Hallitusneuvottelut

Antti Rinne: "Hallitusohjelma on paketissa" – sisältö julkaistaan maanantaina

Hallitusohjelman sisältö on Sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen mukaan saatu neuvoteltua. Sisältö julkaistaan maanantaina, mutta viikonloppuna puolueet aikovat käydä ministerilistoja läpi.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan hallitusneuvotteluihin osallistuvat puolueet neuvottelevat sunnuntaina tulevista ministerinimityksistä.
Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan hallitusneuvotteluihin osallistuvat puolueet neuvottelevat sunnuntaina tulevista ministerinimityksistä.

Markku Uhari

Helsinki

Hallitusohjelma on sisällöltään valmis, tiedotti hallituksen muodostaja Antti Rinne (sd) perjantaina Säätytalolla.

Rinne saapui lehdistön eteen perjantai-iltapäivällä puoli viiden jälkeen.

– Sisältö on valmista. Nyt tarkastellaan tekstin sanamuotoja, ja vähän talouslukuja varmistellaan, mutta hallitusohjelma on paketissa, Rinne kertoi lehdistölle.

Sunnuntaina neuvottelijoiden on määrä käydä läpi vielä ministerilistoja, koska perjantaina joidenkin puheenjohtajien oli pakko päästä lähtemään.

Esimerkiksi vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson esimerkiksi poistui Säätytalosta hieman kello 16:n jälkeen.

Lisäksi Rinteen mukaan asioita käydään vielä läpi, jotta "kaikki ovat ymmärtäneet asiat samalla tavalla."

Noin kolme viikkoa kestäneiden hallitusneuvottelujen aikana neuvotteluista on tihkunut julkisuuteen erilaista tietoa, viimeksi perjantaina.

Tuolloin muun muassa Helsingin Sanomat kertoi, että hallitusneuvotteluissa on sovittu poliisien määrän lisäämisestä nykyisestä.

Perjantaina Rinne ei kuitenkaan ottanut kantaa yhteenkään ohjelman yksityiskohtaan.

Hallitusohjelman sisällön varsinainen julkaisutilaisuus pidetään Rinteen mukaan maanantaina Helsingin uudessa keskuskirjasto Oodissa. Ohjelman julkaisuaikataulu varmistuu myöhemmin.

Säätytalolta poistuessaan Rinne kertoi olevansa hyvillä mielin neuvottelujen jälkeen.

– Tämä on mennyt suunnilleen siinä aikataulussa, jonka itselleni asetin tavoitteeksi, Rinne kertoi.

Rinteen tavoitteena on, että uusi hallitus nimitetään ensi viikon loppuun mennessä. Hän ei perjantaina ottanut kantaa siihen, kuinka ministeriä uudessa hallituksessa mahdollisesti on.

Julkisuudessa on puhuttu, että ministereitä saattaa olla 18, mutta Rinne ei ole tätä vahvistanut.

Sitä ennen puolueiden pitää kuitenkin vielä muodollisesti päättää, aikovatko he lähteä hallitukseen. Esimerkiksi vasemmistoliitto on kertonut järjestävänsä hallitukseen liittymisestä jäsenäänestyksen.

Tarkoitus on, että tulevat ministerit ehtisivät tutustua uusiin tehtäviinsä, ennen kuin Suomen kausi Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajamaana alkaa heinäkuun alussa.

Rinne aikoo myös käydä seminaarin tulevien hallituspuolueiden edustajien kanssa. Seminaari on määrä pitää ensi viikon alussa, mutta hän ei perjantaina kertonut lehdistölle, missä ja monelta seminaari aiotaan järjestää.

Lue myös:

Näkökulma: Käsillä yksi hallitusneuvottelujen kiinnostavimmista vaiheista – ministerisalkut jaetaan viikonloppuna

Hallitusohjelma saatiin pakettiin: Tämä siitä tähän mennessä tiedetään

Hallitusohjelma valmistuu tänään, mutta hallitus vasta päivien päästä – Tällaiset askeleet ovat vielä käymättä

Rinne: Hallitusohjelma valmiiksi tänään, ministereistä päätetään viikonloppuna, ohjelmasta ei vielä hiiskuta – oppivelvollisuus pitenee

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.