Kenestä mahtoi tulla Porissa vihreiden uusi puheenjohtaja – ja voittaja on?

Maria Ohisalo huudettiin, hurrattiin ja halattiin puolueen johtoon yksimielisesti.

Se on siinä! Maria Ohisalo on vihreiden uusi puheenjohtaja.
Se on siinä! Maria Ohisalo on vihreiden uusi puheenjohtaja.

Ilari Tapio

Voittajasta ei ollut epäselvyyttä, sillä ehdokkaita oli vain yksi. Antti Rinteen (sd) hallituksen sisäministeri Maria Ohisalo on vihreiden uusi puheenjohtaja näillä näkymin ainakin vuoteen 2021 asti.

Puoluekokous vahvisti valinnan Porissa tänään. Vaikka tapaus oli tavallaan läpihuutojuttu, se oli vastaehdokkaan tai vastaehdokkaiden puuttuessa jossain määrin poikkeuksellinen. Puoluejohtajaksi nouseminen on harvoin yhden ihmisen show. Entisen johtajan yksimielinen jatkaminen on sen sijaan tavanomaisempaa.

Täysi salli hurrasi ja taputti valinnalle pitkään.

– Kiitos, ihanat vihreät, Ohisalo totesi päästyään vihdoin ääneen.

– Otan tämän tehtävän vastaan kiitollisena ja nöyränä.

Väliaikainen puheenjohtaja, ulkoministeri Pekka Haavisto totesi avauspuheenvuorossaan pitävänsä viimeistä puhettaan puolueen puheenjohtajana – toivottavasti.

– Taisin sanoa samat sanat jo 24 vuotta sitten, kun edellisen kerran olin luovuttamassa puheenjohtajan nuijaa eteenpäin, Haavisto nauratti kokousväkeä.

– Oli vuosi 1995, Suomi oli juuri voittanut jääkiekon maailmanmestaruuden ja vihreät oli hallituspuolue. Kuulostaako tutulta?

Haaviston mukaan hallitustaipaleessa on haasteensa.

– On helppoa ajautua joka päivä päälle vyöryvien tapahtumien vietäväksi. On helppoa keskittyä pelkästään hallinnoimaan. On helppoa lipsahtaa ylläpitämään olemassa olevia rakenteita.

– Siksi meidän on teroitettava itsellemme, mitä olemme lähteneet tekemään. Me olemme politiikassa muuttamassa Suomea ja maailmaa.

Europarlamentaarikoksi valittu vuosien 2011-2017 puheenjohtaja Ville Niinistö keskittyi avauspuheenvuorossaan Eurooppaan. Hänen mukaansa vihreiden eurovoitto patosi äärioikeiston ja oikeistopopulistien nousua.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että vihreistä tulee parlamentin neljänneksi suurin ryhmä ohi perussuomalaisten ja Italian Matteo Salvinin oikeistopopulistien, Niinistö totesi.

– Ilman vihreitä ei saada vakaata enemmistöä europarlamentissa. Tässä osoitamme jo muutoksen tuulia.

Väistyvä puoluesihteeri sai hurjat hurraukset ja taputukset

Myös valtavat aplodit saanut väistyvä puoluesihteeri Lasse Miettinen korosti vihreiden eurooppalaisen suosion kasvua. Hänen mukaansa vihreä aalto nousee Suomen lisäksi Saksassa, Hollannissa, Belgiassa, Luxemburgissa, Irlannissa, Britanniassa, Ranskassa, Itävallassa ja Ruotsissa.

– Tämä aalto kantaa mukanaan kansalaisten viestiä: politiikan on aika kääntyä kohti kestävämpää ja inhimillisempää, Miettinen sanoi.

– Me elämme kapeaa laina-aikaa, lyhyttä hetkeä, jolloin ilmaston kohtalokas lämpeneminen on vielä pysäytettävissä, eriarvoistumisen suunta käännettävissä ja demokratia turvattavissa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.