Näkökulma: Yksi keskustan ehdokas jo pesässä, toisia vielä odotellaan

Tiistaina Antti Kaikkonen kertoi pyrkivänsä keskustan puheenjohtajaksi.
Tiistaina Antti Kaikkonen kertoi pyrkivänsä keskustan puheenjohtajaksi.

Kaikkonen, Kurvinen, Kulmuni – tuleeko keskustan puheenjohtajapelistä kolmen koon kamppailu?

Anita Simola

Keskustan kasvatti Antti Kaikkonen on läksynsä oppinut. Kun pitää tiedotustilaisuuden juhannusviikon tiistaina, on mediaa takuulla enemmän kuuntelemassa kuin juhannuksen aatonaattona, aatosta puhumattakaan.

Hän lupasi kertoa ennen juhannussaunan lämpiämistä, onko hän ehdolla keskustan puheenjohtajaksi. Nyt se on kerrottu, ja odotetusti hän näytti vihreää valoa. Mukana ollaan vahvalla motivaatiolla, niin kuin hän muotoili.

Nyt lähtölaskenta keskustan johtopeliin alkoi. Kaikkosen ilmoituksen odotetaan saavan kipinää myös muihin ehdokkaisiin.

Aikaa on vielä vajaat kolme kuukautta syyskuuhun, jolloin keskusta järjestää ylimääräisen puoluekokouksen, jossa puheenjohtaja valitaan.

Vaikka viikkoja riittää, on hyvä muistaa, että kesä tuo pakostakin katkoksia. Vaalityöhön on ryhdyttävä mahdollisimman pikaisesti. Keskustan kenttäväelle ei riitä alkuunkaan, että Helsingissä kerrotaan päätöksestä.

Tämän jälkeen alkaa jalkatyö eli ehdokkaan on kuljettava läpi Suomen ja vierailtava mahdollisimman monessa paikallisjärjestössä ja suvijuhlassa.

Kaikkosella alkoivat heti puolustusministerin kiireet, mutta toki aikaa on järjestettävä myös kentän kiertämiseen.

Mikäli puolueen varapuheenjohtaja Katri Kulmuni lähtee ehdolle, on hänellä sama ongelma. Elinkeinoministerin pesti on kiireinen, mutta kenttä ei hyväksy tekosyitä.

Odotettavissa on ilmoitus myös keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi nousseelta Antti Kurviselta.

Hän viestitti Lännen Medialle tiistaina, että tässä vaiheessa hän ei kommentoi ehdokkuuttaan, mutta pian on ajatuksista ilmoitettava.

Kurvinen toteaa, että hän tekee täysin itsenäisen ratkaisun, Kaikkosen tai kenenkään muun ehdokkuus ei vaikuta päätökseen.

Kaikkonen on nauttinut ennakkosuosikin asemasta sen jälkeen, kun Annika Saarikko ilmoitti, ettei ole käytettävissä puheenjohtajaksi.

Myös moninkertainen ministeri Anu Vehviläinen on kertonut, ettei ole kiinnostunut puheenjohtajuudesta.

Valtiovarainministeriksi noussut Mika Lintilä (kesk) kertoi pari viikkoa sitten, että hän harkitsee vakavasti ehdokkuuttaan, jos kisaan ei ilmaannu kuin yksi ehdokas. Lähipäivät ja -viikot näyttävät, onko Lintilä mukana.

Myös keskustan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkisen nimeä on pyöritelty. Hän viestitti niin ikään tiistaina, ettei lähde mukaan.

Mikäli 45-vuotias Kaikkonen valitaan uudeksi puheenjohtajaksi, on hänelle ja Sipilällä yksi suuri ero.

Sipilä tuli politiikan ulkopuolelta jo varttuneessa iässä. Kaikkonen on kasvanut puolueeseen nuoresta pitäen Uudellamaalla.

Kaikkosella on taakkana Nuorisosäätiöön liittyvä jupakka ja siitä saatu tuomio, joka on sovitettu vuosia sitten.

Tuomio luottamusaseman väärinkäytöksestä nousi esille, kun Kaikkosesta leivottiin ministeriä. Oikeuskanslerin mukaan tuomio ei ole este ministeriydelle.

Kaikkonen itse tuntuu olevan sinut asian kanssa, joten tuskin vanha asia tulee seinänä vastaan kisassakaan.

On myös hyvä muistaa, ettei Kaikkonen ole ensimmäinen ministeri, joka on saanut tuomioita.

Mikäli Kaikkonen nousee puheenjohtajaksi, voi edessä olla ministerikierrätys.

Hallituksen toiseksi raskain eli valtiovarainministerin salkku on perinteisesti kuulunut hallituksen toiseksi suurimmalle puolueelle ja siellä luontevasti puheenjohtajalle.

Kaikkonen varoi ottamasta kantaa siihen, vaihtuuko salkku lennossa, jos valinta osuu häneen. Jos näin käy, niin puolueella on taas ongelma edessä. Kansanedustaja Mikko Savola (kesk) sopii hyvin puolustusministeriksi, mutta mitä tapahtuu puolueen talousprofeetta Mika Lintilälle?

Vaikeita kysymyksiä, kun palkittavia on paljon ja välineet siihen vähissä.

Lue myös:

Keskustan puheenjohtajapeli viimein auki – Antti Kaikkonen ehdolle puolueen johtoon "vahvalla motivaatiolla"