"Ja sitten pitkä puhallus, kiitos" – rattijuopumuksia valvotaan tehostetusti taas

Lennart Holmberg
Evidenzer Mobile 240 -tarkkuusalkometri.
Evidenzer Mobile 240 -tarkkuusalkometri.

Poliisi valvoo rattijuopumuksia tehostetusti koko maassa Liikenneraittiuspäivänä 6. kesäkuuta sekä sen jälkeisenä viikonloppuna 7.–9. 6.

Valvonta toteutetaan kaikkien poliisilaitosten käytettävissä olevilla valvontaresursseilla.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Ihalaisen mukaan ajoneuvojen kuljettajille tullaan tekemään kymmeniä tuhansia puhalluskokeita.

– Alkoholia juoneena tai muuten päihtyneenä ei siis kannata lähteä ajamaan tänäkään viikonloppuna. Tärkeimpänä syynä on tietysti se, että riski loukkaantua ja kuolla liikenteessä kasvaa huomattavasti päihteiden takia. Nyt viikonloppuna kiinnijäämisen riski on siis tavallista korkeampi. Ihalainen sanoo.

Vuonna 2018 rattijuopumusonnettomuuksissa kuolleita oli ennakkotietojen mukaan 30 ja loukkaantuneita 495. Määrä on Ihalaisen mukaan onneksi vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Viime vuonna jäi kiinni noin 19 000 rattijuoppoa.

Lue myös: Poliisin tehovalvonta tuotti tulosta: 65 juopunutta ja 19 huumausaineista päihtynyttä kuljettajaa

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Jurmalainen
Hyvä kampanja
Taas jossain kuullaan toteamus, että jollain kaverilla kävi huono tuuri kun kärähti ratista po-tiessaan viikon mittaista pohmeloa. Poliisit eivät niiden puheiden mukaan ole reiluja, kun kave-ri vain yritti päästä kotiin ja kävellen yrittäminen olisi päätynyt kaatumiseen. Päihteissä autoilu tai muulla ajoneuvolla liikkuminen aiheuttaa kohtuuttomia riskejä liikenteessä, kuten lähes päivittäin saamme, tai oikeastaan joudumme mediasta lukemaan tai kuulemaan. Usein känniääliö vie muita mukanaan ja silloin on monasti kysymys ihmisistä, joiden elämän piti olla alussa. Nyt se päättyy hautajaisiin tai muuttuu olemassa oloksi. Tällaiset kampanjapäivät ovat hyviä, sillä ne muistuttavat asian tärkeydestä ja toivottavasti herättävät edes jonkun ajattelemaan uusiksi oikeuttaan ajaa pikkupöhnässä. Taannoin keskusteltiin lounasoluista ja jokaisen oikeudesta niihin. Niiden eräs suuri ongelma on siinä, että työpaikalle ei ole lain mukaan luvallista mennä päihteiden vaikutuksen alaisena. Aina työpaikoilla ei ilmeisesti asiaan puututa, mutta esimerkiksi tapaturman sattuessa asia voi tulla esiin. Silloin on myös esimiehellä selitet-tävää, jos todetaan hutikan vaikuttaneen asiaan. Tekisikin mieli väittää, että ratista kärähtäminen poliisin ratsiassa saattaa olla pelastus ja sitä hyvää tuuria, sillä "kulman takana" olisi voinut olla tilanne, josta ei olisi loppuelämän aikana mahdollista selvitä kummankaan osapuolen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »