomen teillä kurvailee tuhansia alaikäisiä autoilijoita – 12 000 alle 18-vuotiasta sai viime vuonna poikkeusluvan, ja tuhansia hakemuksia on jonossa

Kiinasta tuodaan paljon osia ja materiaaleja esimerkiksi elektroniikka- ja autoteollisuuden tarpeisiin. Kuvituskuva Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehtaalta.
Kotimaa

Suomalaisyritykset kärsivät komponenttipulasta koronaviruksen takia – "Joka päivä useampi huomaa, että asiat alkavat loppua"

Mika "Immu" Ilmén vapautui reilu vuosi sitten vankilasta, jossa istui viisi vuotta kymmenen vuoden huumetuomiostaan. Jonna Ilmén sanoo vastustavansa huumeita.
Kotimaa

Vaimon kysymys pysäytti rikollisjengi Cannonballin entisen kakkosmiehen kostoaikeet – "Eräs liikemies luvannut päästäni palkkion"

Etelä-Suomessa koulujen hiihtolomaviikko on alkanut. Moni perhe suuntaa matkansa kohti pohjoisen laskettelukeskuksia. Etelässä laskettelukeskusten asiakkaat ovat pääasiassa päivävieraita, jotka laskettelevat päivän ja palaavat takaisin kotiinsa.
Kotimaa

Hiihtolomalla huolletaan mieli ja kroppa – "Hiihtokeskuksissa meno ei ole enää pelkkää biletystä"