Matti Vanhanen valmistautuu suureen sydänleikkaukseen –  perjantaina poistettiin toinen munuainen

Sydämen avoleikkaukseen elokuussa joutuvalta Matti Vanhasen munuaisesta löytyi kaksi kasvainta.

Matti Vanhanen kertoi lauantaina Facebook-päivityksessään, että munuaisleikkaus sujui hyvin.

Helsinki

Rebekka Härkönen

Eduskunnan puhemies Matti Vanhasen (kesk.) toinen munuainen on jouduttu poistamaan perjantaina. Vanhanen kertoo asiasta Facebook-sivuillaan.

Vanhanen, 63, valmistautuu sydämen avoleikkaukseen, joka on tarkoitus tehdä elokuussa. Sydänleikkaukseen liittyvissä kuvauksissa kuukausi sitten miehen toisesta munuaisesta löytyi kaksi kasvainta.

– Eilen tämä munuainen poistettiin avoleikkauksella. Leikkaus sujui hyvin, ja olen päässyt jo jalkeille. Haavan takia olen kuitenkin kesäkuun sairauslomalla, Vanhanen kirjoittaa.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Vanhanen kertoo palaavansa julkisuuteen näillä näkymin heinäkuun 15. päivä. Tuolloin hänen on tarkoitus puhua Anjalankoskella Paasikivi-seuran seminaarissa sekä SuomiAreenalla PEN-järjestön paneelissa.

Vanhasen sairausloma jatkuu ainakin kesäkuun loppuun. Hänen poissa ollessaan eduskunnassa istuntoja johtaa ensimmäinen varapuhemis Tuula Haatainen (sd.).

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Einari
Luovuta jo!
Matti, mikset jo luovuta ja vetäydy eläkkeelle rauhallisia päiviä viettämään? Ei pidå rääkätä itseään ihan loppuun asti.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pasi Lehmuspelto
Vast: Luovuta jo!
Jos terveysongelma pystytään tarkasti havaitsemaan ja hyvin hoitamaan, niin turha sitä on jäädä miettimään, otetaan tilanteet vastaan sellaisina kuin ne tulevat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »