Ulkoasiainvaliokunnan johtoon nouseva Mika Niikko haluaa ulkopolitiikalta muutakin kuin ilmastonmuutoksen torjuntaa

Maahanmuuttopolitiikassa EU-maat eivät ole löytäneet yhteisymmärrystä. Jatkossakin kansallisvaltiot toimivat omapäisesti ja itsenäisesti, Mika Niikko sanoo.

Ossi Rajala

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko nousee näillä näkymin eduskunnan ulkoasianvaliokunnan johtoon. Niikko on Perussuomalaisten ehdokas tehtävään ja ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajan paikka on Perussuomalaisten.

Aiemmin paikalle valittu Laura Huhtasaari (ps) lähtee EU:n parlamenttiin.

Kultaranta-keskusteluissa vieraana mukana oleva Niikko uskoo, että ulkopoliittinen yhteistyö toimii hyvin niin tasavallan presidentti Sauli Niinistön kuin ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) kanssa.

– Uskon, että tästä tulee tosi hyvä. Päälinjoissa kaikilla on samat näkemykset hyvin pitkälle. Tietysti ulkoministeri Haaviston kanssa keskustellaan tarkemmin yksittäisistä kannanotoista, kun hän niitä kertoo. Haavistolla on kuitenkin niin pitkä kokemus, etten usko, että ne kannanotot poikkeavat paljon valiokunnan linjasta, Niikko pohtii.

Hallitusohjelmassa ei linjata ulkopolitiikan osalta merkittävistä uudistuksista, mutta esimerkiksi Afrikan auttamista ja kehitysyhteistyötä korostetaan rauhan rakentamisen ja ilmastonmuutoksen torjunnan rinnalla.

Niikko toivoo ja uskoo, että myös turvallisuus ja maahanmuuttopolitiikka ovat vahvasti mukana ulkopolitiikassa.

– Emme voi tulevan EU-puheenjohtajuuskauden aikana keskittyä vain ilmastonmuutoksen torjuntaan. Pitää myös turvallisuuden kannalta löytää ratkaisuja. Kultaranta-keskusteluissa kävi ilmi se, että emme ole vieläkään varautuneet vaikkapa uuteen siirtolaiskriisiin.

Niikon mielestä mahdollisesti muuttuviin maahanmuuttotilanteisiin pitäisi varautua ennakkoon.

– Schengen-sopimusten kanssa ei ole ilmeisesti tulossa yhteisiä näkökantoja. Jatkossakin kansallisvaltiot toimivat omapäisesti ja itsenäisesti. Siinä mielessä hallituksen olisi jo ennalta tehtävä linjauksia ennen kuin kriisi tulee. Tilanteet voivat kuitenkin muuttua nopeasti, Niikko sanoo.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Mankala
Takaisku Suomen ulkopolitiikan hoidolle
Joten kuten selvittiin Soinin sekoiluista, mutta tämä turpiini on virhevalinta. Valitettavasti tässä toteutuu kansan tahto.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
PyhäSylvi
avarakatseinen humanisti
Rikoksista tuomittu helluntailainen, joka oli jakamassa uskonnollista propagandaa Malesiassa. Siinäpä loistava valinta ulkoasiainvaliokunnan johtoon! Ihan kun se ei riittäisi, että kielitaidoton Hakkarainen lähetetään EU parlamenttiin. Go persut go !

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »