Rinteen hallitus hioi legendaarisessa Korpilammen hotellissa yhteistyötä – Aikaa jäi ryhmätöiden ohella saunomiseen ja karaokeen

Korpilammen seminaari antoi konkariedustajille mahdollisuuden tutustua uusiin kasvoihin. Yhteishenkeä lujitettiin muun muassa yhteisillä ruokailuilla. Pääpaino seminaarissa oli hallitusohjelman sisällön läpikäymisessä, mutta vapaa-aikaakin jäi.

Korpilammen hotelli tuli tunnetuksi silloisen pääministerin Kalevi Sorsan vuonna 1977 isännöimästä seminaarista, jossa etsittiin yhteistä näkemystä Suomen taloudesta.
Korpilammen hotelli tuli tunnetuksi silloisen pääministerin Kalevi Sorsan vuonna 1977 isännöimästä seminaarista, jossa etsittiin yhteistä näkemystä Suomen taloudesta.

Maarit Uber

Tulevat hallituspuolueet ovat hioneet alkavan hallitusyhteistyön yksityiskohtia maanantaina ja tiistaina hotelli Korpilammessa Espoossa. Osa vieraista yöpyi hotellissa ja osa palasi paikalle tiistai-aamuna.

Tapaaminen päättyi lounaaseen tiistaina puolilta päivin. Osa osallistujista jätti lounaan väliin aikataulusyistä ja poistui legendaarisesta hotellista aurinkoiseen kesäsäähän.

Tuleva pääministerin, sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen mukaan tavoitteena oli ryhmäyttää hallituspuolueiden kansanedustajat ja avustava henkilökunta, jotta asioiden yhdessä tekemiseen löytyisi jatkossa luottamusta. Toinen tavoite oli yhteisten pelisääntöjen rakentaminen.

– Tavoite toteutui. Tämä on ollut erittäin hyvä keskustelu ja yhteistyön rakentamisen palaveri, lounaan väliin jättänyt Rinne kommentoi pikaisesti ennen Korpilammelta poistumista.

Maanantai kului hallitusohjelman läpikäyntiin. Puolueiden puheenjohtajat kertoivat omin sanoin hallitusohjelman synnystä, tunnelmista ja avainasioista omalta kannaltaan. Sen jälkeen asioita käytiin läpi erilaisissa ryhmäkokoonpanoissa. Samalla edustajilla oli tilaisuus saada tarkennuksia hallitusohjelman merkintöjen sisältöihin. Ryhmissä työskentely oli Rinteen mukaan omiaan yhteishengen nostattamisessa.

Hallitusohjelma vuoti julkisuuteen jo viikonloppuna. Ohjelma julkistettiin virallisesti ja kokonaisuudessaan keskustakirjasto Oodissa Helsingissä maanantaina.

– Se on iso ja laaja kokonaisuus. On tärkeää, että sen sisällöt ovat hallituspuolueiden kansanedustajilla hyvin hallinnassa, Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kommentoi hallitusohjelman ruotimisen merkitystä Lännen Medialle tiistaina aamupäivällä.

Tiistaina pohdittiin Kaikkosen mukaan yhteistyön rakentamista ja sitä, miten yhteistoimintaa lähdetään kehittämään.

– Tässähän on käytännössä viisi erilaista puoluetta. Pitää tunnustaa, että puolueet ovat erilaisia. Siitä huolimatta täytyy pystyä hyvään yhteistyöhön ja yhteistoimintaan, Kaikkonen muotoili.

Korpilammella olivat koolla sekä kansanedustajat että puheenjohtajat. Uudet kansanedustajat ja konkaripoliitikot saivat tilaisuuden tutustua toisiinsa Espoon vehreissä maisemissa.

– Ei tässä sentään mitään tutustumisleikkejä ole ollut, mutta erilaisissa työryhmissä ja kokoonpanoissa on kokoonnuttu kyllä, Kaikkonen kertoi.

Myös tauot ja ruokailut ovat mahdollistaneet tutustumisen uusiin kasvoihin.

Kaikkonen kertoo itsekin tutustuneensa useaan uuteen edustajaan vasta Korpilammella. Intensiivisten hallitusneuvottelujen aikaan tutustumiseen jäi vähemmän aikaa.

Hotelli Korpilampi tarjoaa asiakkaidensa käyttöön saunan ja kuntosalin. Myös squashin pelaaminen on mahdollista.

– Oli sauna lämpiämässä. Osa kävi saunassa, oli yhteinen illallinen ja taisi siellä illalla joku karaokessakin laulaa, Kaikkonen kertoo.

Rinne piti pienen puheen illallisen yhteydessä, mutta varsinaista virallista iltaohjelmaa ei vihreät hallitukseen luotsanneen Pekka Haaviston mukaan ollut.

Haaviston mukaan eri hallituspuolueiden ihmisiä istui illallisella eri pöydissä sekaisin.

– Itsekin istuin illallisella pöydässä, jossa olin ainoa vihreä, Haavisto kertoi.

Rinne vaati menneellä eduskuntakaudella hallitukselta "Korpilammen henkeä". Ei liene sattumaa, että juuri kyseinen espoolaishotelli valikoitui seminaarin pitopaikaksi.

Hotelli Korpilammessa on tehty painavia politiikan linjanvetoja aiemminkin. Pääministeri Kalevi Sorsa (sd.) järjesti Korpilammen hengestä tutuksi tulleen talouspoliittisen kokoontumisen vuonna 1977 samassa hotellissa. Tuolloisissa neuvotteluissa muodostettiin yhteinen kokonaiskuva Suomen talouden tilasta.

19 ministerin hallituksen ohjelma saa viimeisen sinettinsä puolueiden päätöselimiltä kuluvan viikon aikana. Kun hyväksynnät ovat kasassa, tasavallan presidentti Sauli Niinistö voi nimittää hallituksen mahdollisesti perjantaina.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.